10:58  Torstai 9 Syyskuuta 2010 
13222
9.9.2010 
Tiistai 7.9.2010, vilskettä vielä  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Oulu 17.5.2008 

Pentti Arajärvi puhui Mahdollisuuksien torilla Kuusisaaressa

Kuusisaaren paviljonki ja piha-alue täyttyivät lauantaina vilkkaasta hyörinästä.
Kuusisaaren paviljonki ja piha-alue täyttyivät lauantaina vilkkaasta hyörinästä. Jukka Leinonen
Kuva: Jukka Leinonen
Kuusisaaren paviljonki ja piha-alue täyttyivät lauantaina vilkkaasta hyörinästä.
Kuusisaaren paviljonki ja piha-alue täyttyivät lauantaina vilkkaasta hyörinästä.

Oulussa kolmatta kertaa järjestettävällä Mahdollisuuksien torilla esiteltiin muun muassa ihmisoikeuksiin ja eettiseen kuluttamiseen liittyviä järjestöjä ja tuotteita.

"Oma lempilapseni on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Mahdollisuuksien markkinat, jossa voi kerrankin shoppailla hyvällä omallatunnolla", koordinaattori Nina Jortikka kertoi.

"Kävijämäärä on kolmen vuoden aikana moninkertaistunut ja mukana olevien järjestöjen määrä on tuplaantunut. Toivon, että Mahdollisuuksien tori saa jatkoa tulevaisuudessa joko talkoovoimin tai muutoin", Jortikka pohti nyt viimeistä kertaa EU-projektina järjestetyn tapahtuman tulevaisuutta.

Juhlapuheen tapahtumassa piti Reilun kaupan lähettiläs, tohtori Pentti Arajärvi. "Huolenpitäminen maailman muista osista ei ole vain inhimillistä ja reilua, vaan asia, joka on hyödyttää meitä. Hyvinvointi pitää maailman parempana paikkana ja konfliktit ovat yleensä alueilla, joissa on puutetta vedestä tai ruuasta", Arajärvi arvioi.

"Globalisaatio ei ole yksistään hyvä tai huono asia, vaan yksittäiset ihmiset ovat siinä voittajia tai häviäjiä. Koulutuksen korkea laatu ja tuotteiden laadukkuus ovat Suomella tärkeitä asioita, sillä vain näillä Suomi voi pärjätä globalisaatiossa."

"Suuressa osassa maita lapset eivät pääse kouluun, vaan he joutuvat pelloille töihin tai kotiin hoitamaan nuorempia sisaruksiaan. Riistämällä mahdollisuuden kouluttautua, riistämme maalta mahdollisuuden kehittyä", Arajärvi muistutti.

Oululaiset Julia Mikkola ja Matti Pieskä olivat saapuneet Mahdollisuuksien torille ystävien kutsumina. "Muutenkin nämä asiat kiinnostavat", Intiassa vapaaehtoistyössä olleet Mikkola ja Pieskä kertoivat.

Mahdollisuuksien markkinoilta Mikkola löysi mieleisensä paidan, joka on tehty luomupuuvillasta. Hän olikin tyytyväinen kun pääsi samalla tukemaan Reilua kauppaa.

"Täytyy myöntää, etten osta pelkästään Reilun kaupan tuotteita, mutta yritän vaikuttaa pienillä asioilla aina kun se on mahdollista", Mikkola kertoi. "Niin, ja meillä juodaan melkein pelkästään Reilun kaupan kahvia", Pieskä lisäsi.



Jenny Härönoja 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
P-Suomi 
Ei urheilua 
Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissi järjestetään Helsingissä myös tänä syksynä. Uuden maailman filmeihin voi perehtyä Andorran valkokankailla 7.-10. lokakuuta.  •  Lue lisää
 
Urheilu-uutiset 10:34 
 0
Painin olympiavoittaja Rauno Mäkinen on kuollut, kertoo Suomen painiliitto. Mäkinen oli 79-vuotias.  •  Lue lisää
 
Italialainen Fabio Capello jättää tehtävänsä Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana vuoden 2012 EM-lopputurnauksen jälkeen. Capello kertoi brittimedialle tänään siirtyvänsä eläkkeelle kahden vuoden kuluttua. Capello on 64-vuotias.  •  Lue lisää
 
Suomi on pitänyt kärkipään asemansa maailman kilpailukykyisimpien maiden listalla. Maailman talousfoorumin WEF:n mukaan Suomi on nyt sijalla seitsemän lähes 140 maata käsittävässä vertailussa. Viime vuoteen verrattuna Suomi on menettänyt sijoitustaan yhden pykälän.  •  Lue lisää
 
Yhdysvaltain edesmenneestä presidentistä Ronald Reaganista tehdään elokuva. Rainan on määrän ilmestyä elokuvateattereihin ensi vuoden lopulla.  •  Lue lisää
 
Tanssiteatteri Eri Turussa esittelee katsojalle tanssin eri tyylejä syyskauden aluksi.  •  Lue lisää
 
Kaukovainion koulun rehtorin, OAJ:n paikallisen puheenjohtajan Timo Kettunen painottaa luokkaretkien korkeaa tasoa. Luokkaretkillä tutustutaan luontoon, kasveihin ja eläimiin sekä luonnossa kulkemiseen. Nykyajan lapsille retki saattaa olla ainutlaatuinen kokemus.”
Kaukovainion koulun rehtorin, OAJ:n paikallisen puheenjohtajan Timo Kettunen painottaa luokkaretkien korkeaa tasoa. Luokkaretkillä tutustutaan luontoon, kasveihin ja eläimiin sekä luonnossa kulkemiseen. Nykyajan lapsille retki saattaa olla ainutlaatuinen kokemus.” Anne Hentilä
Kuva: Anne Hentilä

