10:55  Torstai 9 Syyskuuta 2010 
13222
9.9.2010 
Tiistai 7.9.2010, vilskettä vielä  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kalevan kanta 24.1. 

Kunniaväkivalta juurittava alkuunsa

Se että niin sanottu kunniaväkivalta on yleistymässä Suomessa, ei ole yllättävää. Ilmiön vahvistumista on voinut odottaa sitä mukaa kuin tietyistä kulttuuritaustoista Suomeen saapuneiden ihmisten määrä on kasvanut. Huono kehitys on kuitenkin ollut nopeaa ja siksi hyvin huolestuttavaa. Muutama päivä sitten Yleisradion uutisissa asiaa kommentoinut maahanmuuttajanaisten tukihenkilö kertoi ilmiön lisääntyneen "valtavasti".

Tapausten määrät eivät vielä ole maata kaatavia. Helsinkiläisen maahanmuuttajanaisten tukikeskuksen tietoon niitä tulee vuosittain puolensataa. On kuitenkin varmaa, ettei moni tapahtuma koskaan tule minkään viranomaisen tietoon.

Yhden määritelmän mukaan kunniaväkivalta on fyysistä tai psyykkistä painostusta tilanteessa, jossa henkilöä epäillään yhteisön siveysperiaatteiden loukkauksesta. Jyrkimmillään seurauksena voi olla niin sanottu kunniamurha. Henkinen väkivalta voi liittyä esimerkiksi puolisovalintoihin. Yhden tutkija-arvion mukaan Suomessa asuu jo kymmeniä tuhansia nuoria, jotka eivät voi valita puolisoaan itse.

Kunniaväkivallan avulla pyritään turvaamaan suvun tai perheen arvovalta. Sen säilyttämiseksi käytettävä väkivalta kohdistuu useimmiten naisiin, joiden parisuhteiden katsotaan uhkaavan yhteisön kunniaa. Väkivalta voi kohdistua myös miehiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin.

Toisin kuin yleinen olettamus on, kunniaan liitettävä väkivalta ei kuulu islaminuskoon, vaikka ilmiöiden levinneisyys meneekin osin päällekkäin.

Merkittävä osa Suomen turvapaikanhakijoista tulee sellaisista maista kuten Irak, Afganistan tai Somalia, joissa kunniaväkivalta on osa kulttuuria. Kielen opettamisen ja muun kotouttamisen yhteydessä Suomessa on alusta alkaen tehtävä selväksi, että kunniaväkivalta on sekä laitonta että moraalitonta. Sanojen tasolla tämän viestin esittäminen lienee kohtalaisen helppoa, mutta kun kyse on uuden ajattelutavan opettamisesta, urakka voi olla työläs.

Minkään viranomaisten ei pidä katsoa kulttuurieroihin vedoten läpi sormien, jos maahanmuuttajaperheessä havaitaan merkkejä kunniaväkivallasta. Tätä ilmiötä on kutsuttu käänteiseksi rasismiksi. Siinä hyväksytään maahanmuuttajille asioita, joita suomalaisille ei sallittaisi. Kunniaväkivallan hiljainen hyväksyntä antaa myös sytykkeitä varsinaisellekin rasismille.

Muualla maailmassa kunnian nimissä tapahtuvalle väkivallalle ei täältä paljon voida, mutta omaakin väkivaltaa on sen verran, ettei uutta muotoa pidä päästää tänne juurtumaan.


Pääkirjoitus 
paakirjoitus@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
ahiahifi
24.1. 
Mites nyt käy sen kulttuurien monimuotoisuuden?
 
hämäläinen
24.1. 
Erinomaisen asiallinen ja kiihkoton pääkirjoitus tärkeästä aiheesta!
 
Päivi-Jooseppi
24.1. 
Montako näitä kunniamurhia on tehty vuositasolla? Entä kuinka paljon enemmän tätä "henkistä väkivaltaa" ja "psyykkistä painostusta" esiintyy verrattuna valtaväestöön? Onko klassinen mustasukkaisuudessaan tehty vesurisurma "kunniaväkivaltaa" vai jotain muuta? Pettäminen on kaiketi myös meikäläisten "siveysperiaatteiden loukkaamista". Uuden ajattelutavan oppiminen lienee myös Suomalaisille "työläs urakka" vaikka täällä ollaan synnytty perkele. "Mutta omaakin väkivaltaa on sen verran, ettei uutta muotoa pidä päästää tänne juurtumaan". "Väkivallan uusi muoto"..? Asioiden uudestaan nimeäminen ei luone asioita lisää.
 
S. K.
24.1. 
Tuon virheellisen "kunnia" -etuliitteen voisi jo korvata paremmalla sanalla, kuten "häpeä", "heikko itsetunto" tms. Muutoin erittäin hyvä kirjoitus vakavasta asiasta.
 
JP
24.1. 
"Onko klassinen mustasukkaisuudessaan tehty vesurisurma "kunniaväkivaltaa" vai jotain muuta?" Jos suomalaisen miehen laittaa vankilaan niin miehen suku ei yritä saada naista hengiltä. Siinä on ero. Ikävää tosin että "Päivi-Jooseppi" yrität painaa asiaa villaisella koska olet niin poliittisesti korrekti.
 
Tollo
24.1. 
Juuritaan pois vaan. Helppo sanoa. Kuinkas se mahtaa tapahtua? Tahtovat olla itsepäistä ja arvostaan tarkkaa väkeä, joka ei juuri vääräuskoisten höpinöistä perusta. Meillä on kansliapäällikkö Virtanen paljon vartijana. Hänelle tämä "!kunnia"väkivalta on tullut kauhean suurena yllätyksenä, vaikka asiasta on puhuttu jo vuosikausia. Jos maahanmuutosta ja -muuttajien asioista päättävien henkilöiden tietotaso on Ritvan luokkaa, niin juurimatta jää.
 
Penavaan
24.1. 
Noh noh. Kaikki monikulttuurisuus on arvokasta eikä toisten arvoja uskontoja ja tapoja sovi mennä muuttamaan - eikös se jotenkin näin mennyt?
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
P-Suomi 
Ei urheilua 
Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissi järjestetään Helsingissä myös tänä syksynä. Uuden maailman filmeihin voi perehtyä Andorran valkokankailla 7.-10. lokakuuta.  •  Lue lisää
 
Urheilu-uutiset 10:34 
 0
Painin olympiavoittaja Rauno Mäkinen on kuollut, kertoo Suomen painiliitto. Mäkinen oli 79-vuotias.  •  Lue lisää
 
Italialainen Fabio Capello jättää tehtävänsä Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana vuoden 2012 EM-lopputurnauksen jälkeen. Capello kertoi brittimedialle tänään siirtyvänsä eläkkeelle kahden vuoden kuluttua. Capello on 64-vuotias.  •  Lue lisää
 
Suomi on pitänyt kärkipään asemansa maailman kilpailukykyisimpien maiden listalla. Maailman talousfoorumin WEF:n mukaan Suomi on nyt sijalla seitsemän lähes 140 maata käsittävässä vertailussa. Viime vuoteen verrattuna Suomi on menettänyt sijoitustaan yhden pykälän.  •  Lue lisää
 
Yhdysvaltain edesmenneestä presidentistä Ronald Reaganista tehdään elokuva. Rainan on määrän ilmestyä elokuvateattereihin ensi vuoden lopulla.  •  Lue lisää
 
Tanssiteatteri Eri Turussa esittelee katsojalle tanssin eri tyylejä syyskauden aluksi.  •  Lue lisää
 
Kaukovainion koulun rehtorin, OAJ:n paikallisen puheenjohtajan Timo Kettunen painottaa luokkaretkien korkeaa tasoa. Luokkaretkillä tutustutaan luontoon, kasveihin ja eläimiin sekä luonnossa kulkemiseen. Nykyajan lapsille retki saattaa olla ainutlaatuinen kokemus.”
Kaukovainion koulun rehtorin, OAJ:n paikallisen puheenjohtajan Timo Kettunen painottaa luokkaretkien korkeaa tasoa. Luokkaretkillä tutustutaan luontoon, kasveihin ja eläimiin sekä luonnossa kulkemiseen. Nykyajan lapsille retki saattaa olla ainutlaatuinen kokemus.” Anne Hentilä
Kuva: Anne Hentilä

Sääntöjen tarkennukseen oli syytä, koska Pohjois-Suomen aluehallintovirasto totesi viime kesänä Oulun kaupungin Herukan koulun rikkoneen perustus- ja perusopetuslakia, kun se ei tarjonnut kaikille oppilailleen mahdollisuutta osallistua koulun järjestämälle luokkaretkelle.  •  Lue lisää
 
Metsästäjän epäonnistuneesta laukauksesta sunnuntaina haavoittuneen karhun jahti jatkuu Haapajärven metsissä viidettä päivää. Komisario Pertti Hautala Jokilaaksojen poliisista kertoo jahtiporukan olevan metsässä koirien kanssa.  •  Lue lisää
 
Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä
Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä Pekka Ala-aho
Kuva: Pekka Ala-aho

Finnair ja Finncomm jatkavat sittenkin yhteistyötä kotimaan lentoliikenteessä.  •  Lue lisää
 
