09:07  Perjantai 3 Syyskuuta 2010 
13222
2.9.2010 
bratz oli pukeutunut syötävän hyvän  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Oulu 1.10.2009 

Yli sadalle pyöräilijälle sakot Oulun keskustassa

Poliisi puuttui jalkakäytävällä pyöräilyyn Hallituskadulla.
Poliisi puuttui jalkakäytävällä pyöräilyyn Hallituskadulla. Lauri Ponkala
Kuva: Lauri Ponkala
Oulun poliisi suoritti kevyen liikenteen tehoiskun torstaina iltapäivällä Oulun keskustassa. Pääasiassa poliisi puuttui jalkakäytävällä pyöräilyyn, josta parin tunnin aikana jouduttiin kirjoittamaan peräti 130 rikesakkoa. Jalkakäytävällä pyöräilystä rikesakko on 20 euroa.

Valvonnan kohteeksi joutuneista henkilöistä yllättävän moni väitti, ettei tiedä, missä polkupyörällä saa ajaa. Kansalaisille annettiin valistusta polkupyöräilyn säännöistä liikenteessä. Jalkakäytävät on tarkoitettu vain jalankulkijoille ja alle 12-vuotiaille polkupyörän kuljettajille.

Polkupyörää saa kuljettaa kevyen liikenteen väylillä, mikäli erillinen liikennemerkki sen osoittaa. Jos kevyen liikenteen väylää ei ole käytettävissä, on pyöräilijän ajettava ajoradan reunassa tai ryhdyttävä taluttamaan pyörää.


Kaleva 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
Lukija
1.10.2009 
Varmasti tiesivät, ettei jalkakäytvällä saa ajaa.
 
pyöräilijä
1.10.2009 
Hienoa, että jalkakäytävillä ajelevat tollot saivat vähän "muistutusta" tekemisistään.
 
Wallu
1.10.2009 
Raiskauksia eivät saa selvitettyä, joten alkoivat narauttaa pyöräilijöitä - noita aikamme superrikollisia!
 
Lukija
1.10.2009 
Iso kiitos poliisille! Mukava että jotakin kuria koetetaan saada Oulun täysin villiintyneeseen pyöräilykulttuuriin.
 
Jeps
1.10.2009 
Juuri tän takia ajan aina keskustassa autolla vaikka matka on lyhyt. En tykkää suhata pyörällä autojen seassa.
 
Turun tauti
1.10.2009 
Turussa tehty samanlainen tempaus ja se tuli telekkarista. Oisko pojilla ollut aikaa kytätä myös sama ohjelma ?
 
Elmeri
1.10.2009 
Vihdoinkin! Oulun pyöräilykulttuurissa vallitsee viidakon lait!
 
huu
1.10.2009 
On se aika oppia säännöt jo pikku hiljaa ... Rotuaari on suosittu rallirata useille myös.
 
Kiitos!
1.10.2009 
MAHTAVA JUTTU, ETTÄ POLIISI TOIMII! JOHAN TÄTÄ ON ODOTETTUKIN!
 
sarvikuonojen maa?
1.10.2009 
Tähän ei voi soveltaa ylinopeusrahastusta, mutta käyhän se näinkin. Ei tarvi nostaa veroja eikä eläkeikää, kerätään valtiolle rahaa kadulta.
 
Koitetaanpa oppia
1.10.2009 
Ruotsissa lakia tosiaan noudatetaan ja pyöräilijät ajavat autoteillä, pikkukunnissakin. Kevyenliikenteenväylät voivat olla myös jaettu kävelijöille/pyöräilijöille. Kun kävelykatu alkaa, pyörät menevät autotielle. Suomessa asiaa ei mietitä ja katsotaan ihmeeksi jos ajetaan pyörällä autojen seassa. Mopot eivät olleet naapurimaassa kevyenliikenteenväylällä yleisiä.
 
Oululainen ihiminen
1.10.2009 
Yes, Hyvä Poliisit! Tähän on aikakin puuttua ja ei muuta kuin lisäratsiaa, jos ei opita. Samalla tavalla pitäisi saada vielä Rotuaarikin rahoittumaan autoilusta ja pyöräilystä niin voitaisiin puhua tältä osin oikeasti kaupunkikeskuksesta.
 
Muke
1.10.2009 
Mikä se sellainen "kevyen liikenteen väylä", jolla ei saa polkupyörällä ajaa? Eikö sellaisen nimi ole jalkakäytävä?
 
Seppo
1.10.2009 
Nyt on kyllä vähän semmonen maku suussa että on hakemalla haettu sakotettavia. Meneppä sinne liikenteen sekaan pyöräilemään, ei oo kovin terveellistä touhua.
 
w123
1.10.2009 
Aivan oikein että pöräilijöitäkin valistetaan välillä! Villiä on aina ollut aikuisten kaupungissa pyöräily. (eli ajetaan surutta jalkakäytävällä ja vielä luullaan että siinä saa ajaa...)
 
Tapsa
1.10.2009 
Oulu on ehkä ainut kaupunki Suomessa, jossa pyöräilijät eivät tiedä missä pyörällä saa ajaa.
Loístavaa, paras juttu mitä poliisi on tehnyt pitkään aikaan, onhan tätä odotettu kuin kuuta nousevaa. Kiitos ja kumarrus !
 
Pyörällä huristelijat
1.10.2009 
Hyvä hyvä. Pyöräily on muutenkin hikistä hommaa. Ajakaa autolla!
 
vilkkuvalo
1.10.2009 
Rotuaarilla ajetaan polkupyörillä villin lännen malliin. Tulkaa nyt ihmeessä sakottamaan sinnekin!!!
 
Ei poliisilla välähdä
1.10.2009 
Kyllä poliisi jaksaa valvoa kaikkea turhaa, mutta kummasti katoaa iltaisin ja viikonloppuisin katukuvasta kun nyrkit ja puukot heiluu. Silloinhan jepet saattaisivat joutua jopa kunnolla töihin ja niistä voisi oikeasti olla hyötyä. Ulos ei silloin poliisi ainakaan viitsi nokkaa laittaa lämpimästä autosta, joka on aina yllättävästi parkkeerattu Torikadun ja Kauppurienkadun kulmaan. No siinähän menee ohi viikonloppuiltaisin paljon baaria varten ehostautuneita naisia..

No eiköhän kohta tule vielä se perinteinen "pyörästäsi puuttuu lamppu"-sakkokierros...
 
matti 69
1.10.2009 
Laman on pian maksettu tällä menolla...
 
pyöräilijä
1.10.2009 
VIHDOINKIN! Hyvä poliisi! Jo oli aikakin!
 
FillaRISTI
1.10.2009 
Ja sitten vielä odotetaan että pyöräiltäisiin enemmän. Kokemuksesta tiedän, että jos pykälien mukaan pyöräilee, niin vaikeaksi menee. Ei oikein tiedä missä milloinkin pitäisi mennä ja sitten kun joutuu autojen kanssa samalle baanalle niin huonosti käy. Jotenkin tuntuu että pyöräilijälle ei ole paikkaa oikein missään.
 
Jussi
1.10.2009 
hyvä juttu, tälläisen pyöräilijöihin kohdistuvan ratsian saisi pitää joka päivä keskustassa, siellä ajetaan ihan mieten sattuu. Sakkorahoilla voisi helposti palkata monta poliisia lisää
 
Osmo T
1.10.2009 
Loistava homma poliisilta! Olenkin jo autoilijana kyllästynyt itseään euroopanomistajiksi luuleviin pyöräilijöihin. Iso kiitos poliisille.
 
Oulusta
1.10.2009 
Ihan oikein!!!

Ihmeen vähän pyöräilijät tietää tai noudattaa liikennesääntöjä. Esimerkiksi vasten ajosuuntaa, eli yksisuuntaista väärään suuntaan ajetaan hymy huulilla pyörällä, tietämättä että teet saman rikoksen kuin autolla ajaisi yksisuuntaista väärään suuntaan.
 
muusikko
1.10.2009 
Typerää pätemistä Oulun poliisilta taas. Menkää tuonne Ouluntullin sillalle mittailemaan tutkalla ylinopeuksia ja tarkkailemaan puskurissa ajamista. Aika muuttaa kaikki keskustan jalkakäytävät pyörille sallituiksi. Pyörien ei tarvi olla autojen keskellä.
 
Valvontaa myös mopoihin
1.10.2009 
Keskittyisivät jonakin päivänä oiken isolla teholla mopoihin. Jatkuvasti 80:n rajoitusalueella mennään mopoilijoiden kanssa ripirinnan. Viritykset ovat mielestäni suurin ongelma, siinä kysytään isosti vahempien vastuuta asiassa. Tuntuu ettei monetkaan vanhemmat ole kiinnostuneita jälkikasvunsa laitteista.
 
Tsek
1.10.2009 
Loistavaa toimintaa, jospa ihmiset uskois että jalkakäytävällä EI pyöräillä kun sakot napsahtaa. Suurin riski keskustassa on nimenomaan hullua vauhtia pyöräilevät jotka tuntuvat omistavan koko kaupungin, että jalankulkijoiden pitäisi siirtyä sivuun. Ei siinä, olen sattumalta auton ratissa istuessa nähnyt pari kertaa kun fiksusti on pyöräilty ajoradan reunassakin. Siitä pitäisi antaa joka kerta kiitosta. Ei ne siellä alle jää, keskustassa pitääkin ajaa varovaisesti autolla ja niin maailmallakin pyöräilijät käyttävät ajorataa väylänään.
 
Provo
1.10.2009 
Turhaa touhua, pyöräilijät sopii kyllä ajamaan jalkakäytäville kävelijöden sekaan. Sensijaan pyöräteillä 50 km/h ajavat skootterit ovat hengenvaarallisia ja pitäs häätää ajoradalle, sano laki mitä hyvänsä. Ja lakiahan se poliisikin vaan noudattaa ja sen mukaan sakkoja jakelee.
 
Lainkuuliainen
1.10.2009 
Hyvähän se on sakottaa ku liikennemerkkejä ei monellakaan kadunpätkällä ole tai sit ne on hyvin piilotettu. Esim. hallituskadulla olen turhaan yrittäny löytää merkkejä kevyelle liikenteelle.
 
Markku Kovaniemi
1.10.2009 
PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄ

Äiti pyöräilee kahden lapsensa kanssa Asemakadun kapeinta jalkakäytävää seurakuntatalon kohdalla ja huutelee lapsiaan ajamaan varovasti.Niin varmaan pitääkin ajaa kun kapoisella jalkakäytävällä menee,risteyksessä tämän reippaan kolmikon tie kääntyy Isollekadulle kiellettyyn ajosuuntaan mistä onkin sitten hyvä lasetella alas kohti keskustaa.
Hallituskadun jalkakäytävällä kävellä känkkäsee keski-ikäinen mies kipeän jalkansa kanssa.Vastaan tulee neljä pyöräilijää kahden pareina rinnakkain kuin panssarivaunumuodostelma.Etummaiset pyöräilijät saavat väisteyttyä tyylikkäästi jalkavaivaisen miehen, joka ei kipeältä kintultaan oikein pysty liikkumaan mihinkään suuntaan tätä kolonnaa väistäessään.Perässä tulevan parivaljakon nuorempi tummatukkainen tyttö on kuitenkin jo etunsa ja oikeutensa sisäistänyt aito oululainen keskustapyöräilijä – hän on ajaa uudella vaihdepyörällään suoraan miehen varpaille mutta kun tajuaa ettei tuo ääliö aio hentoisesta olemuksestaan huolimatta väistää tyttö lopulta vastahakoisesti hyppää pyöränsä päältä: - Voisit sä vähän väistää, tyttö tokaisee vihaisesti, hänen oikeuksiaan on loukattu, sitten tyttö tempaisee itsensä taas vauhtiin pyhää vihaa puhkuen.
Palokunnan puiston siltaa kohti syöksyy kypäräpäinen maastopyöräilijä kuin pujottelija, väistelee vastaantulijoita lujassa vauhdissa ja tormaa sillalle sitä vauhtia että yksi huonompikoipinen mummeli joutuu tarraamaan sillankaiteeseen, pujottelukepin osa ei ole Oulun keskustassa helppo.Maastopyöräisen tie jatkuu grillin edustan ohi kohti Isoakatua koska se on houkutteleva suunta – onhan siellä kaksi kiellettyä ajosuuntaa joiden jalkakäytävälle syöksyä jatkamaan tätä kiihkeää matkaa oululaisen pyöräilykulttuurin kelpo edustajana, heidän mottonaan näyttää olevan että kuta useampaa liikennesääntöä rikot sitä parempi kaupunkipyöräilijä sinusta ajan myötä kehittyy.


 
Aavepyöräilijä
1.10.2009 
En kyllä ymmärrä, että miksi joku edes haluaa ajaa jalkakäytävillä pyörällä. Kaduilla pääsee pyörällä helposti autoistakin ohi, eikä tarvi väistellä sokeita kävelijöitä.
 
Lukija
1.10.2009 
Muistaakseni jossain suunnitelmassa oli jo vuosi pari sitten näkyvillä yhdistetty kevyen liikenteen väylä Hallituskadun varrelle välillä Uusikatu - Rautatienkatu, mutta eipä vain ole tullut vieläkään. Siinä on melkein metsäautotien levyinen väylä pelkästään jalkakäytävänä, mitä järkeä tuossakin muka on kun samaan aikaan on muutamassa muussa kohdassa aivan älyttömän kapea käytävä merkattu yhdistetyksi kevyen liikenteen väyläksi? Onpas sitten kummaa että siinä porukka ajaa pyörällä. Sakottaa pitäisi myös niitä jalankulkijoita jotka tukkivat pyöräilypuolen Kirkkokadun varrella.
 
Lukija 2
1.10.2009 
Kyllä pitäisi tehoiskuja tehdä myös Oulun villiintyneeseen mopokulttuuriin! Olisi paljon aiheellisempaa tarkkailla heitä.
 
Moottoriajoneuvolla ajo kielletty
1.10.2009 
Rotuaarilla on pyöräily sallittua (se ei ole kävelykatu), joten ei siellä tarvitse sakottaakaan pyöräilijöitä.
 
Ahvest
1.10.2009 
Jonkun ne poliisin kovat menot on maksettava, kansalaisia on helppo rokottaa. typerä laki. Huomenna voi olla sitten taas tehovalvonta, polkupyörällä yksisuuntaisen ajamisesta väärään suuntaan. en yhtään ihmettilis. ja siitäkin saa saman 20e rikesakon.
 
pellet!
1.10.2009 
haha! tehtiinpä yli 100 ihmistä vihaiseksi.
 
Pyöräilijä
1.10.2009 
Ei autotiella uskalla ajaa pyörällä, henki siinä menee
 
prkl
1.10.2009 
miten niin turhaa? Monesti tuntunut olo turvattomammalta jalkakäytävällä kuin autolla ajaessa. Tänään viimeksi keskustassa joku veteli jopa skootterilla pitkin jalkakäytävää väistellen (onneksi) siellä meitä kävelijöitä
 
Juuso
1.10.2009 
Rotuaarillahan muuten saa ajaa pyörällä, joten sieltä ei saa kerättyä sakkoja vaikka kuinka kyttäisi. Mutta hyvät oululaiset ja muut juntit, jotka ajatte keskustassa: jos siellä autojen seassa on polkupyörä, suhtautukaa siihen kuin autoihi. Nykyään puolet autoilijoista ajaa kuin siinä ei polkisi ketään ja toinen puoli väistää pyöräilijää ja koettaa mm. päästää risteyksessä ohitseen kun kumpikin ajaa suoraan ja pyörä on auton takana. Lisäksi jos ajaa sallituilla kevyenliikenteenväylillä, jalankulkijat sekoilevat ja huutelevat. Oulu - "pyöräilykaupunki". Huonoimpia vitsejä, mitä olen ikinä kuullut. Ai niin, ehkäpä hienoin pyöräilyreitti kaupungissa (jopa valtakunnalliseen reittiin kuuluva) menee torinrannassa, torikojujen ja meren välistä eli siinä ahtaassa rakosessa, joka on kesäisin niin valtoimenaan väkeä ettei pyörällä sekaan sovi. Joku tolkku myös pyöräilyn suunnitteluun, kiitos!
 
kansalaistottelematon
1.10.2009 
Tulkoon sakko. Mieluummin maksan sen, kuin riskeeraan henkeni ajamalla pyörällä autojen seassa.
 
Pyöräilijä varoo kaikkia
1.10.2009 
Itsehän en lähtisi muuta kuin pakon sanelemana edes keskustassa samoille kaistoille Oulun hullujen autoilijoiden kanssa. "Muutamia" kertoja olen nimittäin meinannu jäädä auton alle.
 
Pyöräilijä
1.10.2009 
Jahas, pitää sitten mennä ajoradalle jäämään auton alle. Esim. Mäkelininkadun ja Hallituskadun risteyksessä olen meinannut jäädä pyörällä pari kertaa vasemmalta tulevan auton alle. Siis ajoradalla!!!! Ja keskellä päivää!!!
 
Tarkkailija
1.10.2009 
Jo oli aikakin poliisien puuttua Oulun täysin vallattomaan jalkakäytäväpyöräilyyn. Toivottavasti näitä ratsioita pidetään useammin, että asia saadaan Oulussakin kuntoon.
 
Lukija
1.10.2009 
KIITOS POLIISIT !!! TÄTÄ OLEN ODOTTANUT.
 
Ei oo näkyny
1.10.2009 
Toivottavasti tästä tulleilla rahoilla poliisi selvittää minne kaksi varastettua pyörääni ovat kadonneet.
 
vitsi
1.10.2009 
Joo jos oisin ajanut joka kerta autotiellä pyörällä henki olisi jo lähtenyt monta kertaa koska se on meinannut lähteä suojatiellä. Toisaalta koska vammautuminen on todennäköistä autotiellä parin kuukauden pyöräilysession aikana voinee varmaan tulla tietysti vakuutuksesta rahaa, näin tiukkoina aikoina se olisi tarpeen, mitä yhdestä jalasta tai kahdesta, sitten pääsee taksilla suoraan rotuaarille eikä ole kellään nokan koputtamista. Rollaattoria voisi viritellä ja saada sakot ylinopeudesta rollaattorin kanssa. Vitsi vitsi siis tietysti autoilijat näkee paremmin pyöräilijän kun se ajaa ajoradalla. Suojatieltä tuleva pyöräilijä tulee niin nopeasti kuolleesta kulmasta ettei autoilijalle jää mitään saumoja väistää. Eli ajopa miten ajo niin mielestäni vastuu pitäisi laissa kirjoittaa pyöräilijöille ja kävelijöille niin päästäisiin näistä teräsnaisista ja miehistä eroon aikojen saatossa.
 
pyöreä
1.10.2009 
Hyvä juttu, mutta kun saisi selkeämmät pyörätiet niin tietäisi, missä saa ajaa ja missä ei. Keskustaan saisi kunnolliset leveät jalankulkuliikenteestä erotetut pyöräkaistat, kun poistettaisiin parkkipaikat katujen varsilta. Miksi ihmeessä jokaisen pitää saada jättää autonsa kaupan viereen, jaksaa sitä muutama sata metriä kävelläkin. Terveitä miehiä niistä autoista ulos tulee.
 
Päälle vaan
1.10.2009 
Viimeinkin!! Tätä olen odottanut kauan. Monta kertaa olen meinannut jalkakäytävällä törmätä pyöräilijöihin.
 
Gorthaur
1.10.2009 
Oli jo aikakin että tuohon Hallituskadun jalkakäytäväpyöräilyn puututtiin. Se taas ettei siinä ole pyöräkaistaa on todella hölmöä. Kuitenkin Raksilasta tuleva pyöräliikenne keskustaan menee Hallituskatua.
 