Sääntöjen tarkennukseen oli syytä, koska Pohjois-Suomen aluehallintovirasto totesi viime kesänä Oulun kaupungin Herukan koulun rikkoneen perustus- ja perusopetuslakia, kun se ei tarjonnut kaikille oppilailleen mahdollisuutta osallistua koulun järjestämälle luokkaretkelle.  •  Lue lisää
 
Metsästäjän epäonnistuneesta laukauksesta sunnuntaina haavoittuneen karhun jahti jatkuu Haapajärven metsissä viidettä päivää. Komisario Pertti Hautala Jokilaaksojen poliisista kertoo jahtiporukan olevan metsässä koirien kanssa.  •  Lue lisää
 
Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä
Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä Pekka Ala-aho
Kuva: Pekka Ala-aho

Finnair ja Finncomm jatkavat sittenkin yhteistyötä kotimaan lentoliikenteessä.  •  Lue lisää
 
Ainakin 50 ihmisen pelätään kuolleen bussiturmassa Intiassa, kertoo poliisi. Täpötäysi bussi syöksyi tulvivaan jokeen Madhya Pradeshin osavaltiossa keskisessä Intiassa.  •  Lue lisää
 
Suurin osa autoilijoista näyttää pitäneen autonsa renkaista huolta taantumasta huolimatta.  •  Lue lisää
 
Energiayhtiö Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi nousee diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Yli-Kyyny toimii nykyisin Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtajana. Hän aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuun alussa.  •  Lue lisää
 

Tapio Maikkola
Kuva: Tapio Maikkola

Turvallisuuskampanja rengasratsiasta saatujen ennakkotietojen mukaan huonokuntoisia renkaita on liikenteessä vain vähän enemmän kuin viime vuonna.  •  Lue lisää
 
Talous 8:35 
 0
Energiayhtiö Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi nousee diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Hän aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuun alussa.  •  Lue lisää
 
Filippiinien poliisi saattoi ampua itse ainakin osan panttivangeista Manilan bussikaappauksessa, kertovat viranomaiset.  •  Lue lisää
 
Suomessa asuu selvästi EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia, käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tuoreesta tilastosta.  •  Lue lisää
 
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot. Liisa Huima
Kuva: Liisa Huima

Tiedot terveydenhuollon henkilökunnan pätevyydestä saa tästä päivästä alkaen internetistä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot.  •  Lue lisää
 
LUETUIMMAT
Tänään 
Viikon 
Tämä kuukausi 
Kerro meille
videot
elokuvat
Yleisö 

TV-elokuvat tänään 
Vapaus, rakkaus (Draama) 
Pahan hetki (Jännitys) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
8.9.2010
 
Hollanti vei voiton
 
liite
 
extrat
Tv-ohjelmat
Carita
Videot
Kuvagalleriat
OMVF
Urheilutähti
Karhu
Nuorten työttömyys
minigallup
lukijakuvat
9.9.2010
 
Tiistai 7.9.2010, vilskettä vielä riittää merellä!
 
juttutupa
TUOREIMMAT
Testi kaikille.! | Ikä: 15 min 
Pelakuu | Ikä: 17 min 
Lukija | Ikä: 27 min 
Tuskin edes Kiinassa... | Ikä: 53 min 
Kalevan toimitus | Ikä: 1 t 
KUUMAT
lukija | Viestejä: 29 
Anna | Viestejä: 42 
PerusSeppo | Viestejä: 20 
feuerbach | Viestejä: 34 
pikkumumma eläkeläinen | Viestejä: 26 
moottori
Paraneeko moottoripyöräilyn liikenneturvallisuus, mikäli määräaikaiskatsastukset ulotettaisiin myös niihin? Siinä kysymys, johon Suomi joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa.
Paraneeko moottoripyöräilyn liikenneturvallisuus, mikäli määräaikaiskatsastukset ulotettaisiin myös niihin? Siinä kysymys, johon Suomi joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa. Lehtikuva
autouutiset 3.9. 
EU haluaa katsastaa moottoripyörät
koti
Ingo Maurer kuratoimansa valaisinnäyttelyn avajaisissa. Etualalla hänen suunnittelemansa riippuvalaisin Doble C. Future. Zhu Xiaojien
Bottle Lamb perustuu viinipulloon, led-lamppuun ja kiinteäään katkaisimeen. Sitä voi käyttää sekä valaisimena että valonlähteenä
kasville tai kukkamaljakkona.
Ingo Maurer kuratoimansa valaisinnäyttelyn avajaisissa. Etualalla hänen suunnittelemansa riippuvalaisin Doble C. Future. Zhu Xiaojien Bottle Lamb perustuu viinipulloon, led-lamppuun ja kiinteäään katkaisimeen. Sitä voi käyttää sekä valaisimena että valonlähteenä kasville tai kukkamaljakkona. Kimmo Brandt
Koti-Kaleva 4.9. 
Valoa ja varjoa
hightech forum
hyvä olo
Enni Saarinen osaa jo syödä sormin.
Enni Saarinen osaa jo syödä sormin. Päivi Karjalainen
Hyvä olo 4.9. 
Sormiruoka ruokkii kaikkia aisteja
sunnuntain puheenvuoro
Maarit Alasuutari on tutkinut, mitä vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden välisissä keskusteluissa tapahtuu.
Maarit Alasuutari on tutkinut, mitä vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden välisissä keskusteluissa tapahtuu. Merja Ojala
Sunnuntain Puheenvuoro 6.9. 
Ovatko vanhemmat ulkopuolisia?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy