10:51  Torstai 9 Syyskuuta 2010 
13222
9.9.2010 
Tiistai 7.9.2010, vilskettä vielä  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kotimaa 24.1. 

Kunniaväkivalta jäänyt kolmannelle sektorille

Vaikka Suomessa ei kunniamurhia ole vielä tehty, ovat muun muassa poliisi, sosiaalityöntekijät, opettajat ja turvakotien työntekijät joutuneet jo tekemisiin kunniaväkivaltaa kohdanneiden henkilöiden kanssa. Viranomaisilla on aiempaa parempi käsitys ilmiöstä, mutta käytännön toimintamalleja ja yhteistyöverkostoja tarvittaisiin nykyistä enemmän.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri on toteuttanut kunniaväkivaltaan liittyvää ehkäisyhanketta jo seitsemän vuotta. Amoral-hankkeen projektipäällikkö Marjo van Dijken katsoo, että vastuu työn tekemisestä pitäisi siirtää pois kolmannen sektorin järjestöiltä. Esimerkiksi viranomaiskoulutuksesta ei vastaa mikään ministeriö, asia ei oikein kuulu kenellekään.

Luonnollisesti koulutustakin tarvitaan, mutta silloin vaarana on se, että se vain lisää viranomaistenkin ennakkoluuloja tarttua ongelmiin.

"En usko, että näitä asioita koulunpenkiltä opitaan, vaan siitä, että näitä tapauksia vain lähdetään ennakkoluulottomasti työstämään. Kyllä jokainen työntekijä oppii näistä ongelmista, kun sen ensimmäisen kerran kohtaa."

Kun hankkeessa on selvitetty viranomaisten tunteita kunniaväkivallasta, niin siellä esiintyy pelkoa, vihaa, hämmennystä ja tietämättömyyttä. Ilmiöstä on tehty kauhea juttu, vaikka kysymys on käytännössä arjen asioista.

"Me näemme järjestönä tässä perheissä tapahtuvaa väkivaltaa, erityisesti vanhemmuuden ongelmia. Sitä pystytään ehkäisemään hyvällä vanhemmuuden tuella."


Kaleva 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
Uhri
24.1. 
Niinhän Amorel-hankkeen ulkomaalais edustaja mainitsi a-studiossa että Suomen metsissä kytee aikapommi tarkoittaen maakunnissa sijaitsevia vastaanottokeskuksia. Niihin on sijoitettu suurimmaksi osaksi nuoria miehiä. Sitten kun he alkavat hakemaan sosiaalista kanssakäymistä valtaväestön naisten kanssa niin siitä se ongelma sitten tulee jossakin vaiheessa, kuten on jo tullutkin.
 
Puhutaan asioista oikeilla nimillä
24.1. 
Niin, mainittakoon vielä että ns. kunniamurhia tapahtuu vain maahanmuuttajien keskuudessa.
 
Realisti
24.1. 
Termistä "kunniamurha" pitäisi poistaa sana "kunnia". Kunnia on liian positiivisväritteinen sana liitettäväksi tuohon alkukantaiseen toimintaan. Kuka keksii paremman ilmaisun?
 
Lukija
24.1. 
Vai ei ole tehty kunniamurhia? Eihän se sellonkaan tapaus sellainen ollut ehei..Silti kokoajan näihin ulkomaalaisiin retkahtaneet naiset joutuvat pakenemaan henkensä kaupalla...
Ja että seitsemän vuotta tätä asiaa paapottu? On siinä veronmaksajille melkonen taakka.
 
Lukija
24.1. 
Mitä nyt muut maat ajattelee, kun täällä ei tehdä kunnimurhia?
 
paleface
24.1. 
Ihmekös tuo,jos asia ei oikein kuulu kenellekään viranomaiselle.Asia on tuntematon suomalaisessa kulttuurissa,ajattelutavassa.Annas kun mietin.--Joo,tämä rikkaus meiltä puuttui,se tilattiin meille.
 
Pasi
24.1. 
Sananvapauden rajoittaminen on tehokas keino pitää ongelmat piilossa.
 
leit
24.1. 
Ihme juttu, otetaan valtava määrä ihmisiä Suomeen, joiden normaaliin käyttäytymiseen kuuluu häpeäväkivalta, ja sitten Suomessakin alkaa tulla häpeäväkivaltatapauksia. Mistä se voi johtua??
 
Partalainen
24.1. 
No meidän ikiomat tummat puhuvat verikostosta. Eiköhän niissä liene pitkälti samasta asiasta! Virallinen totuus ei meilläole kunniamurhia, uskokoon ken tahtoo!
 
Pengu Pingviini
24.1. 
Minulla on uusi uskonto, kuulun pingviineihin. Pingviinit saa ojentaa naisia ja lapsia joten lastensuojeluviranomaiset pysykääpä poissa kun isä on uskonnollista sorttia. Ja pingviinit suuttuu jos asiasta tullaan meidän lapsille koulussa jotain opettamaan. Pingviinien arvomaailmassa ei turhaa mitään tasa-arvo höpötyksiä kuunnella, sehän on loukkaus. Valtaväestö katsoo hiljaa sivusta kun pingviinien käytäntö on pingviinilaumassa käytössä. Onko tämä kellekkään suomalaismiehelle ongelma, no ei tietenkään. Onneksi kukkahattutädit paapoo pingviinejä, niitä pitää ymmärtää. :-)
 
Korvatunturi
24.1. 
Olisko totuudenmukaisempaa puhua yhteisökontrolliväkivallasta. Kysehän on siitä että yhteisön jäsenet yrittävät välttää jonkun jäsenensä omista säännöistään poikkeavan toiminnan aiheuttaman yhteisöpaineen.
 
Lukija
24.1. 
Häpeämurha on paljon oikeampi termi kuin kunniamurha. Häpeästähän siinä on kysymys maahanmuuttajammiesten kannalta, jos sukunsa miesten komentoon pakotettu tyttö ei länsimaisessa yhteiskunnassa kasvaessaan ja kehittyessään enää suostu sukunsa patriarkaaliseen komentoon ja käytäntöihin. Tällaisessa murhassa ei ole kertakaikkiaan mitään kunniallista, vaan teko on pelkästään häpeällinen, koska murha on aina RIKOS! Yhtä lailla kunniaväkivalta on häpeäväkivaltaa, kuten edellä joku jo totesi.
 
Monikulttuurin vastustaja
24.1. 
Ottakaa vaan lisää näitä outoja ihmisiä, niin ne sitten tuovat oudot omat tapansa mukanaan. Meidän muiden on muututtava heidän mukaisekseen, jotta pysyisimme monikulttuuristumaan. Tätä kait päättäjät haluaa.
 
nabla
24.1. 
Hmm, onko tämä sitä monikulttuuria mitä tylsä oma kulttuurimme ei ilman tule toimeen? Miksei lähestymiskilto kriteerit täyttävää karkoiteta?
 
Lukija
24.1. 
Oisko häpeäväkivalta ja häpeämurhat parempia ilmaisuja? Mielestäni olisivat, omaa häpeäänsä tietyistä kulttuureista tulevat miehet yrittävät peitellä. Meleko akkamaista touhua minun mielestä.
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
P-Suomi 
Ei urheilua 
Urheilu-uutiset 10:34 
 0
Painin olympiavoittaja Rauno Mäkinen on kuollut, kertoo Suomen painiliitto. Mäkinen oli 79-vuotias.  •  Lue lisää
 
Italialainen Fabio Capello jättää tehtävänsä Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana vuoden 2012 EM-lopputurnauksen jälkeen. Capello kertoi brittimedialle tänään siirtyvänsä eläkkeelle kahden vuoden kuluttua. Capello on 64-vuotias.  •  Lue lisää
 
Suomi on pitänyt kärkipään asemansa maailman kilpailukykyisimpien maiden listalla. Maailman talousfoorumin WEF:n mukaan Suomi on nyt sijalla seitsemän lähes 140 maata käsittävässä vertailussa. Viime vuoteen verrattuna Suomi on menettänyt sijoitustaan yhden pykälän.  •  Lue lisää
 
Yhdysvaltain edesmenneestä presidentistä Ronald Reaganista tehdään elokuva. Rainan on määrän ilmestyä elokuvateattereihin ensi vuoden lopulla.  •  Lue lisää
 
Tanssiteatteri Eri Turussa esittelee katsojalle tanssin eri tyylejä syyskauden aluksi.  •  Lue lisää
 
Kaukovainion koulun rehtorin, OAJ:n paikallisen puheenjohtajan Timo Kettunen painottaa luokkaretkien korkeaa tasoa. Luokkaretkillä tutustutaan luontoon, kasveihin ja eläimiin sekä luonnossa kulkemiseen. Nykyajan lapsille retki saattaa olla ainutlaatuinen kokemus.”
Kaukovainion koulun rehtorin, OAJ:n paikallisen puheenjohtajan Timo Kettunen painottaa luokkaretkien korkeaa tasoa. Luokkaretkillä tutustutaan luontoon, kasveihin ja eläimiin sekä luonnossa kulkemiseen. Nykyajan lapsille retki saattaa olla ainutlaatuinen kokemus.” Anne Hentilä
Kuva: Anne Hentilä

Sääntöjen tarkennukseen oli syytä, koska Pohjois-Suomen aluehallintovirasto totesi viime kesänä Oulun kaupungin Herukan koulun rikkoneen perustus- ja perusopetuslakia, kun se ei tarjonnut kaikille oppilailleen mahdollisuutta osallistua koulun järjestämälle luokkaretkelle.  •  Lue lisää
 
Metsästäjän epäonnistuneesta laukauksesta sunnuntaina haavoittuneen karhun jahti jatkuu Haapajärven metsissä viidettä päivää. Komisario Pertti Hautala Jokilaaksojen poliisista kertoo jahtiporukan olevan metsässä koirien kanssa.  •  Lue lisää
 
Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä
Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä Pekka Ala-aho
Kuva: Pekka Ala-aho

Finnair ja Finncomm jatkavat sittenkin yhteistyötä kotimaan lentoliikenteessä.  •  Lue lisää
 
Ainakin 50 ihmisen pelätään kuolleen bussiturmassa Intiassa, kertoo poliisi. Täpötäysi bussi syöksyi tulvivaan jokeen Madhya Pradeshin osavaltiossa keskisessä Intiassa.  •  Lue lisää
 
Suurin osa autoilijoista näyttää pitäneen autonsa renkaista huolta taantumasta huolimatta.  •  Lue lisää
 
Energiayhtiö Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi nousee diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Yli-Kyyny toimii nykyisin Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtajana. Hän aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuun alussa.  •  Lue lisää
 

Tapio Maikkola
Kuva: Tapio Maikkola

Turvallisuuskampanja rengasratsiasta saatujen ennakkotietojen mukaan huonokuntoisia renkaita on liikenteessä vain vähän enemmän kuin viime vuonna.  •  Lue lisää
 
Talous 8:35 
 0
Energiayhtiö Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi nousee diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Hän aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuun alussa.  •  Lue lisää
 
Filippiinien poliisi saattoi ampua itse ainakin osan panttivangeista Manilan bussikaappauksessa, kertovat viranomaiset.  •  Lue lisää
 
Suomessa asuu selvästi EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia, käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tuoreesta tilastosta.  •  Lue lisää
 
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot. Liisa Huima
Kuva: Liisa Huima

Tiedot terveydenhuollon henkilökunnan pätevyydestä saa tästä päivästä alkaen internetistä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot.  •  Lue lisää
 
Kuuban entinen johtaja Fidel Castro myöntää, ettei neuvostotyylinen talousjärjestelmä enää toimi. Hän ilmaisi kantansa amerikkalaistoimittajan haastattelussa Havannassa.  •  Lue lisää
 
LUETUIMMAT
Tänään 
Viikon 
Tämä kuukausi 
Kerro meille
videot
elokuvat
Yleisö 

TV-elokuvat tänään 
Vapaus, rakkaus (Draama) 
Pahan hetki (Jännitys) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
8.9.2010
 
Hollanti vei voiton
 
liite
 
extrat
Tv-ohjelmat
Carita
Videot
Kuvagalleriat
OMVF
Urheilutähti
Karhu
Nuorten työttömyys
minigallup
lukijakuvat
9.9.2010
 
Tiistai 7.9.2010, vilskettä vielä riittää merellä!
 
juttutupa
TUOREIMMAT
Testi kaikille.! | Ikä: 11 min 
Pelakuu | Ikä: 13 min 
Lukija | Ikä: 23 min 
Tuskin edes Kiinassa... | Ikä: 49 min 
Kalevan toimitus | Ikä: 1 t 
KUUMAT
lukija | Viestejä: 29 
Anna | Viestejä: 42 
PerusSeppo | Viestejä: 20 
feuerbach | Viestejä: 34 
pikkumumma eläkeläinen | Viestejä: 26 
moottori
Paraneeko moottoripyöräilyn liikenneturvallisuus, mikäli määräaikaiskatsastukset ulotettaisiin myös niihin? Siinä kysymys, johon Suomi joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa.
Paraneeko moottoripyöräilyn liikenneturvallisuus, mikäli määräaikaiskatsastukset ulotettaisiin myös niihin? Siinä kysymys, johon Suomi joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa. Lehtikuva
autouutiset 3.9. 
EU haluaa katsastaa moottoripyörät
koti
Ingo Maurer kuratoimansa valaisinnäyttelyn avajaisissa. Etualalla hänen suunnittelemansa riippuvalaisin Doble C. Future. Zhu Xiaojien
Bottle Lamb perustuu viinipulloon, led-lamppuun ja kiinteäään katkaisimeen. Sitä voi käyttää sekä valaisimena että valonlähteenä
kasville tai kukkamaljakkona.
Ingo Maurer kuratoimansa valaisinnäyttelyn avajaisissa. Etualalla hänen suunnittelemansa riippuvalaisin Doble C. Future. Zhu Xiaojien Bottle Lamb perustuu viinipulloon, led-lamppuun ja kiinteäään katkaisimeen. Sitä voi käyttää sekä valaisimena että valonlähteenä kasville tai kukkamaljakkona. Kimmo Brandt
Koti-Kaleva 4.9. 
Valoa ja varjoa
hightech forum
hyvä olo
Enni Saarinen osaa jo syödä sormin.
Enni Saarinen osaa jo syödä sormin. Päivi Karjalainen
Hyvä olo 4.9. 
Sormiruoka ruokkii kaikkia aisteja
sunnuntain puheenvuoro
Maarit Alasuutari on tutkinut, mitä vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden välisissä keskusteluissa tapahtuu.
Maarit Alasuutari on tutkinut, mitä vanhempien ja päivähoidon työntekijöiden välisissä keskusteluissa tapahtuu. Merja Ojala
Sunnuntain Puheenvuoro 6.9. 
Ovatko vanhemmat ulkopuolisia?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy