Riimipuhvelit puskevat runoja

Kvartetin nimi tulee puhvelimaisen voiman ja koon lisäksi rakkaudesta runoihin. Runoihin, joita ei kirjoiteta pöytälaatikoihin vaan julkaistavaksi.

Hekkalan ja kvartetin muiden jäsenten eli Eero Suvilehdon, Pertti Ukkolan ja ruotsalaisen Tomas Johanssonin kirjallisen tuotannon helmiä on koottu huhtikuun alussa Tampereen EM-painien yhteydessä julkaistavaan Raskaansarjan runoja -teokseen.

Suvilehto ja Ukkola ovat aikoinaan painineet alemmissa sarjoissa, mutta Hekkala ja Johansson vetävät keskipainon reilusti yli satasen. Kirjassa painoluokat on hävitetty tyystin.

"Kirjan tavoite on osoittaa, että paini ja runoilu ovat olleet hamasta muinaisuudesta lähtien sisarlajeja. Runo syntyy sanojen painiessa", kuvailee kirjan kasannut ja kuvittanut sodankyläläinen kuvanveistäjä Erkki Alajärvi.

"Kirjan ainutlaatuisuutta kuvaa se, että tuskin mikään muu urheilulaji on ryhtynyt tällaiseen runouden ja lajin väliseen liittoon - ei meillä eikä maailmallakaan", Hekkala uskoo.

Alkusanat Rokualla


Raskaansarjan runoja -teoksen syntysanat lausuttiin viime syksynä Rokualla painiveteraanien kokoontumisessa.

Suvilehto ja Hekkala olivat paikan päällä esittämässä runojaan. Lapin painiporukan kanssa Rokualle saapunut Alajärvi tapasi Oulun miehet ja kirjaidea alkoi kuplia. Kun Tomas Johansson tuli mukaan Haaparannalta, olivat keskeiset tekijät paikalla - yhtä lukuunottamatta.

"Ukkolan Pertinkin piti tulla Rokualle, mutta hän meni juuri samana päivänä naimisiin", nauraa Hekkala.

Ukkolalle on silti riittänyt runoprojektissa töitä, sillä hän on järjestänyt Tampereen julkaisutilaisuutta. Painimaton äärelle miehet eivät sentään pääse, sillä kansainvälinen painiliitto FILA pitää kilpailutilat kisojen aikana tiukasti hallussaan.

Tampereelle kaavaillaan painien ja kirjanjulkistuksen vetonaulaksi myös kirjassa esiintyvää Siperian karhua, Aleksander Karelinia.

"Tomas Johansson on Karelinin hyvä ystävä ja hän yrittää houkutella Karelinin paikalle", vuoden 1966 MM-painien nelonen Osmo Hekkala kertoo.

Ja vaikka maailman paras painija ei Tampereelle tulisikaan, niin mies on runoilevien painijoiden kirjassa mukana omilla lauseillaan.

"Karelin on kirjoittanut jonkin verran myös runoja, mutta hän ei halunnut runojansa kirjaan. Mukaan on otettu hänen mietelmiään, joita minä olen kääntänyt suomeksi ja muokannut runomuotoon", kertoo oululainen runoilija ja aforistikko, vuoden 1972 painin Pohjoismaiden mestari Eero Suvilehto.

Suomea hyvin puhuvan Johanssonkin on runokirjassa mukana väljällä määritelmällä: miehet ovat yhteisymmärryksessä muokanneet Johanssonin urasta kertovasta Snabba kast -kirjasta runokirjaan sopivia otoksia.

Mutta kumpi oli ensin?


Raskaansarjan runokirjasta löytyy myös Erkki Alajärven kirjoittamia esseitä urheilun ja runouden suhteesta sekä historiasta aina muinaisia saagoja myöten.

Mutta kumpi oli Oulun painivilla runoilijoilla ensin, paini vai runo?

"Kellossa nuorisoliitossa kirjoitettiin aikoinaan kisällilaulusanoja omalle lauluporukalle. Kun kasvoin siitä ulos, niin se jäi, mitä nyt jotain runopätkää yrittelin. Kun sitten jouduin pahaan autokolariin 1991, niin toipumiseen kuului kirjoittaminen ja sen tuloksena syntyi Piimäperä - ei paljon pirukaan -teos vuonna 1999", kallistuu Osmo Hekkala painin puolelle.

"Kirjoittaminen on tullut minulla aika aikaisin. Aloin jo pienenä lukea Vänrikki Stålia ja Kalevalaa. Koulussa minua pilkattiin Lönnrotiksi, kun pidin nokkasaappaita. Kun nuorempana sairastelin paljon, niin kuntoutin painilla oikeastaan itseni", kertoo Eero Suvilehto, ja myöntää, että molskilla haettu voima lopetti kummasti kiusaamisen.