Juuli Seppänen raivoaa vain teksteissään

Hän julkaisi keväällä omakustanteena novellikokoelman Kipeetä.

Tarinat kertovat vähemmän mukavista asioista nuorten elämässä, kuten huumeista ja henkisestä väkivallasta.

"En ole mitenkään negatiivinen ihminen, mutta kipeistä asioista on mielenkiintoista kirjoittaa. Osa pohjautuu omaan elämään ja loppu on mielikuvitusta. Faktaa fiktiolla tai fiktiota faktalla, nykyaikaisia tarinoita, joita valitettavasti tapahtuu."

Esimerkiksi novelli Mun äiti on skitsofreenikko lähti siitä, kun Juuli Seppänen luki sairaudesta. Äiti otti tarinan huumorimielellä.

Juuli Seppäsestä on mukava kirjoittaa vaikka isoveljestä, jota ainoalla lapsella ei ole, tai siitä, millaista on ajaa pää kaljuksi. Alaikäisenä hän mietti, mitä joisi baarissa.

"Jos olen vihainen jollekulle, voin huitaista kirjoittamalla. En riitele enkä osaa huutaa, mutta osaan raivota teksteissäni."

Omien ajatusten julkaiseminen tavallaan nolottaakin Juuli Seppästä, mutta hän ei ajattele sitä liikaa.

"Voin kirjoittaa mitä vain, ja lukija päättelee, onko se totta vai ei. Otan kohteliaisuutena, jos joku sanoo, että olen erilainen tai erikoinen."

Kirjasta on tullut myönteistä palautetta. Moni on sanonut, että kun on lukenut, tietää, ettei ole ongelmissaan yksin. Kirjan kieli on sellaista, mitä nuoret puhuvat ja näkökulma tuore.

"Parasta nuorena olemisessa on se, että saa kokea uusia asioita ja elämä on edessä. Mutta jotkut syrjäytyvät, eivät osaa hakea apua, eivät saa sanotuksi eikä kukaan huomaa heidän pieniä eleitään, ei kysy, että onko kaikki ok."

"Moni kohtelee itseään huonosti, ei osaa purkaa pahaa oloaan muuten kuin itsensä rankaisemiseen, on syömättömyyttä ja huumeita. Syrjäytyneistä joku voi olla ujo ja epävarma itsestään, jollekin on käynyt pahasti, on vaikka raiskattu", Juuli Seppänen pohtii.

Juuli Seppänen on kirjoittanut aina. Koulun ainekirjoituksista tuli pitkiä, ja kirjoittajaa ahdisti, kun asia piti rajata vaikka neljään sivuun. "En osaa kirjoittaa lyhyesti. "

Tekstiä tulee koko ajan lisää. "Toivon, että kymmenen vuoden kuluttua olisin saanut nimeä kirjailijana. Julkkikseksi en pyri. Asuisin mukavassa talossa, olisi hyvä ihmissuhde, mutta naimisiin en halua enkä lapsia", Juuli Seppänen uumoilee.