Ainakin 50 ihmisen pelätään kuolleen bussiturmassa Intiassa, kertoo poliisi. Täpötäysi bussi syöksyi tulvivaan jokeen Madhya Pradeshin osavaltiossa keskisessä Intiassa.  •  Lue lisää
 
Suurin osa autoilijoista näyttää pitäneen autonsa renkaista huolta taantumasta huolimatta.  •  Lue lisää
 
Energiayhtiö Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi nousee diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Yli-Kyyny toimii nykyisin Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtajana. Hän aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuun alussa.  •  Lue lisää
 

Tapio Maikkola
Kuva: Tapio Maikkola

Turvallisuuskampanja rengasratsiasta saatujen ennakkotietojen mukaan huonokuntoisia renkaita on liikenteessä vain vähän enemmän kuin viime vuonna.  •  Lue lisää
 
Talous 8:35 
 0
Energiayhtiö Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi nousee diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Hän aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuun alussa.  •  Lue lisää
 
Filippiinien poliisi saattoi ampua itse ainakin osan panttivangeista Manilan bussikaappauksessa, kertovat viranomaiset.  •  Lue lisää
 
Suomessa asuu selvästi EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia, käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tuoreesta tilastosta.  •  Lue lisää
 
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot. Liisa Huima
Kuva: Liisa Huima

Tiedot terveydenhuollon henkilökunnan pätevyydestä saa tästä päivästä alkaen internetistä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot.  •  Lue lisää
 
LUETUIMMAT
Tänään 
Viikon 
Tämä kuukausi 
Kerro meille
videot
elokuvat
Yleisö 

TV-elokuvat tänään 
Vapaus, rakkaus (Draama) 
Pahan hetki (Jännitys) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
8.9.2010
 
Hollanti vei voiton
 
liite
 
extrat
Tv-ohjelmat
Carita
Videot
Kuvagalleriat
OMVF
Urheilutähti
Karhu
Nuorten työttömyys
minigallup
lukijakuvat
9.9.2010
 
Tiistai 7.9.2010, vilskettä vielä riittää merellä!
 
juttutupa
TUOREIMMAT
Testi kaikille.! | Ikä: 15 min 
Pelakuu | Ikä: 17 min 
Lukija | Ikä: 27 min 
Tuskin edes Kiinassa... | Ikä: 53 min 
Kalevan toimitus | Ikä: 1 t 
KUUMAT
lukija | Viestejä: 29 
Anna | Viestejä: 42 
PerusSeppo | Viestejä: 20 
feuerbach | Viestejä: 34 
pikkumumma eläkeläinen | Viestejä: 26 
moottori
Paraneeko moottoripyöräilyn liikenneturvallisuus, mikäli määräaikaiskatsastukset ulotettaisiin myös niihin? Siinä kysymys, johon Suomi joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa.
Paraneeko moottoripyöräilyn liikenneturvallisuus, mikäli määräaikaiskatsastukset ulotettaisiin myös niihin? Siinä kysymys, johon Suomi joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa. Lehtikuva
autouutiset 3.9. 
EU haluaa katsastaa moottoripyörät
koti
Ingo Maurer kuratoimansa valaisinnäyttelyn avajaisissa. Etualalla hänen suunnittelemansa riippuvalaisin Doble C. Future. Zhu Xiaojien
Bottle Lamb perustuu viinipulloon, led-lamppuun ja kiinteäään katkaisimeen. Sitä voi käyttää sekä valaisimena että valonlähteenä
kasville tai kukkamaljakkona.
Ingo Maurer kuratoimansa valaisinnäyttelyn avajaisissa. Etualalla hänen suunnittelemansa riippuvalaisin Doble C. Future. Zhu Xiaojien Bottle Lamb perustuu viinipulloon, led-lamppuun ja kiinteäään katkaisimeen. Sitä voi käyttää sekä valaisimena että valonlähteenä kasville tai kukkamaljakkona. Kimmo Brandt
Koti-Kaleva 4.9. 
Valoa ja varjoa
hightech forum
hyvä olo
Enni Saarinen osaa jo syödä sormin.
Enni Saarinen osaa jo syödä sormin. Päivi Karjalainen
Hyvä olo 4.9. 
Sormiruoka ruokkii kaikkia aisteja
sunnuntain puheenvuoro
Maarit Alasuutari on tutkinut, mitä vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden välisissä keskusteluissa tapahtuu.
Maarit Alasuutari on tutkinut, mitä vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden välisissä keskusteluissa tapahtuu. Merja Ojala
Sunnuntain Puheenvuoro 6.9. 
Ovatko vanhemmat ulkopuolisia?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy