Elämää Suuren Peuran varjossa

Tamperelainen kustantamo Vaskikirjat on viime aikoina kunnostautunut julkaisemalla suomeksi sellaisia aiemmin suomentamattomia fantasiakirjallisuuden merkkiteoksia kuin lordi Dunsanyn Haltijamaan kuninkaantytär, Richard Mathesonin Olen legenda sekä Roger Zelaznyn Amberin yhdeksän prinssiä.

Oululaisen Pekka Halosen esikoisteos Peuraheimo on siis päässyt varsin arvostettuun seuraan.

Kuten klassikko-kaimansa kuvataiteen alalla, Halonen tukeutuu pitkälle realismiin. Romaani onkin suurelta osalta kantasuomalaisten tavallisen arjen kuvausta Litorinameren rannoilla noin 5 000 vuotta sitten, ennen varsinaista kalevalaista aikaa. Kyseessä on siis syväsukellus Suomen suvun esihistoriaan.

Varsinaista päähenkilöä romaanista ei selvästi erotu, vaan kylän elämää seurataan useiden sukupolvien kautta. Tärkeitä hahmoja ovat shamaanit Guodhi ja hänen poikansa Ahla. Kun Koidan heimo saapuu meren takaa ja ensi töikseen häpäisee Peuraheimolaisten pyhän paikan, yhteentörmäys heimojen välillä näyttää väistämättömältä.

Kaikki kylän asukkaat eivät myöskään pidä siitä, että kylän seuraava shamaani näyttäisi olevan nainen, Ahlan tytär Birthe. Pelastaakseen koidalaisten kylään kaapatun Birthen Ahlan on matkattava manalaan ja uhmattava Tuonelan pahoja henkiä.

Realistiset yksityiskohdat lisäävät tarinan uskottavuutta, samoin kuin omaperäiset ja hieman saamelaisvoittoiset henkilöiden nimet. Halonen kuvaa laajasti myös alkusuomalaisten myyttejä, tarinoita ja uskomuksia. Romaani alkaa myytillä maailman luomisesta. Fantasiaksi asti romaani yltää vasta viime sivuillaan, kun elävien ja kuolleiden maailmat kohtaavat kauhistuttavalla tavalla.

On aina haastavaa yrittää kuvata omastamme täysin poikkeavan kulttuurin uskomus- ja elämismaailmaa, esimerkiksi sellaisen, jossa elää vahvana usko yliluonnolliseen, ja jossa noidilla ja shamaaneilla on merkittävä asema.

Halosen vahvuutena on yksityiskohtien realismi, jonka ansiosta romaani poikkeaa edukseen melkein kaikista muista Suomessa aikojen kuluessa kirjoitetuista esihistoriaan sijoittuvista romaaneista, jotka ovat lähes aina olleet kirjallisilta arvoiltaan vaatimattomia, nuorelle lukijakunnalle suunnattuja seikkailuromaaneja.

Pienenä lukemista haittaavana seikkana on kuitenkin mainittava romaanin henkilöiden suuri määrä, suppea 200 sivun laajuus kun ei anna paljon tilaa henkilökuvaukselle. Toisaalta tämä on myös etu, sillä näin tarinan kaari saadaan jännitetyksi tiukaksi kuin kivikautisen metsästäjän jousi.

Olisi silti ollut kiinnostavaa lukea esimerkiksi jälkikirjoituksessa siitä, missä määrin Halonen on kirjassaan tukeutunut tiedettyihin historiallisiin faktoihin ja esimerkiksi viimeaikaisiin teorioihin suomalaisten alkuperästä.

Peuraheimo ei ole lainkaan hassumpi saavutus esikoisteokseksi. Kirjan kansikuva vain tuntuu vievän ajatukset pikemminkin Afrikan savanneille kuin Suomen esihistoriaan.