Paul ja Louise Downs puolestaan ovat jo käyneet viisumikonsultin puheilla ja jos pariskunnan pisteet riittävät niin he lähtevät kolmen lapsensa kanssa heti Australiaan.
Cunninghamin ja Downsin pariskunnat eivät ole haaveineen yksin. Vuonna 2006 Britanniasta muutti ulkomaille 206 000 kansalaista. Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti kosiskelevat nyt tositarkoituksella siirtolaiskriteerinsä täyttäviä muuttohaluisia brittejä.
"Olemme jo pitempään pohtineet Kanadaan muuttamista. Täällä palkalle ei saa vastiketta, kun asuntolaina syö leijonanosan tuloista", sanoo Scott Cunningham, joka tekee rakennustyömaan päällikkönä 6-päiväistä viikkoa.
Rakennusalan ammattilaisena Cunninghamilla olisi kysyntää Kanadassa. Lontoolaisilla Emigrate-messuilla kaikki maan osavaltiot esittelevät tarjontaansa ja paikkoja on paljon kaikenlaisiin teknisiin töihin.
"Olemme olleet Kanadassa ja pidämme maasta. Emme muuta rikastumisen toivossa, mutta täällä stressi pelkästään perusasioiden ylläpitämiseksi on sietämätön", Scott Cunningham sanoo. "Minun alallani palkat ovat Kanadassa paremmat. Kun asunnotkin ovat halvempia, meille jäisi enemmät aikaa ja rahaa elämiseen."
Britannian, ja etenkin Lontoon, asuntojen hinnat kuristavat etenkin nuoria perheitä, jotka joko haaveilevat isommista asunnoista tai ovat vastikään muuttaneet. Lontoon liepeiltä ei saa minkäänlaista perheasuntoa alle 300 000 eurolla ja pienikin oma talo rauhalliselta paikalta maksaa helposti yli 700 000 euroa.
Scott Cunningham pakkaisi tavaransa heti, mutta Lisa aikailee vielä. Hän jäisi kaipaamaan Englantiin jääviä lähisukulaisia, etenkin siskoaan.
"Työskentelen osa-aikaisena kosmetologina ja varmaan ennen pitkää etsisin Kanadastakin vastaavaa työtä, mutta jos lähdemme, niin se perustuu aluksi pelkästään Scottin työpaikkaan."
Hän tarvitsisi aikaa myös 4- ja 7-vuotiaiden lasten sopeuttamiseen. Hän uskoo, että Kanadan koulujärjestelmä olisi parempi kuin Britannian.
Reilun tunnin matkan päässä Lontoosta sijaitsevassa Basingstokessa asuvat Louise ja Paul Downs tuntevat myös asuntolainan kuristuksen.
"Joka kuukausi rahat meinaavat loppua pelkästään asuntolainan takia", Paul Downs sanoo.
Hän työskentelee sairaankuljettajana ja hänen vaimonsa Louise on lastentarhassa töissä. He haaveilevat Australian ulkoilmaelämästä, edullisista asunnoista ja hyvistä kouluista.
"Pari työkaveriani lähti äskettäin ja he ovat viihtyneet. Lapsemme odottavat lähtöä jo innokkaasti, vaikka nuorimmaisen suurin kiinnostus kohdistuukin vasta lentomatkaan", Paul Downs kertoo.
Downsien muuton tiellä on enää Australian siirtolaisviisumien kova pisteytysjärjestelmä. Paul ei ole suorittanut sairaankuljettajatutkintoa, joten hän jää muutaman pisteen maahanmuutto-oikeudesta. Vaimon vetoavulla asia saattaa kuitenkin edetä.
"Lastenhoidon ammattilaisistakin on pulaa ja lisäksi minulla on sukulaisia Australiassa. Tapasimme äsken viisumineuvojan, joka lupasi hoitaa asiaa", Louise Cunningham kertoo.
Jos viisumi heltiää, niin pariskunnan mukana muuttavat myös 10-, 11- ja 4-vuotiaat lapset.