Lukija
1.10.2009 
Hyvä polliisit. Vielä ku sais nuo kanssapyöräilijät noudattamaan edes alkeellisia liikenteessä käyttäytymissääntöjä esim. rinnakkain ei saa ajaa. Ohitetaan vasemmalta ja ajetaan oikeaa laitaan, lisäksi käännyttäessä näytetään suuntamerkkiä. Rotuaarilla muuten saa ajaa pyörällä, eli ei sinne kannata pyöräilijöitä mennä sakottaan
 
oivoi
1.10.2009 
ei ihme että ihmiset ajaa kävelykaistoilla kun autoilukulttuuri on oulussa millaista on, varmasti olisi paljon enemmän onnettomuuksia jos pyörät menisivät siellä seassa.
 
Emppu kiittää
1.10.2009 
Hyvä poliisi! Oululaiset ajavat polkupyörillään miten sattuu ja missä sattuu. Eivät he tiedä esim., että Pakkahuoneenkatu on yksisuuntainen. Kokonainen pölövästi sukupolvi on ehtinyt varttua, kun ei ajokultturia ole alettu oikaista aikanaan.
 
pyöräilijä
1.10.2009 
en kyllä uskalla autojen seassa ajella!
 
tosentti
1.10.2009 
Aika raskaasti otettu kevyenliikenteen ohjeistus, mutta näin se pitää olla. Ihmisen muisti paranee oli lääkkeenä paras vaihtoehdoista. Lääketehtaiden pahin vihollinen muistilääkkeille on sakkolappu, ihmiset muistavat paremmin laputuksella kuin lääkehoidolla muistia.
 
Tuupo
1.10.2009 
No kuulkaapa. Ikää reipas 50 ja pyöräillyt poikosesta asti kaupungissa ajoradalla, siellä missä ei pyöräteitä ole. Vielä hengissä eikä kolareita ole sattunut. On heijastimet, valot ja kypärä. Kyllä sinne fiksut autoilijat ja fiksut pyöräilijät mahtuvat samalle ajoradalle.
 
Ei ymmärrä tätä tapaa
1.10.2009 
Autoilijat taisi olla liian tunnollisia tänään kun pelkäsi ylinopeussakkoja. Joten rahat oli jostain saatava. Pyöräilyynhän pitäisi nykyisin kannustaa.
 
ärsyttävää
1.10.2009 
Joo, tämäkin on joku autoilijoiden keksimä juttu, että pyörät vaan autojen sekaan. Kun ei ole itse pyöräilty ikinä niin tuollaista älyttömyyttä on helppo ehdottaa oikein laiksi. Sopii mennä poliisienkin ja täällä valittajien itse pyöräilemään sinne autojen sekaan hengen uhalla ja tulkaa sitten neuvomaan ja sakottamaan uudestaan!
 
muamo
1.10.2009 
Vuosia sitten asuessani Turun keskustassa totuin suht' rauhalliseen polkupyöräilykulttuuriin. Siellä sitä sukkuloitiin autojen seassa, tiedä sitten onko sekään niin turvallista. Mutta tuntuu älyttömältä kun Oulussa käydessä pyöräilijät suhahtaa milloin mistäkin välistä.
 
johan on taas tempaus
1.10.2009 
ei poliisilla sitte järkevämpää tekemistä ole. tutkisivat ennemminki internettiä ja keräisivät narkkareita talteen.
 
Lukija
1.10.2009 
Tässä vähän lakia: Jalankulkijan on käytettävä jalkakäytävää tai piennarta. Hän ei kuitenkaan saa jalkakäytävällä taluttaa polkupyörää tai mopoa, kuljettaa potkukelkkaa, hiihtää, luistella eikä kantaa kookasta taakkaa, jos siitä voi aiheutua huomattavaa haittaa muille jalankulkijoille. Kuinkahan moni saisi sakot polkupyörän taluttamisesta jalkakäytävällä jos poliisi kyttäisi sellaista? Kohtalaisen typerä laki.
 
ammattiautolija
1.10.2009 
Ja moni pyöräilijä luulee että suojatiellä autoilijoitten tulisi väistää pyöräilijää kuten jalankulkijoita mutta pyöräilijähän on "lainsuojaton" suojatiellä
 
rahtari
1.10.2009 
Kyllä ne pyörät kuuluu jalkakäytävälle eikä autojen sekaan!!!!!
 
Lukija
1.10.2009 
Hyvä, hyvä poliisi! Sakottakaa vain enemmän noita torveloita. Jalankulkijat kävelevät henkensä kaupalla kun nuo pyöräilijät eivät väistä, eivätkä kunnioita muita ihmisiä, vaan kaahaavat kovaa vaihtua.
 
sepi
1.10.2009 
Hyvät kanssaihmiset (onneksi ette enää kanssakaupunkilaiset). Ei ne pyöräilijät teidän/lapsenne/koiranne/stockmannin muovipussinne päälle aja jos taitatte matkaanne valitsemallanne linjalla ja sen suuntaisesti. Pahinta mitä jalankulkija voi tehdä on se että vaihtaa tiepuolta yhtäkkiä jolloin pyöräolijälle ei jää lainkaan aikaa väistää. Sitä paitsi ei pyörät pure, tosin jos pelkäätte saavan jonkun tartunna kun kulkuneuvo vilahtaa ohitsenne puolen metrin päästä niin voitte olla vaarassa. Pöpöt leviää ilmassa ei niihin käsidesi auta. Ja sitten asiaan. Ennen kuin kaupungin virkamihet päättävät alkaa keräämään poliisilaitokselle varoja tälläisella käsittämättömyydellä, voisivat arvon herrat tehdä asialle jotain. Kuten rakentaa selvät, tilavat, tasaiset kevyen liikenteen väylät jossa voi pyöräillä ilman pelkoa siitä että vanne hajoaa katukivetykseen, ilman pelkoa siitä että joutuu ajamaan autojen seassa. Näin ennen kuin järjestetään typeriä ratsioita. Tosin eipä tämän pohjoisen pääkaupungin päättäjillä ole moiseen alynväläykseen tarvittavia aivosoluja. Hei seuraavan ratsia kohde: punasia päin ajavat autoilija!!!! Varma rahasampo niin kunnalle kuin kunnan poliisillekkin. Ainiin mutta autoilijathan ovat pyhiä, ja he ovat kuin kansa. Jos heidät suututtaa, suututtaa kansan eikä siitä hyvä seuraa...
 
Pyöräilijä
1.10.2009 
Kieltämättä paikoin opasteet puuttuvat tai ovat väärin. Esimerkiksi Uusikadulla, Merenkosken sillat, Isokadun ja Kirkkokadun Heinäpään puoli jne. Ei ota tolkkua saako ajaa vai ei, leveyttä ainakin riittäisi. Olen myös muutaman kerran kokeillut pyöräillä Hallituskatua pitkin ajotiellä. Lopetin kokeilun kun hengenlähtö kävi niin lähellä. Autojen massa ja nopeus ovat yksinkertaisesti lian paljon suurempia kuin pyöräilijän.
 
columbo
1.10.2009 
eikö prkl poliisilla oo tärkeempääkin tekemistä!!!!
 
pyöräilijä
1.10.2009 
Oulu taitaa olla ainoa kaupunki, jossa kävelijät eivät ymmärrä pyörätie liikennemerkkiä.
 
1.10.2009 
Oikea meininki! Pyörät pois keskustasta jotta saadaan tilaa henkilöautoille joiden käyttöön kallioparkillakin kannustetaan. Talven liukastamilla kaduilla ei kuitenkaan ole turvallista pyöräillä, varsinkaan autojen seassa.
 
joulu tulee
1.10.2009 
130 sakkoa kertaa sen suuruus,hyvin kävivät hakeen jo pikkujoulu rahastoon rahaa,ei siitä muusta ollu kyse.ehkä jää pukin vuokraanki rahaa,tai uus sakko rysä kaduille.
 
Jopoilija
1.10.2009 
Mikä ero on kevyen liikenteen väylällä ja jalkakäytävällä?
 
Typerää katsoakin
1.10.2009 
Saataisiimpa Raahenkin poliisit tekemään asialle jotain. Täällä pyöräily keskustan jalkakäytävillä ja vielä väärään suuntaan on ihan yleistä. Jopa aikuiset luulevat, että jalkakäytävät ovat pyöräteitä. Poliisit Raahessa, toimikaa, ennenkuin meno muuttuu vielä villimmäksi. Myös pyöräileville koululaisille pitäisi saada tietoa, että risteyksissä heitä koskee ajoneuvojen säännöt. Ei polkupyörälle ole olemassa mitään suojateitä. Kävelykadun risteykset ajetaan aivan sokkona välittämättä mitään risteyksistä ja niiden säännöistä.
 
pyöräkaistoja kiitos
1.10.2009 
Hallituskadulle, jossa ratsia oli, pitäisi saada pyöräkaista, koska autojen sekaan meno olisi pelkkää itsemurhaa. Hallituskatu on keskustasta pyöräillessä ainoa järkevä reitti marketeille, uimahallille, oysiin, amk:lle yms.
 
Lukija
1.10.2009 
Hallituskatu on mukulakiveä. Huono ajaa pyörällä.
 
tnt
1.10.2009 
Ei helevata, eix poliisella oo muuta tekemistä. Kyllä sinne jalkakäytäville pienen käpykylän pyöräilijätkin mahtuu.
 
Oululaistunut joka ei aja jalkakäytävillä
1.10.2009 
Vihdoin ja viimein olen asunut Oulussa 21 vuotta ja tätä päivää olen odottanut. Jippii
 
JOULUPUKKI
1.10.2009 
Saivat poliisit vähän tienattua rahaa poliisien tulevaan pikkujouluun.
 
pyöräilijä
1.10.2009 
Hienoa, laki se on kaikille. Autoilijoista valitetaan kun ajetaan päin punaista mutta niinpä nuo pyöräilijätkin tekevät ja vähät välittävät säännöistä.
 
Ilwes
1.10.2009 
Kovin on epätasaista ja ennalta-arvaamatonta poliisin toiminta. Ensin saa ajaa vuosikausia poliisin nokan alla pyörällä jalkakäytävällä ja sitten yhtenä päivänä ei saakaan. Tasapuolisen kohtelun periaatten mukaisesti samaa linjaa pitää nyt jatkaa aluksi vaikka puoli vuotta jonka aikana poliisit vääntävät joka paiva parisataa rikesakkoa. Syksyn tultua myös valottomat pyörät voi ottaa syyniin joten lappujen kirjoittamista kyllä riittää. Siinähän se on sopivan yksinkertainen homma, ei tarvi päätä juuri vaivata eikä sekaantua tehtäviin joissa vaaditaan ammattitaitoa.
 
omat silimät, jalat ja/tai pyörä.
1.10.2009 
Tulkoon ilmastonmuutos ja muut, siirryn autoon. Mikä ihmisillä on kun pyörät haittaa ylipäätänsä missään? Täytyy ihmetellä jos niin pää pilvissä kävellään että on jäädä alle tai jotain. Kai tuohon pyörävihaan keskustassa jokin syy täytyy olla? Tuntuu että ne jotka siitä valittaa on järkiään elämään kyrsiintyneitä ihmisiä, niitä jotka valittaa kaikesta. Mie en anna pikku asioiden häiritä, niin kauan ku ei päälle ajeta ja sillonki syytän vain sitä yksilöä. Minulla on omat silmät päässä, myös silloin kävellessä. Kolareihin kun yleensä tarvitaan 2 osapuolta. Täytyy kyllä ihmetellä joitaki kävelijöitäkin, kun laahataan pitkin poikin tietä. Tämänkin kokenut sekä kävellessä että pyöräillessä, kun molemmin kuljen yleensä muita nopeammin. Veetuttaa se kikkailu ja pyöriminen, siitä se on pärkkele kiinni.
 
Siltains. Jaatinen
1.10.2009 
Taisi olla oululaisia politikkoja kaikki sakon saaneet. Nehän ei tunnetusti tiiä mittää ja sen vähäsenkin tievon ovat unohtaneet.
 
ää
1.10.2009 
Eivät osaa oikeita rikoksia joissa on uhri selvitettyä nii pitää tuhlata aika ja verorahat pyöräilijöihin
 
Nelsmon
1.10.2009 
Mitä siitä oikein tulisi jos kaikki pyöräilisivät ydinkeskustassa autojen tiellä? Nytkin se on päiväsaikaan kauhea kaaos. Oulu on selvästikkin rikosvapaa kaupunki kerran poliiseilla on aikaa tämmöiseen. Hyvä, eipähän tarvitse pelätä enää henkensä tai omaisuutensa puolesta. Muutakuin poliisia.
 
Äkkiä lisää poliiseja, töitä on liikaa!
1.10.2009 
Oulun poliisi on sisäistänyt täsmäiskujen kulttuurin. Tuoreessa muistissa on vielä edellinen suurrikollisrysä, kun kesällä ratsattiin Kuusisaaressa pilvenpolttajia monen partion voimin. Seuraavaksi se valoratsia polkupyöriin ja sen jälkeen kyttäämään jalankulkijoita valoristeyksiin. Voisitteko arvon poliisisedät harkita, jos satutte joskus näiltä tärkeiltä töiltänne ehtimään, siihen hillittömään moporalliin puuttumista? Pyöräteillä ajetaan mopoilla keskimäärin kuuttakymppiä, ja kuskien ikä on keskimäärin 16. Se on tuhat kertaa vaarallisempaa, kuin se, että aikuiset pyöräilevät keskustan kaduilla.
 
Jessssssssssss!
1.10.2009 
Vaarallisinta kaikille muille tielläliikkujille ovat nimenomaan tämän tehoiskun kohteet. Holtittomasti huojuvat, suuntavaistottomat ja järjetöntä vauhtia kaahaavat pyöräilijät. Plussana vielä, että ne liikkuvat lähes äänettömästi. Erittäin hienosti toimittu, poliisit! Toivottavasti toistuu mahdollisimman usein.
 
2000-luku nyt, 1900 -alun ihanteet.
1.10.2009 
Niin kauan kuin ajoväylät on päällystetty prkl. NOPPAKIVILLÄ, ei meikä ajele niitä myöten! Ei ne väylät ole tarkoitettu polkupyörille ja kun ne on vielä niin huonokuntoisiakin, hiekka puuttuu kivien välistä yms.
 
Itsesuojeluvaisto tallella
1.10.2009 
En aio ikinä pyöräillä Oulun keskustassa autojen seassa, vaikka laki ja poliisit sanoisivat mitä.
 
Laskee poliisin arvostus kerralla
1.10.2009 
Eikö Oulun poliisilla ole muuta tekemistä kuin kiusata viattomia ihmisiä? Taitaa jäädä oikeat rikolliset ja rötökset ratkaisematta kun ke puhallutetaan kiireisiä työhön menijöitä ja tänään viattomia pyöräilijöitä. Oulussa ei voi ajaa liikenteen seassa se on fakta, jos henkensä haluaa menettää voi mennä autojen sekaan. Kuka hullu muutenkin menee liukkaalla kelillä mukulakiville ajelemaan. Oiskohan Oulun poliisissa liikaa henkilöstöä kun tällaiseen turhuuteen riittää resursseja.
 
Diplomi-insinööri
1.10.2009 
Itse meinasin ajaa siellä missä tykkään. Eipä viitsi lähteä autojen sekaan itseään tappamaan. Sakot on pikkurahaa, ei tunnu missään. Harrastuksista joskus joutuu maksamaan. Köyhät ajelkoot autotiellä.
 
Lukija
1.10.2009 
Siispä äkkiä Kallioparkki tänne nyt heti pakko saada hetihetiheti....
 
lainsuojatonko
1.10.2009 
Ei ole helppoa pyörällä keskustassa vaikka säännöt tuntisikin. Keskustan laillisilla "pyöräteillä" on lähes joka päivä joku pakettiauto parkissa niin ettei siitä pääse ohi. Onpa erään juottolan patiokin pyörätiellä. Autoilijat eivät esim. Hallituskadulla muista katsoa tuleeko sieltä takaa pyörä, vaan peruuttavat eteet. Pyörä kun on niin kevyt ettei sitä kai viitsitä väistää. Sen jälkeen kun joutuu auton töytäisemäksi säätöjä noudattaen alkaa jalkakäytävällä pyöräily tuntua hyvältä ajatukselta.
 
STIG
1.10.2009 
Väsynyt, rahaton, masentunut opiskelija polkee koulusta kotiin keittämään makaronia ja saa poliisilta rikesakon muistoksi siitä ettei ajatuksissaan huomaa riskeerata terveyttään autojen puristuksessa. Ei voi oikeasti olla totta...
 
Tapio
1.10.2009 
Ei ne juntit siitä mitään opi.
 
IT-Pappa
1.10.2009 
Pyöräily hallitus- tai aleksanterinkaulla on mahdotonta. Kuten myös Isolla-ja torikadulla. Kamikaze homma. Järki tarakalle Oulun liikennesuunnittelijat. Pois sieltä työpöydän takaa ja tutustumaan reaalimaailmaan.
 
poljen missä huvittaa
1.10.2009 
samantien rikokoksentekovälineet valtiolle ja vähintään ehdollista.pyöräilijäthän saastuttaa,meluaa,valuttaa öljynsä yms. Autolla ajaminen vapauttaa ilmaan typen ja rikin yhdisteitä, hiilivetyä, alailmakehän otsonia, savusumua sekä häkää ja pölyä. Ne ovat kaikki ilmansaasteita, jotka ovat vaaraksi kasvillisuudelle ja ihmisten terveydelle.kumpi on parempi auto vai pyörä?
 
Lukija
1.10.2009 
Hieno homma
 
nilo
1.10.2009 
ihan sama juttu miten autolla ajellaan liikenne sääntöjen mukaan laillisesti yhtä lailla moni on tietämätön kuten nämä pyöräilijät sekaan vaan ja menoksi
 
ketara
1.10.2009 
Kysyn vain kuinka monta jalankulkijaa on ajettu polkupyörällä kuoliaaksi jalkakäytävällä ? Kysyn vuoden päästä kuinka monta pyöräilijää on ajettu autolla kuoliaaksi kun kaikki polkupyöräilijät pakotetaan autojen sekaan? Kuka ottaa vastuun?
 
pyöräilijä
1.10.2009 
jaa vai että autojen sekaan pyöräilemaan keskustan vilinässä?! ei järki päätä pakota poliisilla. Yrittäkää saada niitä oikeita rikollisia kiinni välillä.
 
Kimfisher
1.10.2009 
Hyvä kun sakottavat. vielä kun valvoisivat pimeällä valottomia pyöriä, typerää ajella ilman minkäänlaist TUIKKUA!!!
 
pyöräilevä autoilija
1.10.2009 
Pyörät liikkuvat lihasvoimalla, joten niiden paikka ei ole moottoriliikenteen seassa ajoradalla, kuten on moottorilla varustettujen mopojen paikka. Jos laki sanoo muuta, on se väärässä ja sitä on muutettava.
 
nii saakeli!
1.10.2009 
Miksi jalankulkijoita jotka kävelevät pyörille tarkoitetuilla osuuksilla esim, Kirkkokadulla ei sakoteta? Monesti siinä kävellään koko jalankulkijoille ja pyöräilijöille varatun alueen levyisenä kolonnana ja pyörällä joutuu pujottelemaan kuin Kalle Palander konsanaan.
 
ex-poliisi
1.10.2009 
Kannattaa ajaa autolla keskustassa ja muuallakin. Tosin eliitin rakkikoirat ahdistelivat tänään ihmisiä niin pyörätiellä kuin maantielläkin. Voimia siis kaikille näinä synkkinä aikoina. Eliitti romahtaa vielä, mutta hetki siihen vielä menee.
 
PyöräSammakko
1.10.2009 
Ennen ottaa kerran vuodessa sakot, kun liiskaantuu ajoradalle.
 
JH
1.10.2009 
Polkupyörällä voi ajaa keskellä katuakin jolloin autot eivät tee kamikazemaisia ohituksia pyöräilijää hipoen.
 
Pyöräilijä
1.10.2009 
Rupesin tämän jutun myötä tutkimaan tarkemmin, että missä sitä saa pyöräillä ja missä ei, niin välillä sai ihan yllättyä, ettei sillä tutulla ja turvallisella reitillä saakaan pyöräillä. Toivoisin kyllä kaupungilta pientä panostusta noihin liikennemerkkeihin ja -opasteihin, jotta helpottuisi myös pyöräilijän arkikin. Täytyy kyllä sanoa, että saavat myös itse kävelymiehetkin katsoa peiliin ja eikä syytellä ainoastaan pyöräilijöitä kaikesta.Kävelijöiden suurimpia syntejä ovat äkkinäinen puolenvaihto, rinnakkainkäveleminen ja kuolleesta kulmasta esiin hyppääminen, eli jostakin talon nurkilta pyörähdetään eteen. Myönnän kyllä, että vika on myös pyöräilijöissä eli ajetaan lujaa siellä missä ei saisi tai edes olisi tilaa (keskustassa), ei näytetä kääntymismerkkejä ja koukataan mutkissa vastaantulijan puolelle.
 
Lukija
1.10.2009 
Hyvä, että poliisi toimii. MUTTA: on aivan tosi, että keskusta on erittäin sekavasti merkitty pyöräteden suhteen. Selvä opastus puuttuu.
 
Lukija
1.10.2009 
Hyvä hyvä..! Ei ihmiset muuten tajuu,et missä saa ajaa..
 
kyttä
1.10.2009 
jouduttiin kirjoittamaan... paskat, eiköhän nuo lie aika lailla nauttineet työstään
 
Hyvä juttu
1.10.2009 
Keskustan alueella on ollutkin aika vaarallista olla jalankulkija kun pyöräilijät eivät pysy poissa jalkakäytäviltä. Epäilen vaan että eivät kauan muista, mutta jos noita ratsioita olisi pari-kolme kuukaudessa niin vuoden päästä tilanne olisi varmasti parempi.
 
st
1.10.2009 
No voi ei, nyt noita ihmistorpeedoja saattaa alkaa tulemaan liikenteen sekaan enemmän. Olisivat antaneet pysyä jalkakäytävillä, puolen metrin katukiveyksen kynnys on joskus edes hivenen hiljentänyt menoa, etteivät sinkoudu autojen sekaan ihan silmittömästi.
 
kävelijä rukka
1.10.2009 
Entäs mopoilijat,vauhtia vain lisää, syytä olisi heitäkin vähän kopistella.
 
Pollari
1.10.2009 
Eikö näitä rikollisia saada kuriin? Pitäis vankilaan laittaa vähäksi aikaa niin oppisivat kunnioittamaan lakia!
 
tietämätön
1.10.2009 
Paljonko toi sakko on?
 
Tolkku
1.10.2009 
Itse ajan pyörällä kesät talvet. Täytyy myöntää, että talvella sohjon ja polanteiden aikaan en mene ajotielle autojen sekaan. Sulan aikaan menen. Autoilijat (itse mukaan lukien) ovat aina antaneet tietä fiksusti. Ja pyörätien erottaa siitä, että risteyksen jälkeen on pyörätien merkki! Muussa tapauksessa kyseessä on jalkakäytävä.
 
Lukija
1.10.2009 
palijo on tolloja pyöräilijöitä,ajavat miten sattuu,ihan oikee ku saivat sakkoja
 
Gorthaur
1.10.2009 
Hallituskatu ei ole mukulakiveä vaan noppakiveä ja se on ihan tasainen ajettava. Ajan nimittäin sitä kahdesti päivässä työmatkalla. Eikä siinä ole henkeään kaupalla, koska autot ajavat siinä ihan kiltisti kolmen kympin nopeuksia koska jokainen risteys on tasa-arvoinen. Koittakaa nyt ensin saada faktat kuntoon ja valittakaa sitten niistä kohdista mitkä on valittamisen arvoisia.
 
lksdlksd
1.10.2009 
Todella typerää toimintaa, miten usein tästä pyöräilystä koituu onnettomuuksia? Aika harvassa on onnettomuudet, saisi poliisi keskittyä enemmän näihin alati ylinopeutta ajaviin autoilijoihin ja karanneisiin elinkautisvankeihin. Ja ei, en saanut sakkoja. Joku kuitenkin ihmetteli.
 
Utelias
1.10.2009 
Paljonko tämä rikesakko on suuruudeltaan?
 
URPO
1.10.2009 
HYVÄ POLLISIT!!! LISÄÄ TÄTÄ.
 
Pyörätön keskusta
1.10.2009 
"Meneppä sinne liikenteen sekaan pyöräilemään, ei oo kovin terveellistä touhua. " Mikä pakko sillä pyörällä on päästä ihan kaupan eteen? Voi sitä myös taluttaa jalkakäytävällä, mutta kun nämä Oulun pullamössöpyöräilijä juntit eivät kehtaa sen vertaa kävellä.
 
Lyhty
1.10.2009 
Tällä hetkellä Oulun keskustassa on hyvin vaikea pyöräillä. Tähän auttaisi kummasti kaksi asiaa: a) mukulakivikadulle vedetty kapea asfalttikaistale niille kohdin, jossa pyöräilijöiden toivotaan ajavan b) maalaukset katuihin missä ja mihin suuntaan pyörällä saa ajaa. Nyt keskusta on monelle pyöräilijälle lähinnä arpomista ja tasapainoilua hyvin epämukavalla mukulakivikadulla.
 
Lukija
1.10.2009 
Monikohan näistä sakon saaneista kulkee jatkossa autolla? Kannustavaa toimintaa jälleen poliisilta...
 
Polokupyöräilevä ABCDE-ajo-oikeuden omaava
1.10.2009 
Hienoa toimintaa Oulun Poliisi. Noita "huonosti säilyneitä" 12v:ta on ihan liikaa siellä missä ei pitäisi, eli jalkakäytävillä. Puhumattakaan vastakarvaan yxsuuntaista katua ajavista fillaristeista. Jo oli korkea aika. Lisää tätä, koska valistus ei näköjään ole mennyt perille. Polkupyörä on ajoneuvo ... Piste. Sen kuljettajaa koskevat ihan samat säännöt kuin kuin moottoriajoneuvon kuljettajaa. Se on vaan vissiin "maantapa", että säännöt "unohtuu" ... "määpä vähä tuosta oikasen", "Ei sitä kukkaan nää / huomaa", jne. Meno on välillä villiä, myös autoilijoiden puolelta ... tarvitaan vaan yx oululainen ittepäine" turisti" risteysessä esim. Helsingissä, jossa liikenne on nopeatempoista ja soppa on valmis. :) Ajotapa valvontaa vois muuten lisätä. mm. Nuita vilikutta kääntyviä stnan idiootteja on jo ihan liikaa. Kuvittelleeko ne ihan oikiasti, että muut tien käyttäjä ossaa lukia niitten ajatuksia. Monasti näyttää siltä, että suuntamerkki on vaihettu autokaupasa aluvanteisiin ja matalaprof. renkaisiin. Joku tietysti pahoittaa mielensä tästäkin kommentista ... be my guest. eikös se niin oo, että "se koira älähtää, johon ....". Turvallista syssyä liikenteessä kaikille tasapuoleisesti ... kuitenki. Ottakaa muutki huomioon, elekääkä koheltatako. Tämon valamis maailma ... jo.
 
entäs rikokset
1.10.2009 
Onko poliisi koskaan selvittänyt yhtään pyörävarkautta? Ai niin, eihän siitä tule rahaa valtion kassaan. V..un veronkerääjät.
 
Lukija
1.10.2009 
Kiitos , kiitos poliisit! Henkensä kaupalla joutuu Oulussa kaduilla jalan liikkumaan! Kaupungin tekninen virasto on syyllinen, jalkakäytävään on merkittävä selvästi milloin pyörällä saa ajaa, eli maalattava pyöränkuvaa 5 m välein niille katuosuuksille joissa pyörällä saa ajaa. Ja muualla on sakotettava. Ja pyöriin pakolliset rekisterikilvet ettei päällepyöräilijät pääse karkuun!
 
jalankulkija
1.10.2009 
Ne jotka valittavat että eivät uskalla keskustassa ajaa autojen kanssa samalla ajoradala, teille on vaihtoehto olemassa: pyörää voi TALUTTAA JALKAKÄYTÄVÄLLÄ.
 
autoilija/pyöräilijä
1.10.2009 
Onpa kiva kun pyöräilijät siirtyy autojen sekaan mukuloille..
 
Laitapuolen kulkija
1.10.2009 
Poliisi keräsi itselleen pikkujoulurahaa.
 
2 x toiseen
1.10.2009 
keksin pyörän hip hurraaa
 
typerää touhua taas
1.10.2009 
Sinne vain pyöräilijät muutenkin prseelleen suunnitelluille kaduille poukkoilemaan autojen sekaan. Siellä se on kiva ajella fillarilla, kun jo valmiiksi liikenteen sujumattomuudesta suivaantuneet autoilijat raivoavat suu vaahdossa asfalttirallia. On se niin mukavaa, kun tekemällä tehdään liikenteestä niin vaikeaa tässä junttikylässä.
 
pyörä
1.10.2009 
Voisivat jakaa sakkoja myös pyöräteillä kulkeville jalankulkijoille.
 
Lukija
1.10.2009 
Rotuaarilla ei saa ajaa pyörällä, vain taluttaa eli kävellä pyörän kanssa. Siellä jos jossakin pitäisi sakkoja jakaa.
 
Näin minäkin
1.10.2009 
Ei muuta kuin takki auki ja levälleen ja mene keskelle katua polkeen auto kaistalle. Ei ne silloin päälle aja, ja on turvallisempi ajaa, kuin siinä jalkakorokkeen vieressä, jossa saa varoa kaadunko vai en, jos hipasee rengas reunaan!
 
Lukija
1.10.2009 
Ajokortittomana ihmisenä en todellakaan tiedä missä saa pyörällä ajaa. Tätä ei minulle kerrottu peruskoulussa, eikä lukiossa. Miksi skootterit sitten ajaa pyöräteillä, nykyäänhän suoritetaan kuitenkin mopokortti, luulisi että siihen kuuluu liikennesääntöjen opettelu. Onneksi tulee talvi ja saa laittaa pyörän varastoon.
 
Lukija
1.10.2009 
Ajakaa te uraohjukset ja aikamiehet/naiset ensin kunnolla siellä keskustassa niin uskalletaan siirtyä pyöräilemään sinne teidän sekaan kun laki kerran niin käskee. Naurettavaa myös se että sakkoja kävelykadulla ajamisesta jaellaan oulussa vain kerran vuodessa. Niinku joku joulu :D
 
Uuno
1.10.2009 
Onko järkeä pakottaa polkupyöräilijät autojen sekaan. Liikenne hidastuu ja vahinkoja tulee..
 
peku
1.10.2009 
rikollisia??? ::::::::D lol
 
Lukija 456
1.10.2009 
Idioottimaista hommaa poliisilta.
 
Kytät on poliiseja
1.10.2009 
Voisko tuon vielä sekavammaksi saada? http://www.ouka.fi/tekninen/Pyoratieopas/pyoratiet09.pdf Jalkakäytävällä pyöräily pitäisi sallia koko kaupungissa tai kieltää koko kaupungissa. Ei näin että se on jossain sallittua ja jossain kiellettyä.
 
Realisti
1.10.2009 
Miksi pyörällä ei saisi ajaa misssä haluaa? Tuskin se autoilijaa haittaa jos joku pyörällä jää alle, eihän siinä itelle käy mitenkään. Ja tuskin kukaan pyöräilijä hitaan jalankulkijan päällekään ajaa. Omituista pyöräilijöiden sorsimista.
 
arne
1.10.2009 
Mistä voi lukea pyöräilysäännöt? Maalta muuttaneena en edes tiennyt että kevyenliikenteen väylällä pyöräily on kielletty.
 
Lukija
1.10.2009 
Onko tämä nyt sitä keskustan kehittämistä? Eikö tällaisena aikana olis tarkoitus tukea pyöräilijöitä vaikkapa sallia pyöräilijät keskustaan että autoilu vähenis. Ketä tämä sakottaminen nyt oikeesti hyödytti ja miksi pyöräilijät tahdotaan pois keskustasta?
 
fight the power
1.10.2009 
Joojoo, jos pyöräilijät siirtyisivät autoteille päästäkseen navigoimaan fiksusti läpi keskustan niin siitähän sitä vasta poru syntyisikin! Arvoisat kanssapyöräilijät, vallatkaa ajokaistat oikeuksienne mukaisesi! Kuinka moni oululainen autoilija tietää, että pyöräilijällä on etuajo-oikeus, kun hän ohittaa oikealta oikealle kääntyvän autoon. Peltiä ruttuun!
 
Pyöräilijä
1.10.2009 
HYVÄ OULUN POLIISIT ETTÄ OLETTE ANTANEET OIKEIN SAKKOJA EIKÄ VAAN HUOMAUTUKSIA TYHMILLE PYÖRÄILIJÖILLE >>> TOIVOTTAVASTI NYT PYSÄHTYVÄT MIETTIMÄÄN MISSÄ SAA PYÖRÄILLÄ. TÄLLÄISIÄ TEMPAUKSIA PITÄÄ OLLA USEAMMIN.
 
pyöräilen ihan kiltisti
1.10.2009 
No mitenkä sitä tuossa hallituskadulla ajaa autotien puolella, kun kotteroa parkissa joka reunalla ja autoilijat kaahaavat kuin viimeistä päivää. Ja sama homma asemakadulla, tööttäillään vaan jos koittaa sääntöjen mukaan ajaa autojen seassa. Kallioparkin määrärahoilla saataisiin kattava pyörätieverkosto keskustana, mutta mersuherrojen ehdoillahan tässä..
 
Lukija
1.10.2009 
jo oli aikakin! Saa joskus pelätä henkensä puolesta kun on kävellen liikenteessä
 
Risteyksessä nurin
1.10.2009 
Poliisiko takaa autojen seassa pyöräilevän turvallisuuden? Jos ajan pyörällä ajoradan reunassa "siis autojen kaistalla" risteyksessä suoraan, on melkoisen varmaa, että rinnalla oleva oikealle kääntyvä auto ei huomioi minua, vaan pukkaa minut risteysessä kumoon.
 
Pysykää asemalla syömässä donitseja
1.10.2009 
Oulun mukulakivet on niin mahtavia ajaa pyörällä. Sukukalleudet mustelmilla ei ainakaan tule tehtyä lisää veronmaksajia tähän kaupunkiin. Ilmeisesti se on kaupunkisuunnittelijoiden ja poliisin tarkoituskin? Oikeasti, Suomen poliisi on jo täysi vitsi. Rahankeruu on pääasia mutta rikoksia ei ratkaista. Pyörät ja autot jos varastetaan niin poliisista ei ole mitään hyötyä.
 
hävetkää poliisit
1.10.2009 
Rikesakko on 20 euroa. Sen maksan mieluummin kuin siirryn vakinaisesti taksin käyttäjäksi. Onnettomuusriskiä ajoneuvojen joukossa en missään tapauksessa ota.
 
+?
1.10.2009 
Ei hyvää päivää, mitä touhua. Varmaan kohta kyttäävät jalankulkijoitakin jollain ihme verukkeella.On tosiaan valtion kassassa rahat vähissä, kun pitää jo tuommoista harrastaa, hankkikaa poliisit elämä, ja menkää oikeisiin töihin ihmisiä kiusaamasta.
 
lärvi
1.10.2009 
Milloinhan joku huomaa, että ollaan menossa kohti poliisivaltiota.Kaikesta pitää sakottaa, vallankin pienistä asioista. Olisiko muuta lääkettä??. Ehdottaisin seuraavaksi siveysratsiaa ja sakkoja. Niin,ja uskonnon vaihtoa. Kohta tämä touhotus kääntyy poliisia vastaan
 
Ei helv..
1.10.2009 
"Nyt on kyllä vähän semmonen maku suussa että on hakemalla haettu sakotettavia. Meneppä sinne liikenteen sekaan pyöräilemään, ei oo kovin terveellistä touhua." Veit sanat suustani !!
 
tjuRANG
1.10.2009 
vieläkö saisivat ääliöt jalankulkijat kuriin päin punasia kävelemästä ja muuten vaan pomppimasta autojen välistä miten sattuu, hyvä hyvä
 
lukiA
1.10.2009 
juu oli kyl aikakin!! lukiA
 
Ex-Oululainen
1.10.2009 
On muuten aivan ala-arvoisesti merkitty nuo jalkakäytävät oulussa... Se jalkakäytävän merkin lisääminen sinne mistä jalkakäytävä alkaa, olis liikaa vaadittu? Puuttuu meinaan tosi monesta paikasta ja kun pyörällä ajat "pyörätietä" joka sitten täysin salaa muuttuu jalkakäytäväksi risteyksessä, missä ei ole liikennemerkkiä sitä osoittamaan. Yleensä muutakin kateltavaa siellä pyöräillessä kun se, että ajoinko pyörätiemerkittömän risteyksen ohi. Eli siis ihan oikeesti keskustassa voi käydä niin, että ei tiedä, onko pätkä jalkakäytävää vai pyörätietä.
 
tavis
1.10.2009 
voe hyväne aika eik oo virkavallalla muuta tekemistä?esim. rikospuolen toimintaa vois tehostaa. rehellisiä suomen kansalaisia tuollatavalla sakottamaan..huhhuh.
 
Gitarisa
1.10.2009 
Tuliskohan siitä sakot, jos kaksi pyöräilijää polkisi esimerkiksi Uusikatua pitkin rinnakkain eri kaistoilla?
 
no huh huh
1.10.2009 
kumpi on parempi luonnolle? auto vai pyörä? miksi pyöräilemisestä saa sakkoa? Voi HI, ei voi käsittää.....Itse ainakin aion jatkaa pyöräilyä vaikka oiski jalkakäytävällä!
 
maalaisjärjen käyttö sallittu
1.10.2009 
kuka hullu alkaa hengellänsä leikkimään kaahaavien autoilijoiden seassa? mieluummin maksaisin kiltisti vaikka useamman rikesakon.
 
eepro
1.10.2009 
KERRANKIN RANKAISTAAN NÄITÄ ITSEMURHA KANDINAATTEJA!!!
 
Lukija
1.10.2009 
Pyöräily on kulkumuodoista ympäristöystävällisin, siihen pitäisi mieluummin kannustaa kuin olla rankaisemassa. Keskustassa pyöräily on nyt käytännössä mahdotonta: jalkakäytävillä ei saisi ajaa, autojen seassa taas saa kuunnella äänitorvien huudatusta. Muutamat harvat pyöräkaistat taas ovat aina kävelijöiden (=jalkautuneiden autoilijoiden) tukkimia. Oikeasti meidän pyöräilijöiden pitäisi panna kapinaa pystyyn ja saada tälle kulkumuodolle edes jotenkuten siedettävät olosuhteet Oulun keskustassa!
 
pyräilijä
1.10.2009 
Ajoin keväällä Vetterin ympäri Ruotsissa sain mitallin ja kun tulin Ouluun ja ajoin täällä pyörällä en tiennyt minkä virheen tein en saanut selitystä mutta sakot tuli,en ajanut jalkakäytävällä
 
Lukija
1.10.2009 
Mennäänpä kaikki pyöräilijät nyt sinne autojen sekaan toikkaroimaan. Katsotaan, kuinka äkkiä alkaa johtoporras Oulussa älistä, että eihän tämä näin käy.
 
Köyhä invalidi Helsinki
1.10.2009 
Täällä Helsingissä polkupyöräpoliisit ovat ystävällisesti opastamassa ihmisiä Hämeentiellä. He jakavat polkupyöräilijöille karttoja siitä, miten pyöräteitä käyttäen pääsee keskustaan tai vaikkapa Linnanmäelle. Jokainen taaplaa tyylillään. Väittäävät vain sellaista, että positiivinen opastus on parempi opetus kuin sakko.
 
kaikella kulkeva
1.10.2009 
Noppakivi on ihan ok ajettava kesällä. Vaan odotetaanpas talvea: Liukkaampaa alustaa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa! Ei auta etupyörän nastat ei... Muuten keskustan alueella on ihan selvät reitit polkupyörillekin, kunhan muistaa liikennemerkit vilkasta ja joskus hieman sitä reittiään suunnitellakin lähinnä noiden yksisuuntaisten takia. Yksi asia oululaisilta on jäänyt hoksaamata: Jos hyvät kanssaihmiset käyttäisitte sitä kevyen liikenteen väylän OIKEAA reunaa, ohitukset ja vastaantulot olisivat paljon helpompia.
 
sjt
1.10.2009 
Käykääpä kokeileen siellä keskustan mukulakivikaduilla kuinka hyvin autoilijat pyöräilijää huomioivat. Tai kokeilkaa edes valottomassa risteyksessä päästä kävelemällä yli.

Kaupunkiliikenteen nopein vaihtoehto toimii hyvin keskustaan asti.
 
Mopopoika
1.10.2009 
Tätä ovat sorretut mopoilijat odottaneet jo pidemmän aikaa. Ei Schumacherille voi olla eri säännöt kuin Trullille. Tampereelta on kuulemma saatu hyviä kokemuksia pyöräilijöiden siirtämisestä heille sallituille reiteille, joten oikeaan suuntaan menee.
 
ei näin :|
1.10.2009 
Täytyy sanoa, että pidän suurinta osaa tähän juttuun kommentoineita suhteellisen avuttomina ja reaaliteettinsa kadottaneina. 1)Ne pyöräilijät siellä jalkakäytävillä eivät ole vaarallisia, pitäkää vaan ne silmänne auki jooko? Ruumiin siirtäminen pyöräilijän edestä n. puoli metriä ei liene mahdoton tehtävä. Jos muutama pyöräilijä jalkakäytävällä haittaa teitä, uskoisin että teillä on myös taipumuksena tehdä valituksia naapureiden yöllisistä vessareissuista ja lisäksi epäilen, että ette taida itse ikinä pyöräillä. 2)Pyöräily autotiellä on oikeasti todella vaarallista ja typerää, itse en ikinä maailmassa uskaltaisi näin tehdä. Aloitetaanko faktasta, että auto on useimmiten monta tonnia painava, suhteellisen suuri ja useimmiten myös varsin nopeasti kulkeva moottoriajoneuvo. Pyörä ja pyöräilijä painavat suurpiirteisen arvioni mukaan ehkä enimmilläänkin sata kiloa riippuen tietenkin pyöräilijän painosta, eikä pyörä kulje mitenkään erityisen nopeaa tahtia ja kooltaankin se on varsin pieni autoon verrattuna. Lisätkäämme vielä fakta C: pyörällä kaatuu varsin helposti, autolla kaatuminen taas on erittäin suuri haaste ilman apukeinoja, esimerkiksi vakavaa yhteentörmäystä. Auton edessä kaatunut pyöräilijä on siis erittäin avuton olento, eikö? Ynnään vielä lisätiedon auton jarrutusnopeudesta: se ei tapahdukaan niin nopeasti. Miksi siitä pyöräilystä täytyy tehdä niin iso numero, miksi? Itse en pyörällä edes aja(enkä kyllä autollakaan), mutta silti näiden kommenttien lukeminen vei minut ihmeelliselle tripille, jonka päätteeksi löysin suuria palkokasvimaisia objekteja nenästäni.
 
Jopo
1.10.2009 
Ai siis keskustassako pitää ajaa pyörällä autotiellä?
 
BSE
1.10.2009 
Halpaa huvia!
 
Järki hoi!!!
1.10.2009 
Kokeilkaapa ajaa niillä pleen mukulakivikaduilla polkupyörällä joskus, niin äkkiä tekee mieli takaisin jalkakäytävälle. On sellaista rynkytystä, ettei pahemmasta väliä. Ja syysliukkailla se vasta mielenkiintoiseksi meneekin..
 
pyäräilijä
1.10.2009 
Sakottakaapa joskus sitten tasapuolisuuden nimissä niitä jalankulkijoita, jotka kävelevät pyöräkaistalla tai yhdistetyllä jalkakäytävä/pyörätiellä miten sattuu.
 
Olipa uroteko sakottaa
1.10.2009 
PITÄISIKÖ AJAA KADULLA ??? NOIN 30 MINUUTIN PÄÄSTÄ ON SITTEN YKSI HENGETÖN PYÖRÄILIJÄ ENEMMÄN ! Autoilijat liiskaavat kadulle erehtyvän onnettoman alta aikayksikön. Järjetöntä sakotusta.
 
Matti Vanhasen Urakoitsija
1.10.2009 
Aivan loistavaa resurssien käyttöä! /sarkasmi
 
Lukija
1.10.2009 
hahhah. Olisi kiva nähdä kun kaikki pyöräilijät siirtyisivät keskustassa autotielle pahimpaan ruuhka-aikaan :) Ei menisi minuttiakaan, kun kaikki nämä "pyörät pois jalkakäytäviltä" ihmiset vaatisivat pyörät pois autojen seasta.
 
järki käteen
1.10.2009 
En oo kenekään päälle ajanut vaikka pyöräilen missä huvittaa. Risteyksissä ennakoin hyvissä ajoin joka suunnasta tulevat autoilijat eikä kävelijöidenkään väistäminen ole tuottanut ongelmia. Keskustassa pyöräily tosin on yhtä helvettiä mutta eikai siitä tarvi pyöräilijää sakottaa.
 
Talviajaja
1.10.2009 
Poliisit, huomatkaa kun menemme tielle ajamaan, niin seuratkaa autoilijoita On hullua mennä kaupungissa tielle, varsingin nyt kun tulee talvi. Ihan hyvä kun poliisit ratsaavat, mutta sakko ei ole oikein. Ensin liukkaat talvella kivetykset pitäisi hiekoittaa. On hullua mennä ajamaan tielle minun mielestä varsinkin talvella
 
A
1.10.2009 
Ei uskalla mennä autojen sekaan!Oululaiset autoilijat ei varo yhtään, monesti ollu läheltä-piti-tilanteita, ja autolija syyllisenä. Sitä paitsi Oulu on niin hiljanen paikka et kyllä tuonne kävelykaduille pyöräilijät mahtuu. Sopu sijaa antaa. Kuitenkin pienemmät riskit isompiin onnettomuuksiin kävelijä vs. pyöräiljä kuin auto vs. pyöräilijä...
 
fillariilla kylille
1.10.2009 
Hienoa! saadaan pyöräilijät pois keskustasta ja vaihtamaan järkevään vaihtoehtoon, eli autoon!! Hohhoijjaa
 
kiusattujen puolesta
1.10.2009 
Onko "oikeiden juttujen" ratkaisuprosentit niin korkealla, että poliisilla on varaa tämmöiseen. Tätä menoa tavalliset kansalaiset voisivat alkaa ilmoittaa ja tehdä rikosilmoituksia kaikista yhtä pikkumaisista rikkeistä. Seuraavaksi voitaisiin avata ilmoituspuhelin, jonne voi ilmoittaa valottomat pyörät ja punaisia päin kävelevät tavalliset kansalaiset.
 
köyhiltä kaikki pois
1.10.2009 
Nyt menee suomen valtiolla tosi huonosti,sakoilla yritetään yht äkkiä parantaan jotain raha vajetta.Tänään sallittua,iltapäivällä ei.Aika naivia ja läpi näkyvää.Poliisin mainekkin siitä kärsii.Tulee mieleen historian Linnan Vouti.
 
autoilija
1.10.2009 
Itse ajan autolla kaupungilla lähes päivittääin, mutta siloin kun lähden pyörällä ei tulisi mieleenkään ajella autoliikenteen seassa. Mieluummin maksan sakot.
 
VHD
1.10.2009 
Minun järkeeni ei mahu, että pyörät laitettaisiin autojen sekaan ennemmin kuin jalankulkijoiden. En ole edes ajatellut, että keskustassa olisi paikkoja, missä pyörällä pitääkin mennä ajokaistalle. Nyt kun ajattelen, minulla ei ole harmainta aavistusta, missä päin Oulua minun pitäisi ajaa autojen seassa. Parempi vain ajella ja saastustaa autolla, jos pyörällä ajosta sakotetaan noinkin typerän asian takia.

Mikä halo syntyy, jos kaikki pyöräilijät alkavat ajelemaan autojen seassa, koska heillä on siihen oikeus ja heidän on pakko?
 
nAinen
1.10.2009 
KIITOS JA SYVÄ KUMARRUS, OULUN POLIISIT! Kauan tätä on odotettukin. Kyllä kävelijöillä ja lasten kanssa liikkujilla on oikeus kulkea vapaasti jalkakäytävillä ja Rotuaarilla ilman että täytyy koko ajan olla sydän syrjällään ja pelätä niiden kanssa ihmisistä piittaamattomien laiskureitten ajavan päälle. Vapaa, rauhallinen liikkuminen on yksi kansalaisten perusoikeuksista. Muistakaa se!
 
Olen 21, ja mitä tämä on?
1.10.2009 
Noni... Alanpa tässä sitten ajamaan pyörällä protestiksi ajoradan reunassa. Varmaan tullaan puhalluttamaan tai pehmustettuun huoneeseen kärräämään, kun olen itselleni vaaraksi. Varsinkin kun palaan keskustaan asunnolle pahimpaan ruuhka-aikaan. Mahtoi sakottamassa olleita poliisejakin lievästi ilmaistuna ketuttaa, kun jollakin hölmöä värikästä narua kaulassa pitävällä herralla on taas välähtänyt jossain johtoportaan kätköissä. Ei sillä että pyörällä sentään tarvisi yrittää jalkakäytävillä nopeusrajoituksia rikkoa tai harrastaa enduroa ihmisten päällä, mutta nyt meni väärin jos minulta kysytään. Ei sillä, että kukaan olisi kysynyt, mutta valitinpa silti. Vai saako siitäkin sakkoja?
 
Mona
1.10.2009 
Mieluummin otan vaikka uudestaan tuon 20e sakon ku pyöräilen varsinkin talvella autojen seassa!
 
Lukija
1.10.2009 
Mieluummin maksan parit rikesakot jalkakäytävällä pyöräilystä kuin maksan hengelläni siitä, että saikkaan samoilla kaistoilla kaistapäisten autoilijoiden kanssa!
 
autohässäkkäkatu
1.10.2009 
Hallituskadulle pyörätiekaistat!!!
 
Kysympä vain...
1.10.2009 
Pyöräilijänä Oulussa kyllä on muutenkin vaikeaa. Väyliä riittää mutta vastaan ajaa skootterit tuhatta ja sataa sekä ihmisiä kulkee rinta rinnan tai hymyssä suin seisoskelevat porukalla kevyen liikenteen väylillä. Toki autojen seassa pitäisi ajaa mutta odotan vain sitä päivää kun tulen auton töytäisemäksi kun eivät Suomessa autoilijat tajua pyöriä väistellä. Parempi vain hankkia se auto sitten ja ajella niin kuin muut. Ei kun kallioparkkia louhimaan niin saadaan jokainen pyöräilijä autoilijaksi. Tulee vain kysymys että eikö oikeasti ole poliisilla muuta tekemistä? Toki jos tavattaessa poliisi sakottaa ja onhan se ikävää esimerkiksi Rotuaarilla mutta noin muuten eikö tehovalvonta sopisi noille oikeasti toisia uhkaaville asioille? Vai kuinka monta kävelijää vammautuu/kuolee vuosittain siihen kun pyöräilijä ajaa jalkakäytävällä yli? Tarpeellista muistuttaa säännöistä mutta kyllä ne säännöt ovat haussa muillakin ja sääntöjen mukaan ajattessa pyöräilijät varmasti kärsivät eniten kun muut eivät niitä noudata pätkän vertaa. Noin kolme kertaa olen Oulussa tässä parin vuoden aikana auton alle meinannut jäädä kun olen noudattanut liikennesääntöjä. Samoin olisi aika jo todella merkitä ne jalkakäytävät ja pyörätiet oikein. Sain kuulla ihan vasta että usien käyttämäni pari reittiä ovatkin kuulemma vain jalkakäytäviä eikä pyöräilijöille tarkoitettuja. Pyörätiet siis päättyvät kuin seinään näissä paikoissa.
 
Jalanpolkija
1.10.2009 
Hei! Nyt on uutisotsikko taas mennyt munilleen! Kevyenliikenteen väyliä SAA ajaa pyörillä, jos niillä ON SEN SALLIVA MERKKI eli liikennemerkki, jossa on myös pyörän kuva! Eli UUSIKATU on yksi niistä kaduista, joilla pyöräily kevyenliikenteen väylillä on sallittua! Sekavuutta Oulun keskustassa aiheuttaa se, että näitä merkkejä on vähän siellä sun täällä eikä 42 v Oulussakaan asuneena aina tiedä, missä mikin merkki on. Rotuaarilla ei ole pyöräilyä kielletty, mutta muu liikenne on otettava huomioon. Ja kyllä se valitettavasti niin on, että autoilijat eivät väistä pyöräilijöitä, jos pyöräilijät menevät ajoradalle ajamaan.
 
cxxc
1.10.2009 
Kevyenliikenteen väylien merkintä on puutteellista ja moni osuus voidaan tulkita joko jalkakäytäväksi tai kevyenliikenteen väyläksi. Jokaisessa risteyksessä ei tarvitse olla merkkiä, jos kevyenliikenteen väylän jatkumisesta ei ole epäselvyyttä. Tämä ei ole minun keksimääni, vaan tiehallinnon liikennemerkkien käyttöä koskevasta ohjeesta: http://alk.tiehallinto.fi/thohje/pdf/2000006-v-03liikennemerkkiohje.pdf Kiistäkää sakko, jos yhtään on epäselvyyttä!
 
Rullaattori
1.10.2009 
eebro.Mitenköhän rankaistaan näitä jalankulkijoita jotka tukkeutuvat pyärätielle.Sanoppa se.Ei mahdu ohittamaan kuin kaukaa huutamalla.Liikennesäännöt myös dementtia käveliöille.
 
pikkukalle
1.10.2009 
Ja mikähän oli motiivi poliisilla ottaa yhtenä päivänä tälläinen tarkkailu. Jos kerran sakotettava juttu, niin pitäisi olla jatkuva seuranta ja sakotusjärjestelmä. Tällaisella jutulla saadaan ainoastaan kansalaisten, jotka just sattuvat sillä hetkellä pyöräilemään, vihat päälle. Järjestelmä pitää olla joko/tai, saatiinko nyt ne jotka eniten näihn pyöräilevät, niin kiinni. Ei varmaan todellakaan. voi härre guud tätä poliisien toimintaa, EIKÖHÄN ME OLLA SIVISTYSVALTIOSSA? JOSSA OSATAAN MYÖS OPASTAA POLIISEIN TOIMESTA? Kyllä tämä alkaa olla syvältä jostain...
 
manselainen
1.10.2009 
Ei voi olla totta! Olen tähän saakka pitänyt Oulua pyöräily-ystävällisenä kaupunkina. Onneksi sentään on vielä Rotuaari, jolla pyöräilijät ja jalankulkijat saavat kulkea edellenkin rinta rinnan, koska kielto koskee vain moottoriajoneuvoja.
 
Hieno homma!
1.10.2009 
Hienoa! Rahaa tulee! Näin sitä selätetään taantuma! Kyllä veroeurot on pistetty poikimaan taas taidokkaasti - tehoiskut autoilijoiden ja pyöräilijöiden kimppuun. Sama niille oikeille rikoksille, kunhan saadaan sakkoja kirjoitettua. Kenen pöllitty pyörä tai auto on oikeesti poliisin toimesta saatu takaisin ja syyllinen vastuuseen? Luulis jätkillä kiristävän ohimoa kulutella työtunteja turhanpäiväsiin rahankeräysoperaatioihin. Mutta sitähän se pitää tehä mitä "firman" isot herrat määrää. Saman palkan siitä saa kuitenkin....
 
Tämä
1.10.2009 
Katsokaapas ihmiset, Oulun kaupungin www-sivuilta voi käydä vilkaseen kevyen liikenteen karttoja, niin ei tartte enää ihmetellä. Kyllä sieltä näkee ihan selkeästi missä pyörällä saa ajaa. Olen itse meinannut monta kertaa jäädä pyörän alle Isollakadulla. Onko oikeasti niin vaikeaa joskus taluttaa sitä pyörää?
 
Jukka V.
1.10.2009 
Turhaa ja typerää poliisilta. Pyöräily kulttuuri on kuitenkin toimiva Oulussa, vaikkakin kaikki tiet eivät keskustassa ole varsinaisesti pyörille aikoinaan tarkoitettu. Ei ole mitään tarvetta eikä edes vähää järkeä liikenteen toimivuuden takia keskustassa ajaa pyöräilijöitä liukastelemaan autoteille. Hyväksyn tosin sen, että poliisi puuttuu pimeän tullessa valottomiin pyöriin, sillä kyseessä on selvä turvallisuus riski. Lainvalvojina poliisilla on mahdollisuus kuitenkin arvioda mikä on liikenteessä toimivaa ja mikä on todella turvallisuutta vaarantavaa, johon pitää puuttua. Keskustassa tiet on muutettava yhdistetyiksi kävely ja pyöräteiksi, ja niihin jotka on käytännöllisyyden takia oltava vain kävelijöille on laitettava selvä kävelytietä osoittava liikennemerkki ja esim. maalata merkki tiehen. Soo, soo Oulun poliisit. Ei näin. Ei todellakaan näin.
 
Pyöräilijä
1.10.2009 
Toivon pyöräilijänä selkeitä liikennemerkkejä, jossa sallitaan tai kielletään pyörällä ajot! Mitkä kadun pätkät ovat kiellettyjä pyörällä ajoon ja mistä alkaa kielto?? Tiedän vain, että Mäkeliininkadun ja Isonkadun olevan sellaisia....mutta mitkä muut? En halua saada sakkoja tietämättömyydestä sillä uskallan ja voin ajaa autokaistalla.
 
näin
1.10.2009 
Onneksi kohta tulee se kallioparkki, niin ei tarvitse huolehtia, että saisi pyöräillen sakkoja.
 
Yhteispeliä
1.10.2009 
Olisi fiksua tehdä Hallituskadun jalkakäytävistä kevyenliikenteen väyliä ja näin antaa lupa pyöräilijöille. Tottakai pyöräilijöidenkin pitää muistaa oikeanpuoleisen liikenteen periaate. Myös jalankulkijoiden pitäisi katsoa liikennemerkit ja noudattaa niitä. Autotiellä kävely on kielletty, eikös myös pyörätiellä silloin kun väylä on jaettu jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kesken liikennemerkillä.
 
Se on varma
1.10.2009 
Näiden kommenttien jälkeen en varmasti aja samalla ajotiellä kuin autot.
 
jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia
1.10.2009 
19:38 Ei poliisilla välähdä: Kävikö sinulla mielessä, kun olet niin neropatti, että viikonloppuisin pukkaa todella paljon esimerkiksi kotikeikkaa? yksinkertaisesti ei kaikki partiot voi revetä ydinkeskustaan.
 
Isoveli valvoo
1.10.2009 
Jättäkää nyt jo tällasten pikkurikollisten kiusaaminen pois ja keskittykää niihin oikeisiin rikoksiin.
 
Jzk
1.10.2009 
Oikeasti Oulussa ei uskalla joillakin kaduilla ajaa pyörällä autoilijoiden seassa, niin on pakko kulkea jalkakäytävällä. Itse asun Hallituskadulla, enkä enää uskalla tällä pätkällä ajaa autojen seassa. Joillakin kaduilla kyllä voi jotenkuten ajaa autojen seassa, mutta harvassa paikassa. Hallituskadulla olen joutunut auton kaatamaksi, vaikka ajoin niin laidassa kuin laitaan pysäköidyt autot sen sallivat. Ehkä ennemmin pitäisi valistaa niitä autoilijoita, kuin pyöräiljöitä. Autoilijat vain ajattelevat, että "Kyllä se pyöräilijä väistää". Tänään viimeksi jouduin tilanteeseen, jossa autoilija selvästi näki minun tulevan hänestä katsottuna oikealta, mutta lisäsi vain kaasua. Itse jouduin tekemään pyörällä äkkijarrutuksen. On siitä nauru kaukana, kun parin tonnin auto tulee 40km/h kylkeen. Kovasti toivon, että Oulussa olisi yhtä hienot kevyenliikenteenväylät, mitä Espanjassa näin. Siellä oli jalankulkijoille ja pyöräilijöille selvästi merkitty omat "kaistansa", jota kaikki noudatti. Joillakin ranta-alueilla oli jopa juoksijoille omat "kaistansa", jotta ei sattuisi törmäilyjä kävelijöiden seassa. Ainahan sitä saa toivoa, on tämä Oulu vaan niin pieni ja tukkoon rakennettu kaupunki, että eihän tänne tuollaisia hienouksia mahdu rakentamaan. Jos ja kun Kallioparkki tulee Ouluun, niin ainakin Hallituskadulta pitäisi kieltää pysäköinti tien laitaan, jotta pyörällä oikeasti uskaltaisi ajaa siellä tiellä, eikä jalkakäytävällä. Muutenkin jatkossa kaupunkisuunnitelmia tehtäessä pitäisi kiinnittää huomiota ihan tällaisiin perusasioihin. Hyvähän se on laittaa poliisit sakottamaan pyöräilijöitä, jos oikeasti missään ei olla valistettu ja neuvottu pyörällä liikkumista niin jalankulkijoiden kuin autojenkin seassa!
 
Lukija
1.10.2009 
Hyvä, että tähän on lopultakin puututtu! Miksei aikasemmin?
 
Jo
1.10.2009 
kyllähän ne sakkokiintiöt täytyy jostakin ottaa, huomenna sitten valvotaan liikennettä TUTKA kädessä ja narautellaan :=)
 
Ensio Itkonen
1.10.2009 
Harva pyöräilijä tuntee liikennesääntöjä. Oulussa yli 90 % pyörälijöistä ajaa suojatiellä baikka
pyörää pitäisi taluttaa. Samoin pyöräilijät eivät tiedä, että heidän pitää väistää suoraa tulevaa
autoa vaikka he tulisivat oikealta pyöräkaistaa pitkin. Pyöräijät luulevat, kun he ajavat suojatien yli, että heillä on samat oikeudet kuin kävelijöillä. Ainoastaan, jos he taluttavat
pyörää.
 
Fasistikaupunki
1.10.2009 
Haha. Jos minä saan kerrankin tuon 20 pikavoiton, niin siirryn keskelle autokaistaa ajamaan 12 km/h ja kerään kilometrin jonon taakseni. Alinopeudestahan ei käsittääkseni sakoteta. Tosin sitähän ei kauan voisi jatkua ennen kuin oululainen autoilija ajaa päälle, mutta kerran se vain kirpaisee, kun kohdalle sattuu.
 
opelisti
1.10.2009 
Poliisi oikein etukäteen tiedotti liikenteen tehovalvonnasta ja sitten itketään kun sakot tuli. Voivoi. Olikohan syy ihan omassa itsessä? Oulun minimalistisessa keskustassa on ihan hyvä ajaa pyörällä myös sääntöjen mukaan. Jos ei Aleksanterinkadulla uskalla ajaa liikennevirran mukana, niin mikä estää ajamasta Rantakatua tai Torikatua? Onko pyöräilijät oikeasti noin tyhmiä? Se teidän vehje on KULKUNEUVO ja sillä nyt vaan ei voi tuupata mihin tahansa. Itse olen vuosien varrelle kerran joutunut lähelle täpärää tilannetta Oulun kaduilla, silloinkin syy oli oman itseni.. Jos luulee, että autoilijat ovat pyöräilijöitä vaanivia vauhtihulluja, jotka nauttivat toisten pahoinpitelystä, niin ehkä kannattaisi käydä tarkistuttamassa oma pääkoppa ensin.
 
Pettynyt
1.10.2009 
Kyllä taitaa Suomen Valtion kassasta kirstunpohja näkyä.. Eikö ne muualta saa rahoja Valtionvelan maksuun?? Köyhän opiskelijan selkänahasta pitää repiä euroja.. Kai se on sieltä pakko ku repiä verojakaan ei voi enää nostaa.. Poliisijohdolle terkkuja!!! ps. pistäkää ne poliisit ottamaan kiinni niitä oikeita rosvoja..
 
NIISEON
1.10.2009 
Annettais kaks kymppiä KYPÄRÄPÄISILLE pyöräilijöille, jotka osaa ajaa niille kuuluvilla teillä:) Ainaki nuoret oppis ajamaan. . . Ja Oululaiset autilijat vois opetella ajamaan liikennevaloissa. Oispas aika paljon sakkotuloja punasiin ajavista autoilijoista. Yleensä poikkeuksetta samoihin punasiin ajaa 4-5 autoa, huhuh.
 
ruusua kaipaamaan jäänyt
1.10.2009 
Voisitteko ystävällisesti tehdä jutun Oulun pyöräteistä ja niillä ajamisesta ?
Haastatelkaapa poliisipäälliköitä sunnuntain Kalevaan aukeaman verran ja kertokaa meille, mihin kerätyt 2600 euroa nyt menevät? Ehdotan, Oulun poliisille, että uusitte sakkokampanjan jakamalla samalla summan edestä pyöräilykypäriä, ruusuja, , pyörätiekarttoja

Voisvatko poliisit jakaa ensi kerralla ruusut ja pyöräilyoppaat kaupngin lahjoittamana
 
pyöräilijä
1.10.2009 
Tukiopetusta pyöräilijöille pitää antaa kun eivät liikennesääntöjä tunne.
 
Jaakko
1.10.2009 
On tuo hullua, että samalle radalle pistetään kolmea nopeutta ajavat. Niin skootteritstit, pyöräilijät ja autoilijat ja kaikki siltä väliltä. Ei ole järkeä tässä, kun rauhallisesti jalkakäytäviä pääsee paljon helpommin liikkumaan. Itsemurhakandidaatti lähtee pyörällä keskustaan. Ja yksityisautoilua vähennettävä... huoh, ei näillä keinoin ainakaan.
 
Mestarikortti
1.10.2009 
Hyvä, että sakottavat! Tajuavathapan tulla ensi kerralla autolla kaupunkiin. Vielä pari tällaista tehovalvontasessiota niin saadaan kallioparkillekin oikeaa tarvetta.
 
Oulu, 70-luvun pyöräilykaupunki
1.10.2009 
Onko poliisilla liikaa määrärahoja, kun ehtivät pyöräilijöitä ratsaamaan? Vakavien onnettomuuksien määrä auton ollessa osallinen on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin pyörällä itsensä tappaneiden.
 
P Viilaaja
1.10.2009 
Entäpä tuo ikimuistonen oululaisten hautuumaapyöräily?
Jaettiinko sielläkin lappuja vai onko liian lähellä polliisilaitosta. Olin hautuumaalla heinäkuussa puoli tuntia ja kymmenkunta pyöräilijää oli ajaa päälle kaikkine market-kasseineen.
Tuskinpa muualla tapaa moista hautojen ja vainajien häpäisyä kuin Oulussa Intiön asukkaitten oikotiepyöräily Raksilan marketteihin, oikeustaloon ja polliisilaitokselle.
 
Syklisti
2.10.2009 
Ilman muuta pyöräily (ja mopoilu) pitää saada lain mukaiseksi. Yhtäältä pyöräilijöiden pitää ymmärtää missä saa ajaa ja toisaalta autoilijoiden pitää ymmärtää, miksi pyöräilijät ajavat autotiellä. Pyöräilijöille voisi opettaa myös suuntamerkin näyttämisen ja jalankulkijatkin saisivat oppia katsomaan sivuille ja taakseen ennen kuin ylittävät katua tai vaihtavat kulkemaansa tien reunaa pyörätiellä.
 
Lukija
2.10.2009 
hohhoijaa, haluttiin taas vähän rahastaa meitä viattomia polkupyöräilijöitä.. Itsekin tiedän että jalkakäytävällä ei saa ajaa, mutta ei tuonne liikenteenkään sekaan uskalla mennä. Autoilijat eivät oikein tykkää..
 
Palamake
2.10.2009 
No nythän tämä alkais pikku hiljaa vaikuttaan että kaikki liikenteessä olisivat poliisinkin silmin samanarvoisia, ettei nyt jatkuvasti autoilijoita oltais sakottelemassa
 
at
2.10.2009 
Aika naurettavaa että pyöräilijältä edes vaaditaan jakamaan autojen kanssa samaa kaistaa varsinkin nyt kun mustaa jäätä on ollut eikä kenelläkään ole vielä nastarenkaita...
 
Lukija
2.10.2009 
PIKKUJOULUT TULOSSA! Siispä sakkoja kehiin, kiitos oulun poliisit, mutta voisitteko ensi kerralla sitten takavarikoida pyörät ja huutokaupata nekin :)
 
pyöräilyn veteraani
2.10.2009 
Olen läpivuoden pyöräilijä ja pyöräilen autojen seassa mutta joskus on pakko käydä jalkakäytävällä jossa leveyttä viitisen metriä ja katson ettei ole jalankulkijoita esteenä - hyvin on sujunut! Risuja antaisin Kirkkokadun jalkamiehille jotka posottavat miten sattuu pyörille tarkoitetulla kaistalla, sitten vielä kehtaavat mulkoilla pyöräilijöille, joista on alkanut tulla rikollista porukkaa, vaikka säästävät ilmastoa ja hoitavat kuntoaan. Sepä vasta surullista, jos nämä sitkeät ja urheiluhenkiset pyöräilijät siirtyisivät yksityisautoiluun! Tätäkö tällä sakotushommalla ajetaan takaa? Tähänkö yhteiskunta on menossa huolimatta kaikista hienoista argumenteista liikunnan ja ilmaston säästämisen suhteen?! Ristiriitaista!
 
taavi
2.10.2009 
ajan autolla ja pyörällä keskustassa...en koskaan ole jäänyt auton ENKÄ pyörän alle. Huomioin aina kevyen liikenteen ajaessani ja minut huomioidaan kevyttä liikennettä ollessani. Mistä te oikein valitatte? Ettei vain olisi niin että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa?:)
 
pyöräilijä
2.10.2009 
Samapa se kun eivät ne jaksa sakottaa tuolla tahilla joka päivä -eihän ne ehtis muuta tekemäänkään. Mikään ei tuostakaan muutu ja hyvä niin kun oulun keskusta on pyörävihamieliseksi suunniteltu muutenkin. Autot pois keskustasta ja pyöräteitä tilalle niin ei tarvitse enää jalkakäytävällä ajella.
 
Lukija
2.10.2009 
Ennustan että auton alle jääneiden pyöräilijöiden määrä tulee räjähtämään kun pyöräilijät pakolla vängätään autojen sekaan. Etenkin nyt kun on mustaa jäätä. Kertaakaan en ole kokenut että pyöräilijät olisivat tiellä jalkakäytävillä.
 
tympääntynyt
2.10.2009 
Olisivatpa kerran edes puoliks noin tehokkaita ottamaan kiinni PYÖRÄVARKAITA. Ainiin, anteeksi, unohdin että pyöräilijät ovat rikollisia ja pyörävarkaat ovat hyviä kavereita, kun ne ottavat vaaralliset pyörät pois kadulta.
 
Ei-narinari
2.10.2009 
Ei pyöriä autojen sekaan ettei tuu kolhuja. Hyvä poliisit, pois ne sieltä haittaamasta. Arvaamattomia ketkuja ovat... Autolla ajo kunniaan Oulussakin. Pois pyörätiet kokonaan! Kuntoilla voi nykyään kotonaki, vaikka pelatessa :D
 
kävelijä
2.10.2009 
ISO KIITOS POLIISEILLE RATSIASTA EIKU ENEMPI NÄITÄ
 
Lukija
2.10.2009 
voitteko samalla katsoa kenen pyörällä ajavat nimittäin kolme pyrää varastettu ja kolme vuoden aikana.ei kovin iso homma jos tollasta jaksaa tehdä ..kytätä missä pyöräilijät ajaa ...varmaan suurin riski liikenteessä..äly hoi älä jätä.
 
Saunakypärä
2.10.2009 
Jep määki 10 vuotta sitte ajoin polkupyörällä rotuaarilla, ja poliisit pysäytti. Ei ne oiken antanut neuvoa, kun ei saanu taluttaakaan. Eli kannetaan pyörät. Siihen se direktiivi menee. Ja muistakaa kypärä saunassa.
 
Vtuttaa
2.10.2009 
nytkö pyöräilijäki onse taparikollinen? ku autoilijaki millä sitä sitten kulkee että rauhassa saapi mennä!! kyllä jos itse saavun ratsiin nii polokasen karkuun :D
 
oikeudenmukaisuus
2.10.2009 
mahtava juttu, seuraavasi pyörätiellä ajavat autoilijat kuriin!!!!
 
Veleho
2.10.2009 
Hyvä hyvä poliisi! Oikeasti kannatettavaa toimintaa, että näihinkin puututaan välillä. Seuraavaksi olisi kuitenkin paikallaan alkaa sakottaa päättömästi käyttäytyviä jalankulkujoita. Ajoradalle harpataan mistä sattuu katsomatta olan yli tai muutenkaan aikeita ilmaisematta. Lisäksi tuo Kirkkokadun pätkä missä toinen puoli on pyhitetty pyörille, on juuri se pyöräpuoli usein jalankulkijoiden tukkima...
 
TN
2.10.2009 
Työmatkalleni sattuu kolme kohtaa jossa saisi joka aamu ja monesti myös iltäpäivällä autoilijan kiinni pyörätiellä ajamisesta, valtion kirstuu kilahtaisi hieman mukavampi summa.
Olisikohan aika tuollaiselle tehoiskulle?
 
Lukija
2.10.2009 
Mikähän siinä on että järkevätkin ihmiset lakkaavat käyttämästä sitä järkeään sillä sekunnilla kun hyppäävät kaksipyöräisen selkään. Täysin aivottomana sitten poljetaan tuhatta ja sataa pitkin jalkakäytäviä ja bussipysäkillä odottavien ihmisjoukkojen läpi. Ja asenne on aina se sama, minähän en perkele väistä!
 
ärsyyntynyt..mur.mur..
2.10.2009 
Miksi poliisi ei puutu siihen kun oikeasti kevyen liikenteen väylillä, siis missä saa ajaa pyörällä ja mopollakin, kävellään keskellä väylää,
Jos yksinäinen kävelee, niin varmasti on keskellä väylää ja vielä mutkittelee. Kaks tai kolme, niin kaikki rinnakkain, sitten naristaan, että taas oli läheltä piti tilanne.
Sen vielä ymmärtää jos kaksi kävelee tai juoksee rinnakkain oikeassa reunassa asiallisesti, mutte se on harvoin.
Sitten vielä jos sattuu tuttu tuleen vastaan, siihen jäädään poriseen keskelle väylää, lastevaunut ja pyörät keskellä tietä aja siitä sitten turvallisesti ohi, hyvä kun kävelemällä pääsee turvallisesti.
 
pyöräilijät linnaan
2.10.2009 
KYLLÄ! Kerrankin rankaistaan niitä pahinmpia rikollisia! Nyt kun varkaat, raiskaajat ja väkivaltaiset pahoinpitelijät on taltutettu ? niin on aika iskeä seuraavaski pahimpaan, yhteiskuntaamme uhkaavaan ryhmään: PYÖRÄILIJÖIHIN.
 
Meije
2.10.2009 
Tyttö maaltakin tajuaa, että ettei jalkakäytävällä saa ajaa polkupyörällä. Ihan oikein tehty poliiseilta! Kyllä Rotuaarillakin ja todellakin Hallituskadulla on niin villiä menoa polkupyörällä. Kyllä siellä saa olla varoillaan mihin kävelee. Saa hyppiä niin kuin shakkiruutua! Hyvä poliisit...
 
Autoilija
2.10.2009 
opitte tekin pyöräilijät ajamaan :D:D
 
Hah HaH
2.10.2009 
Voi Hele...ti näitä Oulun poliiseja! Tulukaa valvomaan liikennevaloihin että kuinka rajusti autoilijat ajelee päin punaisia.. Sieltä sitä sakkorahaa alkas tippumaan!

Naurattaa kyllä moinen polkupyöräilijöiden ratsaaminen
 
automies
2.10.2009 
Saisivat kytätä vielä valotkin, yhtenä aamuna tuli joku pyöräilijä jalkakäytävää jotain 40 km/h, paikka on pimeä joten auto pitää ajaa osittain jalankulkuväylän päälle että näkee. Sitte sitä näytellään keskisormea kun ei ole edes valoja pimeässä pyörässä ja tilaa oli silti metritolkulla väistää.
 
Lukija
2.10.2009 
Ja kun menee pyörällä autojen sekaan, niin 1/3 autoilijoista pui nyrkkiä, 1/3 näyttää keskisormea ja loput yrittävät muuten vain tahallaan kiilata kumoon. Voisi poliisi joskus puuttua myös autoilijoiden käyttäytymiseen pyöräilijöitä kohtaan.
 
Seppo
2.10.2009 
Poliisin tulisi puuttua laittomaan mopoiluun pyöräteillä joissa ei erikseen lue "Sallittu mopoille". On todella vaarallista ja pelottavaa kun oma lapsi juuri oppinut ajamaan pyörällä ja hoipertelee vähän laidasta toiseen ja samalla joku mopoilija vetää viittä kymppiä ohi pyörätietä.
 
Lukija
2.10.2009 
Aivan oikein... kerrankin pyöräilijät laittettu kuriin
 
sakotus tavaksi
2.10.2009 
KIITOS OULUN POLIISILLE! Tätä operaatiota olen jo pitkään toivonut. Eilenkin meinasi auton konepelti ryttääntyä kun tulin parkkipaikan porttikongista Nummikadulle. Vaikka kuinka tulee varovaisesti ja hiljakseen että näkee ensin jalkakäytävällä kulkijat niin johan taas pari parikymppistä pimua singahti pyörinensä äkkiarvaamatta nenän edestä. Ei mitään tolkkua pyöräilykäyttäytymisessä. Itsekin pyöräilen paljon mutta pysyn ajoradan reunassa jos ei ole pyörätietä.
 
Onnex tulee talavi
2.10.2009 
Näinhän se on , jalkakäytävällä ei saa ajaa, mutta saako pyörätielle pysäköidä? Saa ja pysäköinninvalvojat eivät asiaan puutu, ei ainakaan kun kyseessä Yrttipellontiellä olevassa rakennukesssa työskentelevän henkilökunnan ( Nokia yms..) pysäköiminen pyörätielle ja viheralueeelle Oulunsuun alueella.
 
???
2.10.2009 
Oliko tästä tehoiskusta pyöräilijöille ilmoitettu etukäteen kuten näkyy olevan tapana ilmoitella autoilijoille ??, minä en ainakaan huomannut . Lukemani perusteella nyt kyllä pitäis pyöräily kokonaan kieltää sakon uhalla jne...
 
Lukija
2.10.2009 
Kun ei poliisi saanut kirjoitettua autoilijoille torstaina kuin 3 sakkoa niin piti alkaa
valvoon pyörailijöitä. Eikö oo polliisilla muuta hommoo. Pitäis varmaan vähentää tai lomauttaa
virkaintoisia poliiseja näin laman aikana, kun ei niillä oo mitään kunnon tehtäviä.
 
Sykkeli
2.10.2009 
Rotuaari on kevyen liikenteen väylä eli siellä SAA ajaa polkypyörällä!
 
Lukija
2.10.2009 
Autojen seassa pystyy jopa Oulussa ajamaan aivan hyvin kun on hereillä ja pitää huolen että itse selkeästi ilmaisee minne on menossa. Mutta jos silti pelottaa ajaa autokaistalla, niin Oulussa pääsee takuulla joka paikkaan keskustassa niin, että lailliselta kevyen liikenteen väylältä on tuskin sataa metriä mihinkään kauppaan tai virastoon. Ja ennen kuin mussutatte että pitää saada ajaa perille asti, niin huomauttaisin ettei autolijatkaan yleensä pysty jokaiseen kohteeseen ajamaan perille asti, vaan auto tuodaan parkkiin ja siitä sitten jalkaudutaan jalkakäytäville ja rotuaarille. Oulussa todellakin on säännöllisin välimatkoin kevyenliikenteenväyliä, joita pitkin saa pyöräillä aivan laillisesti. Tätä on turha kiistää, katsokaas ihan silmällä kun liikutte keskustassa. On silkkaa itsekkyyttä ja laiskuutta kuvitella että johonkin on pakko ajaa jalkakäytävää pitkin.
 
Pepe
2.10.2009 
Kyllä polkupyöräilijän paikka kaupunki- ja taajamaliikenteessäö on ehdottomasti kevyen liikenteen väylillä ja jalkakäytävillä. Autojen sekaan ei missään tapauksessa saa eksyä.
Taajaman ulkopuolella ajetaan sitten hyvin varovasti tien vasenta reunaa, väistellen pientareelle vastaantulevaa moottoriajoneuvoliikennettä.
 
Lukija
2.10.2009 
Loistava tapa kannustaa ihmisiä yksityisautoiluun. Minähän ajan jatkossakin jalkakäytävällä, tuli sakot eli ei. En mene autojen sekaan noppakiville itteäni tappamaan.
 
kuka ottaa selvää
2.10.2009 
Olen asunut 30 vuotta oulussa ja pyöräillyt siellä missä ei autoja ole.nytkö autojen sekaan?onko tarkoitus edistää vai estää pyörällä liikkuminen?
 
auto käyntiin
2.10.2009 
mitkä pätkät on pyöräteitä ja mitkä jalkakäytäviä?? ei mitään hajua.
 
rikollinen
2.10.2009 
Pyöräilyt loppu tähän,ajellaan sitten autolla työmatkat.
 
MH
2.10.2009 
Aika ala-arvoinen veto poliiseilta. Taisi olla kahvi- ja donitsirahasto vähissä kun pitää pyöräilijöitä sakottaa. Autottomina päivinä järjestetään tempauksia, joissa pyöräilijät valtaavat parkkipaikkoja (parkkiajan maksaen) ja ajavat "sääntöjen mukaan" ajoteillä. Arvatkaa vain, kuinka paljon he saavat kiroilua, tööttäilyä ja muuta vihaa puoleensa.

Jos pyöräilijöiden sakotus lisääntyy, niin kohta Suomeenkin tulee kyttääjiä, jotka ottavat kuvia väärin pyöräilijöistä ja lähettävät poliisille. Hyvä hyvä, päättäjät voivat hykerrellä että parannetaan yleistä turvallisuutta ja ihmiset joutuvat hommaamaan autoja päästäkseen paikasta toiseen.

Tekisivät oikeita töitä eivätkä häiritsisi paikasta toiseen menijöitä.
 
Aki K
2.10.2009 
Joo lihoiksi vaan pyöräilijät, rotuaarillakin kuolee vuosittain kymmeniä ellei satoja ihmisiä pyöräilijöiden yliajamina.
 
tyttö87
2.10.2009 
Joo kannattaa lopettaa se pyöräily kun ei autotiellä uskalla ajaa pyörällä, koska autot tööttäilee koko ajan ja meinaa ajaa päälle sekä yrittää pukata pyörän nurin...saisiko tällaiseenkin sakotusta?? Vaihtakaa vaan pyörät autoon niin on turvallisempaa, niin itse ainakin teen jos sakot saan oman turvallisuuteni huolehtimisesta...
 
sekäettä
2.10.2009 
Tässä on ollut aika monta vuotta aikaa harjoitella sitä autojen seassa ajoa, joten omaa tyhmyyttä jos sitä ei ole tehnyt. Ei niitä pyöräilijöitä yhtäkkiä mihinkään olla siirtämässä, niiden olisi pitänyt olla siellä koko ajan. Itse ajelen hallituskadulla pyörällä, ei mitään vaikeuksia. Isokadun jalkakäytävällä kun kävelee, kehtaavat pyöräilijät soittaa kelloa, kun olen heidän tiellään. Asennevamma. Hyvä, että poliisi tekee näin, mutta pitää autoilijoidenkin ruveta ottamaan paremmin huomioon pyöräilijät, jos he yhtäkkiä rupeavat noudattamaan lakia. Pyöräilijää väistetään, jos se tulee oikealta.
 
acön
2.10.2009 
Kovasti on riittänyt pyöräilijöitä haukkumaan autoilijoita, vaikkeivät edes ymmärrä, mitä kielletty ajosuunta tai kolmion muotoinen liikennemerkki tarkoittavat. Polkupyörillä ajellaan kuin pellossa. Polkupyörissä pitää pimeällä myös olla valo ja heijastimet, kääntyessä polkupyöräilijän tulee näyttää suuntamerkkiä, suojatien yli polkupyörä tulee taluttaa (ellei se ole pyörätien jatkeena), kiellettyyn ajosuuntaan ei saa ajaa, polkupyörä on ajoneuvo ja sitä, kuten muitakin ajoneuvoja, koskevat säännöt väistämisvelvollisuuksista yms... Poliisi pitäisi puuttua näihinkin asioihin.
 
Helka
2.10.2009 
Pedofiili pyöri lasten keskellä KOLME VIIKKOA rikosilmoituksen teon jälkeen sen vuoksi, kun poliisilla "ei ollut resursseja" hakea tätä ihmisen irvikuvaa kuulusteluihin. Hyvähän tuo on, että pyöräilijöiden sakottamiseen sentään löytyy riittävästi poliiseja. Paljon tärkeämpäähän se on...
 
Järki käteen
2.10.2009 
Poliisi, poliisi tuolla ryöstetään pankkia! - Oletteko asiasta ihan varma? Olen, tulkaa äkkiä auttamaan. - Hei, tuolla on pyöräilijä jalkakäytävällä eikun perään katsellaan se ryöstö sitten myöhemmin. No saapahan poliisi Oulussa edes jotain aikaan. No ensi kerralla kun ajelen Tuiran siltoja pitkin pyörällä autotiellä niin se on sitten ihan turhaa tööttäillä vaan ajakaa kiltisti perässä, sillä hitaimman ehdoillahan sitä mennään kaupungissa ja tästä eteenpäin se on polkupyöräilijä. Tien laidassahan ei uskaala ajaa kun autot ajavat niin että peilit raapii housun lahkeita. Täytynee siis ajaa keskellä tietä sitähän ei laki kiellä. Taitanee olla että jostain se kallioparkkirahoituskin pitää näköjään raapia kasaan!
 
pate
2.10.2009 
NO NIIN AUTOILIJAT, TÄSTÄ LÄHTIEN AJAN PIKKUJOPOLLANI KESKUSTASSA TEIDÄN JOUKOSSANNE! PAHOITTELEN ETTEI SILLÄ PÄÄSE 40KM/H, KOITTAKAA KESTÄÄ.
 
Lukija
2.10.2009 
Poliiseilla on ollut tekemisen puutetta? Menisivät ratsaamaan mopoja.
 
Paskamikäpaska
2.10.2009 
Milloin Ouluun saadaan pyöräilykaistat jalkakäytäville kuten monessa muussakin kaupungissa on ? On melkoisen hurjaa hommaa nimittäin autojen seassa pyöräily...

Ja Rotuaarillahan voi pyöräillä. Liikennemerkillä osoitetulla kävelykadullakin pyöräily on ihan lain mukaankin sallittu.
 
Jatketaa 2 vko sakotusta päivittäin
2.10.2009 
Pyörää TALUTETAAN jalkakäytävällä, jos autojen seassa on vaarallista tai tie on väärään suuntaan yksisuuntainen.
 
JS
2.10.2009 
Täällä on nyt useampikin kommentoija selvästi sitämieltä että rotuaarilla ei saa ajaa pyörällä. Käykääpä kattomassa oulun kaupungin uusin pyörätiekartasto. Rotuaari on yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä siinä. http://www.ouka.fi/tekninen/Kevytliikenne/
 
entinen pyöräilijä
2.10.2009 
Ehkä sakotuskampanjan tarkoituksena on ollut nopeuttaa kallioparkin rakentamista. On kenties ajateltu, että kun pyöräilijät on saatu pakotetuiksi autojen sekaan, tulee Oulun liikenne niin vaaralliseksi, että autoilijat on mahdollisimman pian saatava pois kaduilta kallioparkkiin.
 
Suomi
2.10.2009 
Näyttää tässä asiassa pistävän esiin tämä suomen takapajula ajattelu, käykääpä katsomassa muissa suurkaupungeissa niin pyöräily on sallittu kaikissa lähes paikoissa mihin nyt pyörällä pääsee. Tosin muuallahan on keskustassa ainoastaan pari miljoonaa ihmistä joiden seassa pyöräillä kun Oulussa taas huimat 20 tuhatta. Ilmeisesti on taas ongelmana tämä suolainen toisten huomioiminen.
 
pyöräilevä
2.10.2009 
Joo vois ne pyöräilystä valittavat mummot kokeilla itse pyöräillä autojen seassa, on nimittäin tappohommaa!!!!!!!!!!!!!!!!!! :/
 
Ex-pyöräilijä nyk.pyörätuolisti
2.10.2009 
Kaikki jotka sanovat, että autojen seassa pyöräily onnistuu... Oletteko itse kokeilleet ihan aikuisten oikeasti? Talvellakin? kun tulee ne muutaman sentin ajourat? Suositellaanko tätä myös yksin ajeleville pikkulapsille?
 
Lukija
2.10.2009 
Miksi ihmeessä Järki käteen (09:43) ajaa Tuiran siltoja autokaistaa pitkin? Sallittua se toki on, mutta on siinä ihan pyöräilijöille sallittu kevyenliikenteen väylä. Kertokaa nyt vinkujat mihin te ette pääse pyöräilemättä jalkakäytävää pitkin?
 
Päin punaista
2.10.2009 
Aivan pelleilyä! Vaarallista ajaa pyörällä autojen seassa kun Oulussa ei osata ajaa sääntöjen mukaan autoilla!
 
RAM8SN
2.10.2009 
Aivan oikein, että rikolliset kiinni ja kuriin!!!!!
 
10 kertaa lähes alle jäänyt
2.10.2009 
Poliisit vois joskus näyttää esimerkkiä ja mallia ja koittaa pyöräillä pitkin ajoteiden laitoja itse pyörällä vaikkapa yhden päivän pitkin keskustaa.
Näkisivät siinä ohessa miten paljon autoilijat kunnioittaa Oulussa pyöräiljää. Eli siis eivät yhtään. Samalla näkee hyvin paljon päin punaista ajamista, sormen näyttämistä yms. todellista toimintaa Oulun liikenteestä.
 
Seepraraidat
2.10.2009 
Kuka hullu vaatii, että pyörä pitää taluttaa suojatien yli? Itse ainakin auton ratissa haluan, että se menee mahdollisimman nopeasti pois edestä, ei suinkaan jää matelemaan kolmannesta siitä vauhdista, jota voisi käyttää. Pyörällä kulkiessani en tosiaankaan pidennä matkaani taluttamalla fillaria. Miksi edes lähtisin pyörällä liikenteeseen, jos aikoisin taluttaa sitä? Käytä vähän järkeä, acön.
 
Ouluun pyöräpoliiseja
2.10.2009 
Eipä Oulun poliiseista itse ole polkupyörällä liikkumaan. Pullamössöpoliisit istuu vaan autoissaan doditseja naamaan ahtaen.
 
Lukija
2.10.2009 
Kyllä mielelläni maksan sakot mielummin kuin lähden autojen sekaan hengelläni leikkimään. Ajoradan varteen pysäköidyt autot luovat vielä oman hupinsa. Ei luulisi teho-osastoreissuun tarvitsevan kuin yhden horjahduksen. Pyöräilijän ja jalankulkijan välinen törmäys on vain aika eri vakavuusluokkaa kuin pyöräilijän ja autoilijan törmäys.

Eläissäni en ole jalankulkijaan törmännyt
 
no huhhuh
2.10.2009 
aIVAN SAIRASTA! Siis pitäisikö esimerkiksi äidin joka pyöräilee lapsensa kanssa ajaa autotien reunaa ja lapsi menisi yksinään jalkakäytävällä? En todellakaan ole tiennyt että pyöräilijän pitää liikkua autoilijoiden seassa ja minäkin tosiaan ennen maksan vaik sakon kun hullujen oululaisten autoilijoiden sekaan menen pyörimään! Jalkakäytävälläkin saat katsoa ettei vain joku tormaa autollaan päälle..
 
Pyöräilijöiden puolesta!
2.10.2009 
Kauheeta tämä pyöräilijöiden lynkkausmeininki vaikka pyörä ois monelta kantilta katsottuna parempi vaihtoehto kuin auto. Suurin osa pyöräilijöistä kuitenkin osaa ajaa muita varoen ja tilanteen mukaan oli sitten jalkakäytävällä tai pyörätiellä.. Oulun keskustassakin on niin kapeat kadut että ei sinne autojen joukkoon mahdu varsinkin kun autoilijat eivät osaa ottaa pyöräilijöitä huomioon vaan koittavat rytätä kaikki kadun laitaan ja ohitella heti kun kohdalle sattuu. Kapeiden katujen vuoksi myös pyöräkaistojen teko on melko mahdoton juttu, eli suvaitsevaisuutta peliin, kiitos!
 
...
2.10.2009 
Tervettä järkeä jo autokouluihin
 
muista aina
2.10.2009 
ihan oikein että antavat vähän palautetta kun aina syytetään autoilijaa ei muuta kun jossain vaiheessa uusi ratsia
 
tunturisti
2.10.2009 
Lämmin kiitos poliiseille! Itse olen ajanut polkupyörällä Oulussa tarvittaessa autojen seassakin 30 vuotta ongelmitta. Pitää vain osata liikennesäännöt, ottaa selvile missä on pyöräteitä ja ennen kaikkea ajaa ennakoivasti, niin yksinkertaista se on. Jos ei ole pyöräkaistaa ja on liukas keli, en mene mukulakivikadulle sohjon sekaan autojen välin vaan talutan ne pätkät. Oulussa on keskustassakin hyvä pyöräverkosto, kunhan joskus jaksaa tehdä muutaman metrin mutkan sille päästäkseen.
 
Naurettavaa!
2.10.2009 
Hahhah, tahallinen sakkorysä! Hallituskadulla mahtuu ajamaan jalkakäytävälläkin, leveät ovat.
 
alpo 47
2.10.2009 
Oulu on niin nopeasti kasvanut kaupungiksi, että ei täällä ole kehittynyt vielä erillistä kaupunki kulttuuria. Jossa pyörällä ajetaan ihan normaalisti autojen mukana, siis keskustassa. mutta olisi toki suotavaa, että autoilijat myös huomiois tämän, sillä ajotavat ovat vaarallisia oulussa. Sinnekkö sitten pyörällä menemään
 
Juuso
2.10.2009 
Olen nyt miettinyt yön yli ja olen vahvasti sitä mieltä, että Ouluun tarvitaan pari pyörällä liikkuvaa poliisipartiota. He voisivat tehdä kaikkea mitä muutkin poliisit ja lisäksi samalla tutustua kevyen liikenteen oloihin ja olla asiantuntijoita sillä alalla. Myöskään kevyen liikenteen valistus ei olisi pahitteeksi. Jalankulkijat ja pyöräilijätkin uskaltaisivat takuulla kysellä neuvoja ongelmiin tällaisilta fillarijepareilta.
 
SuperTurbo
2.10.2009 
Kalevahan voisi nyt aiheeseen liittyen julkaista taas sen kartan, missä näkyy keskustan kevyen liikenteen väylät ja jalkakäytävät eroteltuina.
 
setämies
2.10.2009 
Ammatiautoilija:Ja moni pyöräilijä luulee että suojatiellä autoilijoitten tulisi väistää pyöräilijää kuten jalankulkijoita mutta pyöräilijähän on "lainsuojaton" suojatiellä. Tuossa on kyllä niin mahtava juttua että ei voi kuin nauraa. Tossa huomaa miten vaarallista oulussa on ajaa pyörällä autojen seassa. Edes ammattiautoilijat eivät tiedä liikenne säääntöjä. Taksi suharille tiedoksia että käyppäs tutustumassa liikennesääntöihin ennen perjantai yön vuoroa, saatat säästää sillä jonkun pyöräilijän hengen.
 
Luonnon puolesta
2.10.2009 
Ei muutaku koko keskusta autottomaksi. Johan olisi tilaa pyöräilijöille ja kävelijöille ja ilmasto ja lapsenlapset kiittää!
 
Ajelen nykyisin vain helikopterilla
2.10.2009 
Säädetään henkilökohtainen polkypyörävero kaupungeissa asuville, kuitenkin ajelevat jalkakäytävillä useamman kerran vuodessa.
 
luottamus meni
2.10.2009 
Poliisi on tehnyt itsestään pellen, pel.. pel pellen.
 
Muistittehan myös tarkistaa kypärät?
2.10.2009 
HYVÄ POLIISIT! Olemmekin jo nähneet tarpeeksi kuolonkolareita, joissa syyllisenä on jalkakäytävällä pyöräilevä!
 
keinonen
2.10.2009 
Oulun pyöräilijät vois joku päivä tempasta ja lähteä porukalla ajamaan letkassa kaupungille autojen sekaan. Perjantain iltapäivä ruuhkassa muutama kymmenen pyöräilijää ajelis 10km/h niin saatas saada hyvät naurut. Mitäköhän polliisit siihen sanos?
 
Hengenvaarallista kävellä pyörien seassa
2.10.2009 
Loistavaa toimintaa polisilta ... ihan oikein että laitetaan tähän touhuun stoppi.
 
Erkkari
2.10.2009 
Oulun keskustan katukuvasta ovat jo lapsiperheet poistuneet polkupyöräilijöiden jalkakäytäväterrorin ansiosta, Kallioparkki siirtää haitalliset autot maan alle ja sen jälkeen ei mikään estä pyöräilijöitä mellastamasta 24/7. Paitti polliisi, hyvä he.
 
BlubBlub
2.10.2009 
Vaikka autojen seassa saattaisi kesällä "ehkä" selvitäkkin, niin entäs talvella? liukkailla mukulakivillä yms autojen seassa pyöräily kuulostaa kutsuvalta. Mieluummin törmään jalankulkijaan ja kaikki selviävät hengissä/mahdollisilla naarmuilla kuin jään auton alle. 26 vuotta keskustassa pyöräillyt keneenkään törmäämättä.
 
Pyörä kierrätyskeskukseen
2.10.2009 
Jes, taas yksi syy lisää ostaa kakkosauto!
Oulun keskustan pyöräilyreitit ovat surkeat, vaikka toisin väitetäänkin!
 
Äippyli
2.10.2009 
Hyvä poliisi.
 
Äly hoi, poliisi, älä jätä
2.10.2009 
Keskustan alueella liikkuvat koululaiset: liikenteen sekaan vain!
 
Lukija
2.10.2009 
Ihan oikein! Joka päivä meinaa joku tulla pyörällä päälle Hallituskadulla.
 
liikennekuri kovemmaksi!
2.10.2009 
Ylinopeudesta vaan sakkoja pyöräilijöille. Jo on aikakin. Kaahaavat kovempaa kuin autot. Koskahan mopoja ruvetaan sakottamaan jalkakäytävällä ajosta?
 
Missä säännöt nähtävänä...
2.10.2009 
Voisiko joku vielä valistaa miten polkupyörällä pitää ryhmittyä liikennevalohin ?? Jos vaikka haluaa kääntyä vasemma, oikealle tai ajaa suoraan tilanteessa missä kaistoja on useampia ???
 
Hullua!
2.10.2009 
Pitääkö taas jonkun pyöräseuran järjestää porukka-ajo jossa lähdetään sadan hengen voimin ajamaan autojen sekaan ja pistetään kyän liikenne sekaisin...
 
aslkd
2.10.2009 
"Ei muutaku koko keskusta autottomaksi. Johan olisi tilaa pyöräilijöille ja kävelijöille ja ilmasto ja lapsenlapset kiittää!"

Hehe... silloin liikkeisiin ei riittäisi asiakkaita, kannattavuus jäisi miinukselle ja keskusta autioituisi. Sitten katoaisivat pyöräilijät ja kävelijätkin. Eikös se olisi helpompaa vaan pyöräillä ja kävellä vaikka Ainolan puistoon, siellä on jo nyt yhtä paljon liikkeitä ja palveluja kuin olisi haaveidesi autottomassa keskustassakin? Autojakaan ei ole tiellä. Autottomassa keskustassa ei kannattaisi muu kuin korkeintaan baaritoiminta, kesällä ehkä jäätelökioski.
 
Fillaristi
2.10.2009 
Naurettaavaa pelleilyä poliiseilta! Jos se pyöräily niin paljon ahistaa, niin voihan sitä aina mennä kävelemään sinne autojen sekaan!
 
Lukija
2.10.2009 
Sakko saisi vain olla tuntuvampi, about 50 ekeä. Oulussa on mitä parhaimmat pyörätiet, joten lyhyehkö pyörän taluttaminen ei kyllä pitäsi olla mitenkään ylivoimaista. Jalkakäytävät ehdottomasti rauhoitettava jalankulkijoille, ei kai tämä nyt sen kinkkisempää voi olla.
 
Oikeutta pyöräilijöille
2.10.2009 
Hyvä ehdotus, Juuso! Poliiseilla on liikaa autoja, fillareilla pärjää paremmin ja halvemmin etenkin keskustassa ja tietää paremmin ja tasapuolisemmin mitä puhuu ja tekee!
 
mukula
2.10.2009 
Hallituskadulla on parkkipaikkoja keskelllä tietä. Lisäksi risteykset molempiin suuntiin + mukulakivet + vilkkaimpia katuja Oulussa. Oman turvallisuuteni vuoksi valitsen jalkakäytävän. Kyllä nyt pitää poliisille keksiä jotain järkevää hommaa.
 
mieluummin jään pyörän kuin auton alle
2.10.2009 
Jospa poliisit ja päättäjät koittaisivat itse ajaa pyörällä keskustassa autojen seassa. Vertailun vuoksi he ajasivat sen jälkeen jalkakäytävällä kävelijöiden seassa. Kokeen jälkeen haluaisin luettavakseni ko. henkilöiden kirjoittamat raportit siitä, kumpi tapa heidän mielestään vaarantaa enemmän ihmishenkiä. Pyöräilevä ihminen ja kävelevä ihminen ovat keskustassa liikkuessaan painon ja nopeuden puolesta huomattavasti lähempänä toisiaan kuin pyöräilijä ja auto kuljettajineen. Kylkeen iskeytyvä pari tonninen auto on todennäköisesti huomattavasti tehokkaampi tappoase kuin jalankulkijaan törmäävä pyörä. Sakottaisivat mieluummin niitä skootteri-idiootteja, jotka ajavat viittäkymppiä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden seassa huomioimatta heitä laisinkaan.
 
Dingo-Nina Autiotalo
2.10.2009 
Kirkkokadulla Sampo pankin kulmalta kirkolle päin kevyen liikenteen väylä on jaettu: pyöräilijöille ajonradan puoleinen osa ja kävelijöille rakennuksen puoleinen osa. Kuitenkin nämä idiootit kävelijät kävelevät pyöräilijöiden puolta. Siinä olisi poliisille uusi sakkorysä ja rahaa tulisi varmasti.
 
sekaan vaan
2.10.2009 
"Jalkakäytävät on tarkoitettu vain jalankulkijoille ja alle 12-vuotiaille polkupyörän kuljettajille." Muistakaahan toimittaa lapsenne 12 vuotta täytettyään autojen sekaan pyöräilemään ettei jalankulkijoiden tarvitse pelätä henkensä edestä. Jos vielä saisi rollaattorit ja pyörätuolitkin tielle, kun nekin vievät niin paljon tilaa...
 
Lukija
2.10.2009 
Lähdepä pyörällä ajelemaan autojen sekaan keskustaan. Oulun autoilu-kulttuurinkin tietäen siitä ei pidemmän päälle hyvä seuraa ja koettukin on. Tulee tööttäilyjä, vihaisia katseita, kansainvälisiä sormimerkkejä. Siihen kun yhdistetään sitten autoilijat, jotka keltaisilla valoilla koettaa kiihdyttämällä keretä liikennevaloista, niin huh huh. Itse pyöräilen paljon (bensaa säästäen ja kuntoa ylläpitäen) ja autoa käytän vain silloin, kun täytyy. Siltikin harvoin autojen seassa ajelen pyörällä, vaikka liikennesäännöt tiedänkin.
 
höpönassu
2.10.2009 
Autot pois keskustasta!
 
Lukija
2.10.2009 
ne on nuo pyöräilijät vaarallisia rikollisia ku ajavat mite sattuu. eikö oikiasti poliisilla oo muuta tekemistä??? te jotka puolustelette poliisia niin ei teillä vissii järki päätä pakota ku ette tajua että se pyörä homma ei tähän lopu eikä vähene. tajutkaa jo että ne on vaan poliisit tavallisia ihmisiä joita kiinnostaa muitten asia ku ei oo omaa elämää!!!
 
Ugh - olen puhunut
2.10.2009 
Joo kaikki on varmaankin jo sanottu mutta hyvä että tällaista tehdään niin tulee edes joillekin liikennesäännöt tutuiksi.

Mielestäni autoilijat rikkovat eniten lakia ja sitä nimenomaan TIETOISESTI ja olosuhteista huolimatta - ja ERITYISESTi ala-arvoisen vähän sakotetaan mm väärin pysäköinneistä. No onneksi meille kaikille juuri uutisointiin että nopeusrajoituksen saa rikkoa +11 km/h eli 40 alueella voidaan jatkossa pososttaa väh 50 kun ei ole enää skaoista pelkoa.

Pyöräilijät voi jakaa moneen ryhmään mutta monessa paikassa ajetaan ihan turhaan jaölkakäytävillä. Valitettavan usein kyseessä on myös tietämättömyys, jota tällä tenpauksella hiukan korjataan. Vielä valitettavampaa on se että nuoriso pyörilee paljon huonommin kuin kukaan muu. Tuntuu että pojat ovat jopa röyhkeitä jalankulkoita kohdatessa ja tytöt eivät taida edes ymmärtää väsitämissääntöjä.

Kävelijät rikkovat vähiten lakeja mutta heistä on niin moneen junaan ja heillä puuttuu lähes aina ns PELISILMÄ, joten eipä heistä tämän enempää. Onneksi useimmat heistä eivätr mene koskaan auton rattiin.

 
Lukija
2.10.2009 
Otetaasn silmä silmästä rangaistukset käyttöön. Pyöräilijälle joka törmää jalankulkijaan törmättäisiin pyörällä tämän kävellessä. Autolla pyörään törmäävä taas laitettaisiin pyörän selkään ja ajettaisiin autolla päälle? Ei taida olla ihan yhtä vaarallisia tekoja? Minulle pyöräilevälle tuo sopis. En muuten ole törmännyt yhteenkään jalankulkijaan pyörällä, mutta auton alle olen jäänyt. Ei kaikki autoiijat ole yhtä tarkkaavaisia, taitavia ja liikennesäännöt hallitsevia kuin juttutupaan kirjoittelevat.
 
Pratte
2.10.2009 
Kylläpä taas poliisin mollaajien matikkapää antaa ihmelukuja! Lama saadaan muka tällä paikattua, poliiseja lisää palkattua... Hei haloo Oulu: 130x20e ei valitettavasti tee kuin 2600. Miljoonaan euroonkin tarvittaisiin 50000 sakotettavaa ja tajuaahan tuon tyhmempikin, että siihen työmäärään menee muutaman poliisin kuukausien työ, eivätkä kaikki kuitenkaan maksa sakkojaan. Ihan hyvä kurinpitotoimi yleiseen kurittomuuteen.
 
Meillä vai muualla.
2.10.2009 
Ihan normaali käytäntö muualla Euroopassa on ajaa pyörällä autojen seassa, tosin siellä autonkuljettajilla on myös silmät päässään ja osaavat varoa näitä pyöräilijöitä ja liikennesäännöt ja toisten huomioiminen toimii. Itse en kyllä lähtisi Oulun keskustassa autoteitä pitkin polkemaan, vaan poljen jatkossakin kevyen liikenteen väylää, on sen verran jälkeenjäänyttä Oululainen autoilukulttuuri.. Muualla Euroopassa noudatan tätäkin liikennesääntöä mielelläni ja alan noudattamaan myös Oulussa, kunhan autoilijoiden omaan napaan tuijottaminen ja epämääräinen vouhottaminen loppuu. Onhan kyse sentään omasta hengestäni.
 
Poliisille olisi oikeitakin hommia
2.10.2009 
Miksi poliisit ei tee mitään holtittomille autoilijoille? Olen kahdesti joutunut auton töytäisemäksi kulkiessani Teknologiakylän ohitse. Insnöörit eivät välitä mitään pyöräilijöistä, vaan vetävät surutta päälle kolmion takaa. Nyt sitten poliisi käy pyöräilijöiden kimppuun. Pitääkö jonkun kuolla, ennen kuin asialle tehdään mitään?
 
"On se kumma ettei saa ajaa missä haluaa..."
2.10.2009 
20 eur x 130 sakkoa = 260 euroa kilahti valtion kassaan rahaa 130 henkilön sakottamisesta. EI kauheen suuri summa kyllä. Mutta parempi noin että rahaa tulee valtiolle kuin että valtiolta menisi rahaa. Tai tarkemmin ottaen valtiolta tietenkin kuluu rahaa operaatiossa vähän enemmän kuin mitä tulee tienestiä. Mutta lopputulemana on sitten erinomainen pyäräilykulttuuri Ouluun! Nyt loppui mielivaltainen ajelu pitkin ja poikin jalkakäytäviä. Seuraavaksi pitäisi koirat saada pois jalkakäytäviltä.
 
Tomi
2.10.2009 
Joo, en minäkään kyllä keskustassa uskalla autojen sekaan pyörällä lähteä, mieluummin menee sitten autolla niin on onnettomuustilanteessa se "vahvempi" osapuoli. Tuntuu kyllä että tuo Oulun keskusta oikein tekemällä tehdään mahdollisimman vaikeaksi paikaksi tavoittaa - autolla ei löydy parkkipaikkoja ja kaistajärjestelyt ovat miten sattuu, pyörälläkään sinne ei saa mennä ja julkisellakaan sinne ei pääse ilman vaihtoja. No, erittäin harvoin siellä kyllä tuleekaan enää käytyä, helpompi mennä autolla tai pyörällä muualle ostoksille.
 
pk
2.10.2009 
Hyvä possut, näin se Suomi pelastuu pienten tekojen kautta.
 
Lukija
2.10.2009 
Loistavaa, kiitos poliisi.

Miten voi ylipäätään olla, että aikuinen ei tiedä pyöräilysäännöistä kaupungissa...?
 
ni mime erkki
2.10.2009 
Kaikki kynnelle kykenevät tänään perjantaina pahimman ruuhkahuipun aikaan keskustaan pyöräilemään autojen sekaan. Ei voi mitään, poliisi käskee. Vai olenko väärässä? En haluaisi kuvitellakaan vanhuksia ja lapsia (yli 12-vuotiaita siis) pyöräilemässä autojen seassa. Jos edes täysi-ikäiset eivät osaa liikennesääntöjä, niin miten sitten yläaste-ikäiset. Tai mummelit, joiden elinaikana säännöt pyöräilystä ovat muuttuneet useamman kerran.
 
Hannu Karponen
2.10.2009 
Hyvä että tähän vakavaan, ammattimaiseen rikolliseen toimintaan puututaan kovalla kädellä. Näin saadaan karsittua lukuisia läheltäpiti- hipaisutilanteita, turhaa dingdong- kellon soittoa ja suoranaisia väistöliikkeitä. Näistä aiheutuu monesti ikäviä säikähdyksiä ja suoranaista mielipahaa. Joskus joku vielä joutuu töystäistyksi, se on varmaa. Onneksi autojen seassa, mulakulakiviä pitkin on mukava ja turvallinen taivaltaa pyörällä, ystävälliset autoilijatkin leikkisästi tööttäilevät ja tervehtivät iloisesti yhtä sormea heiluttaen!
 
Esa
2.10.2009 
Otetaan ne autot pois sieltä keskustasta niin ei tarvitse ajella jalankulkijoiden seassa. Autojen vieressä pyörällä ajo on itsetuhoista hommaa.
 
Miettikääpä sitä!
2.10.2009 
Ihan jees juttu mutta oiskohan parempi ratsattava paikka ollut Rotuaarin KÄVELYkadut ?
 
sakko vaan kaikille
2.10.2009 
Eikös nyt olisi hyvä hetki sakottaa kaikkia? Ei näytä laissa olevan mitään esteitä laskuttaa jokaikistä kansalaista tekivätko he mitään vai olivatko tekemättä. Eipähän voisi kukaan pakoilla sakkoja enää!
 
Jalkakäytävällä kävelevä
2.10.2009 
Kiitos poliisille! Toivottavasti tämä ei jää ainoaksi kerraksi.
 
odotellaan
2.10.2009 
Millonhan saadaan kuulla uutisia, että Oulun poliisi olis kerranki tehny jotain oikeasti hyödyllistä.
 
4 vuodenaikaa pyöräillen
2.10.2009 
Samaa mieltä nimimerkin "mieluummin jään pyörän kuin auton alle". Oulun autoilukulttuuri sen verran sekopäistä, että makselen vaikka sakkoja ja ajelen kävely"tiellä", kuin jättäydyn tieten tahtoen autoilijoiden alle. Ihan hyvä juttu tämä valvonta, mutta tähänkö määrärahat oikeasti käytetään. Ja rikolliset saavat päähäntaputuksia. Näin se homma meillä Suomessa hoidetaan. Takapajuista potaskaa päättäjiltä!! Poliiseja tästä ei voi syyttää..käskyt tulevat muualta..
 
Lukija
2.10.2009 
Pyörien talutuspakko keskustassa!!
 
turvallista matkaa
2.10.2009 
Ihan hyvä, että muistutetaan pyöräilijöitä liikennesäännöistä. Ei se mitään salatiedettä ole: jos kevyenliikenteen väylä on merkitty myös pyörämerkillä (joko yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie, jolloin merkissä ovat päällekäin tai erotettu, jolloin merkitty merkkiin, kummalla puolella pyöräiltävä). Mopolla ajo on sallittu ainoastaan erillisellä kyltillä merkityillä pyöräteillä. Näinollen, mikäli ei ole merkitty pyörätieksi, niinkuin valtaosa keskusta-alueen jalkakäytävistä, saa niillä pyöräillä ainoastaan alle 12-vuotiaat. Muut ajoradalle. Mikäli katu on merkitty kävely- tai pihakaduksi eikä pyöräilyä ole erikseen kielletty merkillä, saa niillä pyöräillä (kuten Rotuaari). Mutta jalankulkijat on otettava erityisesti huomioon tällaisilla alueilla. Joten älkääpä intoutuko: ei pyöräily joka paikassa ole kiellettyä. Itse vuosia Oulussa pyöräilleenä olen kyllä huomannut villiä menoa niin pyöräilijöiden kuin mopoilijoiden keskuudessa. Ja jalankulkijatkin liikkuvat välillä kuin maailmanomistajat. Ja se harmittaa, kun itse pyrin noudattaamaan liikennesääntöjä säntillisesti (mm. pyörällä ei saa ajaa myöskään kiellettyyn ajosuuntaan). Samoin autoilijoiden suhtautuminen ajoradalla pyöräileviä kohtaan on välillä alta arvostelun. Osoittaa autoilijoiden tietämättömyyttä liikennesäännöistä. Seuraavaksi voisi ruveta pyöräilijöitä muistuttamaan valoista. Jokasyksyinen ruljanssi sekin! Mutta erittäin tärkeää näkyvyyden vuoksi (siis että muut näkevät sinut).
 
Laiskat ja tyhmät marisee
2.10.2009 
Onhan Oulun keskustassa paljon pyöräteitä. Pikkuisen jos viitsii niistä ottaa selvää, ei laittomilla väylillä tai autojen seassa tarvitse pyöräillä. Eihän autotkaan voi ajaa keskustan kortteleissa missä sattuu ja mihin suuntaan tahansa.
 
Lukija
2.10.2009 
Kyllä ärsyttää kun pyöräilijät kilkuttelevat kellojaan ja vaativat jalankulkijaa väistämään. Nyt täytyy sanoa, että he eivät tiedä mitä tekevät. Tämä isku taitaa valistaa heitä paremmin.
 
Entinen fillaristi
2.10.2009 
Tästä lähtien en polje pyörällä, otankin tuon auton tuosta pihasta.
 
Oulutar
2.10.2009 
Tykkään siitä, että Oulussa pyöräilijät ja jalankulkijat aika paljon ajelevat samoilla väylillä ja siinä tottuvat ottamaan toisensa huomioon. Hirvittää hesalaiset katuun maalatut pyöräilykaistat. Eikö siellä ole tapahtunutkin onnettomuuksia, katuun tuijottaminen pyöräillessä vilkkaalla jalankulku-pyöräilyväylällä on aivan luonnotonta. Oululainen systeemi on ehdottomasti paremoi. Poliisit tekevät tietysti työtään, mutta eikö tuo laki ole kerta kaikkiaan jo aikansa elänyt?
 
Olen 21, ja mitä tämä on?
2.10.2009 
Pyörä on ajanut päälle jalan liikkuessani, mustelma tuli, hermot olivat hetken kireällä, tilanne sovittiin minuutin sisällä anteeksipyynnöllä, kun pyöräilijä painoi kiireellä töihin ja satuin itse astahtamaan pimeän kulman takaa eteen. Enemmän hänessä vikaa, mutta vahinkoja sattuu. Sama tilanne auton kanssa: Auto ajaa 40km/h tunnissa päälle, ruhjeita, asfaltti-ihottumaa ja jonkin asteinen halvaus tai vähintään pari murtumaa. Ja ainut murtumahan jolta se pyöräilykypärä suojaa on kallonmurtuma, mutta sepäs lohduttaa siinä vaiheessa kun selkäranka on poikki ja sitä on lähes yhtä avuton koko lopun elämäänsä, kuin kala kuivalla maalla. Ja pyörä ei myöskään suojaa autolta yhtään. Päinvastoin melkeinpä, kun väistäminenkin on vaikeampaa siinä maanpinnasta normaaliakin korkeammalle nostetun hataran painopisteen vuoksi... Jos siinä nyt mitenkään reagoimaan edes ehtii. Todennäköisesti ei ehdi. En toki tiedä varmasti sanoa, kun ei ole omakohtaista käytännön kokemusta. Enkä aio sitä hankkiakaan. Ajattelin tässä alkaa agitoimaan joku perjantai turvallisen pyöräilypäivän. Pistetään joukolla pyörät moittettomaan kuntoon kissansilmiä ja valoja myöten, vaaleanpunaiset munamalliset pyöräilykypärät päähän, turvaliivit päälle ja turvaviiri heilumaan pyörän perään ja ajetaan mahdollisimman tarkkaan liikennesääntöjen mukaan Oulun keskustassa perjantainaina pahimpaan ruuhka-aikaan teiden tukkeena. Mistään ei voi sakottaa tai valittaa ja ihmisillä on kiire kotiin viikonloppua viettämään. Ja saman voisi toistaa vaikka useampana viikkona peräkkäin samaan aikaan ja samassa paikassa. Ja vaikka sitä miten vääntelisi, niin Oulun keskusta on aivan täysi surmanloukku pyöräilijöille jos jollain käy mielessäkään lähteä koikkelehtimaan sinne tuhansien kilojen painoisten peltilehmien sekaan. Ja siihen pyöräänhän ei todellakaan ole investoitu sitä varten että sitä voidaan taluttaa. Ja mitä tulee kevyenliikenteenväylien merkitsemiseen ja muihin... Ei kiesus...
 
ei kaikki noudata sääntöjä vaikka mikä olisi
2.10.2009 
Tämähän on sitä kehitystä, tämmöisellä sakottamisellahan äkkiä kertyy yhden kuun palkka yhdelle poliisimiehelle, jolloin voi palkata yhen lisää.. tämä yksi sitten taas pääsee valvomaan/sakottamaan lisää ja kohta palkataan toinen poliisimies... tällä tavallahan sitä saadaan tuo valvonta sille tasolle että liikenteessäkin vähenee törttöilyt, mutta.. mistä sitten raha palkkoihin, JOS ihmiset oppii tavat... itselle lapsena jo opetettiin että jalkakäytävät kaupungilla EI ole pyöräilijöille
 
Lukija
2.10.2009 
Siis ymmärsinkö oikein? Jalkakäytävä ja pyörätie on eri asia???? Luulin että on olemassa vain pyöräteitä ja maanteitä. Pitänee hommata mopo niin voi ajella nurmikoita pitkin.
 
Lukija
2.10.2009 
Tää on varmaankin osa sitä 'Oulu on suomen paras pyöräilykaupunki' -kampanjaa?

Poliisit: haistakaa home. Ei näistä pyöräteistä ota mitään tolkkua nytkään ja vielä pitäisi alkaa keskustassa arpomaan että missä saa ajaa ja missä ei? Hah.
 
kysympä vaan
2.10.2009 
Törkeisiin ylinopeuksiin ja kontissa kiinni roikkumiseen autoilessa ei puututa. Mutta pyöräilyyn jalkakäytävllä ollaan heti syynäämässä. Esimerkiksi postiaukiollako pitäisi ajaa pyörällä autotien vartta, ihmisethän ajavat siinä autoilla kuin hullut, TÄMÄKÖ ON TURVALLISTA LIIKENNE KÄYTTÄYTYMISTÄ???
 
hmhmh
2.10.2009 
no huhhuh, joha on taas maailmaa mullistava muutos tehty. ja voin kyllä sanoa että oulusa on iha perseestä ajjaa pyörällä ko sitte jos ajat siinä tiellä nii sulle töötätään ja näytetää keskaria. ja muutenki voin sanoa etten mää ainakaa tiiä misä tarkallee saa ajjaa. ja oon sammaa mieltä siinä että sakottakkaa niitä skootteri idiootteja jokka meinaa joka risteyksesä ajjaa päälle eikä pyöräilijöitä jotka harvoin tullee sellasella vauhilla keskustasa että ei ehtis pysähtyä.
 
Jo riittää
2.10.2009 
Aivan oikein poliisilta, noita tennarihippejä vanhoine mummonpyörineen on siellä pyörinyt jo haitoiksi asti...painuisivat koloihinsa kuuntelemaan Nirvanaa eivätkä kylillä olisi työssäkäyvien haittoina...
 
Lukija
2.10.2009 
mahtaa määrärahat olla lopussa ensin autot nyt pyöräilijät sitten vissiin käveliät tasapuolisuuden nimissä
 
Pete66
2.10.2009 
Mä en ainakaan maksais tuommosta sakkoa. Sehän o helppo kiertää tuo sakko, sanoo vaan ettei oo henkkareita, tai valehtelee oman nimensä, tai painelee pakoon. Turhaa vouhotusta tommonen.
 
pyörälijät kuriin
2.10.2009 
tässä on varmaa tuloa poliseille mahtaa olla oulun poliseilla kilpailu menossa kuka eniten lappuja
 
Lukija
2.10.2009 
Sakkoja sakkoja, isoja sakkoja, omasi tuu noutamaan... emme me pihtaile, ilolla annamme...
 
salainen tieto
2.10.2009 
"Kansalaisille annettiin valistusta polkupyöräilyn säännöistä liikenteessä." Milloin ja missä???...en ole saanut tätä tietoa!
 
säikähtänyt pyöräilijä
2.10.2009 
Tänään lähdin työstä pyörällä hautausmaalla käymään ja ajelin Rautatienkatua pohjoista alikulkusiltaa kohden, siis autojen seassa, ajattelin että en saa ainakaan sakkoja, tämä koe osoittautui mahdottomaksi, olisin kohta jäänyt yliajamaksi ja siirryin pikaisesti ns. jalkakäytävälle, jota pitkin ajoin markettien vierestä hautausmaalle (talutan itse aina siellä pyörää, jos nyt enää kohta saa tehdä sitäkään, ehkäpä pitäisi kantaa) ja sielläpä huristeli pyörä vastaan ja takaa tuli pyörä, kova liikenne siellä rauhanlehdossa, saa pelätä koko ajan että mistä suunnasta pyöriä taas tulee ja joka risteyksessä toimittava kuin kaupunkiliikenteessä päätä käännellen. Olen syvästi pettynyt, koska itse käyttäydyn niin kuin pitää eli ajelen mielestäni oikein, siis pyörä-jalankulkuteillä, mutta nyt ei enää uskalla sitäkään - pitää varmaan jättä pyöräily pois. Uskon, että pyöräkauppiaat eivät tästä tykkää, koska menopelejä ei enää osteta, sen sijaan skoottereita ja mopoja kyllä, joilla on ilmeisesti oikeus ajella jalankulkijoiden seassa. Otettakoon liikennemerkeistä pyöräilijän merkki pois ja jätetään jalankulkijamerkki ja ajo-oikeus sallittu mopoille - että silleen, näinköhän on hyvä?!
 
A
3.10.2009 
Muistakaa pyöräilijät, että pyörätieltä ajoradalle tulevan pyöräilijän on väistettävä muita. Toisin sanoen jos ylität suojatietä pyörän kyydissä, niin väistät kaikkea risteävää liikennettä. Muut väistävät pyöräilijää ainoastaan jos heille itselleen on kärkikolmio, stop-merkki tai punainen valo. Itse ajelen tien ylityksiin polkupyörällä aina kuin kolmion takaa tulleena, mutta silti jotkut autoilijat pysähtyvät antamaan tietä. Tämä johtuu siitä, että monet pyöräilijät luulevat olevansa jalankulkijoita ja kiilaavaat ylityksissä kylmäpäisesti autojen eteen ja alle. Hallituskadulla ajelen varovaisen hiljaa ja aivan keskellä tietä. Näin varmistan että yksikään auto ei mahdu ohittamaan jostakin rakosesta. Auton kanssa ei tee mieli ajella rinnakkain. Jos kaatuu, niin auton allehan siinä luiskahtaa. Muistakaa pyöräilijät valojen tärkeys näin syksyllä. Poliisi saattaa kohta ratsata taas niitäkin.
 
Hallituskadun pyöräkaahari
3.10.2009 
Tässä kaupungissa ei kyllä kukaan omaa henkeään vähänkään arvossa pitävä aja ajoradalla. Jopa entisessä kotikaupungissani (joka sekin on kyllä värikkäästä ja vaarallisesta liikennekulttuuristaan tuttu) oli hengenvaarallista ajaa ajoradalla. Mieluummin sitten skootterit pois kevyenliikenteenväyliltä. Monta kertaa meinannut pyörän kanssa jäädä toiseksi..
 
Lukija
3.10.2009 
20ex130= 2600 euroa ihan hyvä tili valtiolle
 
Lukija
4.10.2009 
Ei muuten voi olla varma Oulussa siitäkään, pysähtyykö se auto punaisiin valoihin vaiko ei. Kokemusta löytyy siitäkin.. olen monesti katua VIHREILLÄ ylittäessäni huomannut, että auto, joka kohti tulee, ei aiokaan pysähtyä ja posottelee iloisesti punaisia päin viis veisaten jalankulkijoista. Jos tässä kaupungissa jollekin sakkoja pitää jakaa, niin ne ovat kyllä autoilijat. Itsehän en autoa edes omista, joten en ainakaan osallistu sen tyypin liikenneterrorin järjestelmälliseen harjoittamiseen.
 
Lukija
4.10.2009 
Entäs sitten ne pimeät pyöräilijät? Koska heille saataisiin lamput päälle pyöriin?
 
Lukija
4.10.2009 
Putkelle painuneet mukulakivikadut ovat täysin mahdottomia ajettavia talvisaikaan, vielä kun bussit kaahaa vierestä ohi niin kaikki selväpäiset siirtyy jalkakäytäville.
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
P-Suomi 
Ei urheilua 
Ulkopaikkakuntalainen mies kaahasi poliisin tutkaan reilua ylinopeutta Rovaniementiellä Sodankylän eteläpuolella torstai-iltana.  •  Lue lisää
 
Indonesialainen Sinabung-tulivuori on purkautunut jo kolmannen kerran tällä viikolla. Tulivuori syöksi varhain aamulla paikallista aikaa ilmaan yli kahden kilometrin korkuisen savu- ja tuhkapilven.  •  Lue lisää
 
Kolmen suurimman puolueen johtajat rivissä Ylen Isossa Pajassa eduskuntavaaleissa 2007. Keskustan Matti Vanhanen (vas.), SDP:n Eero Heinäluoma ja kokoomuksen Jyrki Katainen.
Kolmen suurimman puolueen johtajat rivissä Ylen Isossa Pajassa eduskuntavaaleissa 2007. Keskustan Matti Vanhanen (vas.), SDP:n Eero Heinäluoma ja kokoomuksen Jyrki Katainen. Pekka Ala-aho
Kuva: Pekka Ala-aho

Yleisradion perinteikkäät vaalivalvojaiset loppuvat. Puolueet ovat ilmoittaneet Ylelle, etteivät ne enää tule huhtikuun eduskuntavaaleissa valvojaisiin, kertoo perjantain Suomen Kuvalehti.  •  Lue lisää
 
Varsinais-Suomessa Loimaalla paloi varhain perjantaiaamuna tyhjillään oleva broilerikanala. Noin tuhannen neliön suuruisesta kanalasta tuhoutui arviolta puolet.  •  Lue lisää
 
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue aloittaa tänään karsinnat vuoden 2012 EM-lopputurnaukseen vierasottelulla Moldovaa vastaan. Karsintalohko E:n ottelu pelataan Chisinaussa.  •  Lue lisää
 
Meksikossa arviolta 25 epäiltyä huumejengin jäsentä on kuollut armeijan iskussa maan koillisosassa.  •  Lue lisää
 
Talous 7:05 
Päivitetty 8:15
 1
Nuori mies tutkii ilmoitustaulua työnhakukeskuksessa Helsingissä.
Nuori mies tutkii ilmoitustaulua työnhakukeskuksessa Helsingissä. LEHTIKUVA / Mikko Stig
Kuva: LEHTIKUVA / Mikko Stig

Suomen talous toipuu todennäköisesti lamasta tämän ja ensi vuoden aikana, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi. Talouden ennuste on kuitenkin erittäin epävarma, sanotaan järjestön Suomea koskevassa talouskatsauksessa.  •  Lue lisää
 
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suunnittelee keskittävänsä oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset yliopistosairaaloihin. Suunnitelman taustalla on pula oikeuslääkäreistä.  •  Lue lisää
 
Aiempaa harvempi kunta yrittää tänä vuonna säästää opettajia lomauttamalla. Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n mukaan lomautukset koskevat noin 3 000:ta opettajaa, mikä on puolet viimevuotista vähemmän.  •  Lue lisää
 
Metsäasiantuntijat ovat tyytyväisiä siihen, että maa- ja metsätalousministeriön työryhmä suunnittelee metsänkäsittelymenelmien monipuolistamista.  •  Lue lisää
 
Yhdysvaltain itärannikkoa lähestyvä hirmumyrsky Earl on laantunut kakkosluokan myrskyksi viisiportaisella asteikolla. Hurrikaanikeskus kuitenkin muistuttaa, että Earl on yhä suuri ja voimakas hurrikaani.  •  Lue lisää
 
Venäjällä maastopalot ovat jälleen vaatineet kuolonuhreja ja tuhonneet asutusta. Maan hätätilaministeriö sanoi eilen, että ainakin kaksi ihmistä on kuollut viimeisimmissä maastopaloissa.  •  Lue lisää
 
Liiketoimintakiellot ovat jatkuvasti lisääntyneet Suomessa, kirjoittaa Keskisuomalainen. Suomessa on noin 1 100 henkilöä liiketoimintakiellossa.  •  Lue lisää
 
Palestiinalaiset ääriliikkeet ovat uhanneet jatkaa iskujaan Israelia vastaan. Hamasin edustaja sanoi eilen, että ainakin 13 taisteluryhmää aikoo yhdistää nyt voimansa ja tehostaa Israelin vastaista taistelua. Myös itsemurhaiskut ovat Hamasin mukaan mahdollisia.  •  Lue lisää
 
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei ryhdy tavoittelemaan presidentin tehtävää vuoden 2012 vaaleissa, kirjoittavat Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet. Pääministeri Kiviniemen mukaan keskustan presidenttiehdokas etsitään puolueen johdon ulkopuolelta.  •  Lue lisää
 
Kanadan pohjoisrannikolla säiliöalus on ajanut karille. Aluksen lastina on yhdeksän miljoonaa litraa dieseliä, joka uhkaa nyt vuotaa Jäämereen.  •  Lue lisää
 
Meksikonlahden öljynporauslautan räjähdys ei ole viranomaisten mukaan aiheuttanut öljyvuotoa. Onnettomuusaluetta tutkitaan edelleen. Räjähdys tapahtui lähellä Louisianan rannikkoa eilen illalla Suomen aikaa.  •  Lue lisää
 
Ulkomaat 3.9. 
 0
Maa tärisee Italiassa tiuhaan. Tänä vuonnakin heinäkuun alun ja elokuun 20:nnen päivän välisenä aikana rekisteröitiin 1 749 maanjäristystä. Valtaosa on niin pieniä, että vain herkät mittauslaitteet huomaavat ne.  •  Lue lisää
 
Irene Carnevale menetti sukulaisiaan maanjäristyksessä 30 vuotta sitten, ja maanjäristyksen mahdollisuus pelottaa häntä.
Irene Carnevale menetti sukulaisiaan maanjäristyksessä 30 vuotta sitten, ja maanjäristyksen mahdollisuus pelottaa häntä. Pertti Lepistö
Kuva: Pertti Lepistö

LUETUIMMAT
Tänään 
Viikon 
Tämä kuukausi 
Kerro meille
Mitä muistat Kekkosesta?  
Entinen eduskunnan puhemies, valtiovarainministeri ja Oulun läänin maaherra Ahti Pekkala (kesk.), muistaa presidentti Urho Kekkosen terävänä ja nopeana miehenä, jolla oli napakka sutkautus lähes joka tilanteeseen. Mitä muistat Kekkosesta? Tapasitko hänet joskus? Muistatko jonkin hänen verbaalisista sutkautuksistaan?  
•  Lue lisää
videot
Sähkökalastusta Hupisaarilla
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat sähkökalastavat Hupisaarten puroja päästäkseen perille siitä, miten alueelle istutetut lohet ovat selvinneet
 
elokuvat
Yleisö 

TV-elokuvat tänään 
Dynamiittityttö (Komedia) 
Studio 54 (Draama) 
Panic Room (Jännitys) 
Sweet Home Alabama (Komedia) 
Luunkerääjä (Jännitys) 
12 Apinaa (Sci-Fi) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
2.9.2010
 
Kekkosen syntymästä perjantaina 110 vuotta
 
liite
 
extrat
OMVF
Carita
Urheilutähti
Karhu
Kuvagalleriat
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
minigallup
lukijakuvat
2.9.2010
 
bratz oli pukeutunut syötävän hyvän näköiseen mekkoon mintun keijusynttäreillä
 
juttutupa
TUOREIMMAT
Launos-Jussin vänkäri | Ikä: 35 min 
Citypussi :) | Ikä: 54 min 
Sähkön säästäjä | Ikä: 10 t 
Hullunkuriset perheet | Ikä: 10 t 
Jaana | Ikä: 11 t 
KUUMAT
Sähkön säästäjä | Viestejä: 34 
40 000 km/vuosi | Viestejä: 53 
Kaapo | Viestejä: 30 
Hullunkuriset perheet | Viestejä: 14 
M@rio | Viestejä: 32 
moottori
Toyota Verso-S
Toyota Verso-S
autouutiset 1.9. 
Toyota palaa pienten tila-autojen markkinoille
koti

Kauppila Oy
Koti-Kaleva 28.8. 
Kukkaloistoa heti lumen sulettua
hightech forum

POLTTOPISTEESSÄ 31.8. 
Eiscat-tutkille koulutetaan osaajia
hyvä olo
Rantarautuset napostelevat jaloista kuolleen ihon. Rantarautuset  elävät laajalla alueella Brittein saarilta Itä-Siperiaan. Suomessa niitä on eniten Pohjois-Suomen hiekkapohjaisissa virroissa.
Rantarautuset napostelevat jaloista kuolleen ihon. Rantarautuset elävät laajalla alueella Brittein saarilta Itä-Siperiaan. Suomessa niitä on eniten Pohjois-Suomen hiekkapohjaisissa virroissa. Helena Sahavirta
Hyvä olo 28.8. 
Rantarautuset työskentelevät jalkahoitajina pohjoisessa
sunnuntain puheenvuoro
Kulutus- ja investointitavaroiden tuottajana Venäjä on vaatimaton tekijä, mutta monilla muilla mittareilla mitattuna se kuuluu maailman mahtimaiden joukkoon,
sanoo suurlähettiläs Matti Anttonen.
Kulutus- ja investointitavaroiden tuottajana Venäjä on vaatimaton tekijä, mutta monilla muilla mittareilla mitattuna se kuuluu maailman mahtimaiden joukkoon, sanoo suurlähettiläs Matti Anttonen. MAURI RATILAINEN/COMPIC
Sunnuntain Puheenvuoro 30.8. 
Onko Venäjä suurvalta?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy